ei hullumpi lounastauko

Perjantai-iltaa! Miten upea ilma nyt onkaan ollut parin päivän ajan! Ainakin täällä meidän kulmilla Pirkanmaalla. Toissapäivän sumuinen keli ja pakkanen toivat mukanaan ihanaakin ihanamman kuuran. Voi miten olenkaan tuota odottanut! En tiedä nimittäin juuri mitään kauniimpaa kuin kuuraiset puut auringon kimallellessa niiden oksilla  ღ

Eilen töihin lähtiessäni sieppasin varuiksi kameran mukaani – ajatuksena lähteä lounastauolla ulos kuvaamaan mikäli keli kirkastuisi. Siinä taukotilassa istuessamme, salaattikin jo lautasella, katselimme kuinka maisema alkoi pikkuhiljaa kirkastua pilvien rakoillessa. Mietin muutaman sekunnin ja kiikutin salaattilautasen työpisteelleni – ja singahdin kiskomaan takin päälleni. Kiireenvilkkaa autolle ja auton nokka kohti Arboretumia.

Ja kyllä kuulkaa kannatti! Arboretumilla oli niin kaunista  ღ Ei haitannut edes se, ettei minulla ollut hanskoja mukana. Pakkasen jäykistämillä sormilla yritin taltioida tuota luonnon kauneutta parhaani mukaan – välillä kameralla, välillä puhelimella. Välillä käsiä takin kauluksen sisällä lämmittäen. Ja aina välillä kameran unohtaen, vain nauttien kaikesta näkemästäni. Näkymä nimittäin oli lumoava – ei pelkästään kuuran vaan myös taivaalla näkyneen upean haloilmiön vuoksi. Välillä näkyi kuin auringon ympärillä olisi ollut sateenkaari, välillä niitä oli kaksi. Sormet jäässä en pystynyt muuttamaan kameran asetuksia niin, että olisin tuon kaiken saanut taltioitua muistikortille… mutta mikä tärkeintä, sydämen muistikortille näkymä ja se fiilis onneksi tallentui ღ

Päästyäni takaisin toimistolle, en voinut kuin jatkaa huokailua. Huokailua siitä, miten täydellinen lounastaukoni olikaan ollut. Nälkäkin siinä katosi silmänruoan myötä. Ja koko muu maailma unohtui hetkeksi. Olin vain minä, kamera ja luonnon kauneus. Ja okei, muutama muukin ihminen kameransa kanssa :) Ehkä juuri tuon kokemuksen jälkeen minuun tänään kolahtivat niin syvälle nämä, erään syöpään kuolleen 27-vuotiaan naisen kirjoittamat sanat:

Mene luontoon. Yritä vain olla ja nauttia eri hetkistä sen sijaan, että valokuvaisit niitä puhelimellasi. Elämää ei ole tarkoitus elää pienen ruudun lävitse, eikä sillä ole väliä saatko täydellisen kuvan… nauti siitä saakelin hetkestä! Lakkaa yrittämästä tallentaa sitä vain muiden nähtäväksi.

Nykyään huomaan itsekin ajattelevani usein juuri noin – jättäväni kameran kotiin ja vain nauttivani hetkestä. Toisaalta taas, itse koen erittäin rentouttavana valokuvaamisen. Silloin unohdan kaiken muun – ja juuri se on joskus tarpeellista. Aivojen täydellinen nollaus. Sekin on omalla tavallaan nautintoa.

Ellette ole jo käyneet lukemassa tuon naisen upeaa kirjoitusta, löytyy se täältä. Niin paljon ajattelemisen aihetta…

Pelkäsin ettei yksikään kuva olisi onnistunut, mutta olihan näitä – oikea tulva :)

Nyt syömään, perjantaiseen tapaan siipiä. Tänä iltana tosin mikään ei ole mennyt putkeen… lähetin miehen hakemaan tyttöjä tanssitreeneistä tuntia liian aikaisin. Kauhealla kiireellä, ihan viime tipassa tuo lähti ihmetellen hetken päästä miksi tyttöjä ei kuulu eikä näy… no eipä kai kun treenit loppuivat klo 20 eikä klo 19 kuten muistin. Mies odotteli Tampereella siis tunnin ja minä jäin paistamaan siipiä, tuntia liian aikaisin. Eivät tainneet ihan onnistua mutta no can do… Seuraavaksi silti siipiä ja Voice. Ja Venla-gaala. Ja Amazing Race. Ja Vampyyripäiväkirjat.

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.