kaikkien poskiontelotulehdusten äiti

Keskiviikkoiltaa. Piti jälleen postailemani jo aiemmin mutta en malttanut olla käymättä ensin kävelyllä tätä poskiontelutulehdustanikin uhmaten. Kannatti, niin kaunista ulkona jälleen tänäkin iltana oli – eilisen vesisateen ja myrskytuulten jälkeen. Sitäpaitsi ulkona on jotenkin aina helpompi hengittää kun olo on tukkoinen. Lenkin jälkeen jumiuduinkin sitten katselemaan Elämä lapselle -konserttia, kyynelsilmin kuten aina. Eihän noita tarinoita pysty liikuttumatta katsomaan. Ja tuntuvat nämä omat pikkuvaivat aikas mitättömiltä.

Niin se pieni pahainen kurkkukipu ja flunssa sitten vaihtui kunnon poskiontelotulehdukseksi – kuten jokainen flunssa minulla aina tekee. Onneksi flunssa iskee minuun nykyään hyvin harvoin. Toisin oli ennen, tyttöjen ollessa pieniä – silloin poskiontelotulehdus vaivasi kutakuinkin kerran kuussa, aina pari viikkoa kerrallaan. Juoksin punkteerauksessa (aah mikä ihana tunne kun aina pienen hetken tuon operaation jälkeen ilma kiersi paremmin!), söin antibiootteja ja podin päänsärkyä. Kunnes pääsin reilu kymmenen vuotta sitten poskionteloleikkaukseen missä siis avarretaan onteloiden ilmastointiaukkoja. Ja voi vitsit, sen jälkeen tulehdukset pysyivätkin monta vuotta poissa – en tosin ollut sen jälkeen kovin usein flunssassakaan.

Sittemmin aukot lienevät rustottuneet (?) sillä nykyään jokaikinen pienikin nuha menee jälleen suoraan postionteloihini. Enää en juurikaan syö antibioottikuureja vaan odottelen, että aika hoitaa tulehduksen kuntoon. Mutta ärsyttävää tämä odottelu kyllä on! Suuressa mittakaavassa varsin pieni vaiva mutta että inhoan tätä toistaitoista olotilaa – kun pää on kuin höttöä ja nielussa valuu limaa. Kun poskia jomottaa, ja hampaita, silmiä ja päätä särkee. Toisaalta tekisi mieli hakea antibioottikuuri mutta lääkärit ovat ties kuinka moneen kertaan vuosien saatossa todenneet, etteivät antibiootit auta minun tapauksessani. Ainoa mikä auttaa on kuulemma aika. Ja toki sarvikuono ja nenäsumutteet jossain määrin, sekä tulehduskipulääkkeet.

Onneksi on tämä etätyömahdollisuus! En jotenkin osaa hakea sairaslomaa tämän vaivan vuoksi – en ole tainnut hakea kertaakaan. Vaikka ehkä kannattaisi kun olo on mikä on. Mutta Buranalla mennään. Ja perjantain plussavapaata odotellessa. Perjantaina suuntana Habitare! Voi kunpa olo olisi vähemmän tukkoinen tuolloin – nauttisi messuistakin enemmän. Sillä sen mitä olen instastoryjen yms. perusteella nähnyt, on Habitaressa tänä syksynä vaikka kuinka paljon kivaa nähtävää.

Nyt siis lepäilemään loppuillaksi (heh, kaikki normaalit ihmiset lienevät taas jo nukkumassa, minä vasta suunnittelemassa television äärelle siirtymistä…), Ensitreffit alttarilla odottaa katsojaansa.