meanwhile at home

Sunnuntai-iltaa, heinäkuun viimeistä sellaista! Olen koko heinäkuun ihastellut muiden pihoissa kukkivia pionipensaita – samalla harmitellen kun omat kaksi pionipuskaani eivät tunnu kasvavan sitten millään. Olen istuttanut ne kolmetoista kesää sitten eli ensimmäisenä kesänämme vaaleanpunaisessa hirsitalossa. Eivätkä ne ole tainneet minään kesänä oikein kasvaa saati kukkia. Yleensä molemmat pensaat ovat jaksaneet kasvattaa yhden, maksimissaan kaksi kukkaa. Syyksi kitukasvuisuuteen epäilen pensaiden vieressä kasvavaa villivatukkapöheikköä. Jos minulta kysyttäisiin, en ikimaailmassa istuttaisi villivatukkaa minnekään! Niin kovasti tuo tuntuu leviävän ja levittävän juurensa ihan kaikkialle. Myös pionipensaitteni ympärille. Kaikki nämä vuodet olen (hirsiseinien ohella) harmitellut villivatukoita ja suunnitellut niiden kaivamista ylös. Miten yllättävää, että tuokin on edelleen suunnitteluasteella. Kaipaisin sen suunnitelmieni toteuttajan… tuo mies kun ei näille minun ideoilleni ikinä lämpene, koskivat ne mitä tahansa remppaa… tai no, ylipäätään mitä tahansa :)

Tänä kesänä huomasin pionipensaisiini ilmaantuneen yhteensä 10 nuppua! Voi sitä riemua kun tuumin pääseväni näkemään tuollaisen hurjan määrän kukkia omissa pensaissani ;) Mutta siinä missä naapureitten valtavat pionipuskat puhkesivat kukkaan, pysyivät omat pensaani nupuillaan. Viime viikolla luovuinkin jo toivosta saada nuuhkia ihanaa pionien tuoksua – saati päästä taittamaan paria kukkaa sisälle maljakkoon. Kuluneen viikonlopun aikana pohdin pioniongelmaani myös mummiukkilassa, samalla mummin upeita pionipensaita ihastellen ja kuvaten. Kuten kotikulmilla, myös nuo mummilan pionipensaat alkoivat tosin olla jo ylikukkineita. Miten ihmeessä omien pensaideni nuput voisivat enää edes aueta tässä vaiheessa kesää…

Vaan mitä silmäni näkivätkään tänään palatessamme kotiin mummiukkilasta. Viisi (kokonaista viisi!) auennutta pionin kukkaa! Toisen pensaani kaikki nuput olivat siis päättäneetkin vihdoin ja viimein aueta. Toisen pensaan nuput tuskin tulevat aukeamaan, niin supussa ne edelleen ovat. Mutta hei, viisi järjettömän hyvältä tuoksuvaa kukkaa on moninkertaisesti yli odotusteni – tai ainakin yli viime vuoden yhden ainoan auenneen kukan. Vielä tänään en raaskinut katkaista yhdenyhtä oksaa maljakkoon asti, huomenna taidan pari katkaista ennenkuin ovatkin jo ylikukkineita…

 

 

 

Että sitä voikin olla välillä pienestä onnellinen! Veikkaan viettäväni huomisillankin nuuhkien oman pensaani pioneja, niin pensaassa kuin maljakossakin :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille. Täällä alkaakin jo osittainen arki miehenkin palatessa töihin ja tanssitytön aloittaessa syksyn treenit tanssileirin merkeissä. Tavallaan ihan jees! Kunhan ihan vielä (tai ikinä!) ei tarvitsisi luopua valoisista aamuista ja illoista! Muuten ei haittaisi syksy eikä talven pakkaset – kunhan olisi valoisaa. Sillä kuten niin moneen kertaan todettua, elän valoenergialla.