onnistunut löytö Airbnb:sta

Sunnuntai-iltaa, ja samalla loman viimeistä sellaista. Reissupyykit miltei pestynä ja siinä sivussa kotikin raivattuna. Vietettyämme viikon mitä ihanimmassa loma-asunnossa, tuntui kotiinpaluu suhteellisen tylsältä. Kaikkialla tuntuu olevan liikaa tavaraa, nurkat pursuilevat kaikesta turhasta… paitsi työnurkkaukseni sain tänään raivattua (jesjes!). Toki lienee selvääkin, että kotona nyt vain on enemmän tavaraa kuin (vuokrattavassa) loma-asunnossa. Anyway, olipa ihanaa viettää viikko lähes uudessa, äärimmäisen siistissä, ihan oman makuni mukaan rakennetussa ja sisustetussa ”mökissä”.

Onnistumme aina jättämään mökin varaamisenkin viime tippaan jahkaillessamme mitä lomalla tehdään ja minne mennään… Tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta ja siksi valinnanvaraa ei enää muutama viikko ennen lomaa niin hirvittävästi ollut. Varsinkaan kriteereillä siedettävä hinta + viihtyisä + lemmikkieläimet sallittu + lähellä rinteitä. Vuosi toisensa jälkeen olen vain haaveillut hulppeammista mökeistä… kunnes sellaisen vihdoin tänä vuonna meille löysin! Miehen kahlatessa muita sivustoja läpi, päädyin itse kokeilemaan onneani Airbnb:ssa ja sieltä, lähes ainoana vaihtoehtona (lemmikkieläimet sallittu -kriteerillä) löytyi tämä kuvien loma-asunto! En meinannut housuissani pysyä selatessani ne muutamat Airbnb:n kuvat… ja vaikka ”mökki” olikin hieman yli budjettimme, päädyimme varaamaan kyseisen kohteen. Lupauduin itse hoitamaan loppusiivouksenkin, jotta hinta pysyi kohtuullisen rajoissa :)

En ole tätä aiemmin Airbnb:ta käyttänyt – vaikka paljon sitä selaillut olenkin. Mutta ainakin tällä kerralla kaikki meni aivan nappiin. Yhteydenpito omistajien kanssa toimi hyvin ja asunto oli juuri sellainen kuin luvattiinkin. Tai jopa enemmän. Koska emme olleet aiemmin käyneet Rukalla, ei mökin sijainti kertonut meille kartalla yhtikäs mitään. Mutta sijaintikin ylitti odotukset. Lähimpään rinteeseen (eturinteet) oli matkaa reilut pari kilometriä ja sinne pääsi kätevästi Skibussilla tai omalla autolla. Kävelylenkki Ruka-villageen ja takaisin oli sekin sopiva 5,5 km – siitä muodostuikin kiva iltalenkki Väinön kanssa. Muutenkin lenkkimaastot mökin ympäristössä olivat loistavat! Hieman jo salaa haaveilenkin mökin vuokraamisesta ensi kesänä uudelleen…

Kyseinen ”mökki” oli oikeasti miltei uuden paritalon puolikas. Alakerta oli unelmieni kokonaisuus missä samassa tilassa oli niin keittiö saarekkeineen kuin korkea ruokailutila ja olohuone. Alakerrasta löytyi myös yksi makuuhuone sekä hulppea sauna suihkutiloineen. Yläkerrassa oli makuuhuone ja tilava parvi. Päivittäin huokailin kuinka ihana tuo asunto olikaan – ja kuinka kivasti sisustettu (mukaanlukien Pentikin poroaiheiset Saaga-astiat)… Siksi ei myöskään haitannut tulla päivittäin käyttämään Väinöä päivälenkillä ja viettää samalla hetki aikaa mökissä välipalaa syöden ja vain oleskellen. Yleensä kun olemme aiemmin tottuneet viettämään päivät aamusta iltaan rinteessä.

 

Pahoittelut kuvatulvasta… näitä kuviahan olisi oikeasti reilut sata :D Oli nimittäin ihan pakko kuvata mökkiä lähes päivittäin koska se nyt vaan oli mielestäni niin ihana. Mitä todennäköisemmin monen mielestä aivan tavallinen eikä edes mitenkään hulppea – mutta meidän poppoolle ihan harvinaisen hulppea. Kerrankin jotain muuta kuin pelkkää kellastunutta puuta ja vuolukivitakka :)

Koska myös maisemakuvia tuli räpsittyä kohtalaisen paljon (uskomatonta sinänsä sillä kannoin kameraa mukanani vain kahtena päivänä…), en vielä ennättänyt käydä niitä kaikkia edes läpi… jatkoa siis seuraa jossain vaiheessa. Mutta nyt pitänee orientoitua töihinpaluuseen. Loma lienee tehnyt tehtävänsä sillä tuntuu kuin en olisi ollut töissä pieneen ikuisuuteen – tuskin muistan edes salasanoja huomisaamuna :) Mikään kiire töihin ei kyllä vielä olisi… olisimme voineet aivan hyvin jatkaa lomailua muutenkin vielä toisen viikon! Laskettelukiintiökään ei ehtinyt tulla vielä täyteen… suklaa- ja munkkikiintiö sen sijaan kyllä :D

 

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.