Seksiä parisuhteen ulkopuolella – voiko avoin suhde toimia?

"Olen työssäni nähnyt pariskuntia, joilla suhteen avaaminen on saanut parisuhteen kukoistamaan, sekä niitä, joilla se on ollut yhteiselon viimeinen niitti", kertoo seksuaaliterapautti Elina Tanskanen.

Avoin suhde saattaa monelle kuulostaa utopialta. Kysymyksiä se ainakin herättää: miten sitoutunut parisuhde, jossa on lupa harrastaa seksiä muiden ihmisten kanssa, voi toimia? Miksi ylipäätään kukaan haluaisi jakaa omaa rakastaan muiden kanssa? Eivätkö puolisot ole mustasukkaisia toisistaan? Ja miksi eivät ole?

Avoin tai vapaa suhde joko toimii tai ei. Avoimia suhteita on yhtä monenlaisia kuin on suhteitakin ja siinä piilee koko homman hienous –   säännöt voi sopia ihan itse. Se mikä toimii jollekin pariskunnalle, ei välttämättä toimi toiselle. Tärkeintä avoimessa suhteessa on yhteiset pelisäännöt.

– Suhdetta voi avata monilla eri tavoilla. Toisille avoin suhde tarkoittaa sitä, että voi avoimesti vaikkapa flirttailla, tanssia ja pussailla jonkun satunnaisen ihmisen kanssa baarissa käydessään. Toisille avoin suhde voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että samassa taloudessa asuvat kummankin kumppanit, sanoo erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen.

– Avoimen suhteen sijaan puhun mieluummin suhteen avaamisesta. Suhteen avoimuuden astetta voi siis säädellä sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Myös parin elämäntilanteella voi olla iso merkitys, Tanskanen jatkaa.

Mikä on tappanut suomalaisten seksihalut?

Voiko avoin suhde pelastaa liiton?

Avoin suhde kuulostaa monesta oudolta, mutta voisiko sellainen joissain tapauksissa pelastaa liiton? Erotilastot ja pettämistarinat puhuvat karua kieltään: monogamia ei selvästikään sovi ihan kaikille. Jos parisuhde pelastuisi pienellä suhteen ulkopuolisella pelillä, voisiko sellaista kokeilla? Miten aiheen voisi ottaa suhteessa esille?

– Jos suhteen avaaminen syystä tai toisesta kutsuu, niin toki siitä kannattaa puhua kumppanin kanssa. Mikäli aihe tulee toiselle ihan puskista, juttelua kannattaa jatkaa kaikessa rauhassa ja ajan kanssa. Suosittelen myös, että aiheesta lukee muiden kokemuksia ja sitä sulattelee omassa tahdissaan. Ihmisillä saattaa olla hyvin kliseisiä tai jäykkiä ajatuksia siitä, mitä suhteen avaaminen tarkoittaa, Elina Tanskanen muistuttaa.

Jokaisella meistä on oma rakkauskäsityksemme ja erilaiset tavat rakastaa. On tärkeää pohtia, mitä itse ajattelee esimerkiksi siitä, onko rakkaus rajallista, ja mahtuuko suhteeseen mahdollisesti enemmän kuin kaksi ihmistä. Se, että suhde on avoin, ei automaattisesti kuitenkaan tarkoita sitä, että suhteessa on enemmän ihmisiä kuin kaksi.

Seksitön suhde? 3 ongelmaa ja ratkaisua

Älä kysy, älä kerro

Avoin suhde ei välttämättä tarkoita kaikilla pariskunnilla sitä, että kaikesta tapahtuneesta puhutaan avoimesti. Joillakin voi toimia myös ”don’t ask, don’t tell” -sopimus. Seksiä on lupa harrastaa, kunhan asiaa ei tuoda millään tasolla kotiin. Kaikki on kiinni siitä, mitä sovitaan.

Ja vaikka vapaus suhteen ulkopuoliseen seksiin on olemassa, ei sitä ole kenenkään pakko käyttää. Polyamoristi saattaa olla yhdessä sitoutuneessa parisuhteessa ja deittailla joskus, jos huvittaa. Tai ei koskaan.

– Ylipäätään kaikille pareille tekee hyvää, että säännöllisesti keskustellaan parisuhdesopimuksesta eli siitä, millaiset säännöt suhteessa on ja minkä vuoksi. Se sopimus, joka suhteen alussa on – usein pääosin sanattomasti – tehty, voi vaatia vuosien varrella isoakin päivittämistä.

Ja joskus keskustelu voi johtaa siihen, että päätetään avata suhdetta hiukan ja otetaan harkittu riski. Päätös voi olla kumppanuuden pelastava ratkaisu tai parisuhteen loppu.

– Olen työssäni nähnyt pariskuntia, joilla suhteen avaaminen on saanut parisuhteen kukoistamaan, sekä niitä, joilla se on ollut yhteiselon viimeinen niitti, Elina Tanskanen kertoo.

Mutta onko loppupeleissä avoin suhde juuri se syy eroon, vai olisiko ero tulossa joka tapauksessa?

 

Lue lisää:

Miten seksi onnistuu pitkän tauon jälkeen?

Näillä keinoilla parisuhteen seksisolmut auki

Hei, minä ainakin haluan lisää seksiä!

 

Teksti
Kuva Fotolia

Toimitus suosittelee

Pin It on Pinterest