vuoden ensimmäisen päivän ajatuksia & aleshoppailua

Hyvää alkanutta vuotta! Takana päivä tekemättä mitään – ellei pyykinpesua, surffailua, kynttilöiden sytyttelyä ja koiralenkkiä lasketa… Juuri tällaisia päiviä olisin vailla vielä muutaman lisää. Joulukuusi meillä oli tarkoituksena purkaa tänään mutta en raaskinut siitä vieläkään luopua – rakastan niin paljon näitä iltoja kuusen kynttilöiden loisteessa ღ Kaikki ihanat vanhat joululehteni siirsin kyllä jo takaisin kaapin kätköihin todeten, etten ollut ennättänyt vilkaista niitä ollenkaan… Uuden vuoden lupauksenani olkoonkin siis se, että yritän elää entistä enemmän hetkessä. Selata jokaikisen lehden läpi enkä jättää niitä lukematta ajatuksella että palaan niiden pariin sitten kun on enemmän aikaa…

 

En oikein tiedä mitä on tapahtunut mutta ehkä ensimmäistä kertaa ikinä en tänä viikonloppuna oikein jaksanut kierrellä kauppojen aleissa. Yleensähän rakastan haahuilua kaupungilla ja saan kulutettua aivan liian paljon aikaa moiseen. Tällä kerralla minua lähinnä ahdisti alerekkien sekamelska. Ehkä olisi ollut eri asia jos olisin täsmäiskuna etsinyt jotain… Aleostoksilla kävi siis samoin kuin jouluostoksilla. Joululahjat ostin näet tällä kertaa ensimmäistä kertaa pääosin netistä. Onhan tuo hieman liiankin helppoa klikkailla tuotteita ostoskoriin mutta onneksi jätän ostoskorin usein hetkeksi odottelemaan ja harkitsen vielä kerran…

Tänään innostuin kuitenkin surffailemaan nettikauppojen aleosastoilla ja samalla keräämään muutaman kollaasin verran pukeutusmisideoita – osa tuotteista löytyy alesta, osa normihinnalla. Ensimmäisen kollaasin ajatuksena oli käväistä teatterissa ja lasillisella ystävän kanssa. Pukeutua hieman tavallista tyylikkäämmin pitsipuseroon, siisteihin pikkukenkiin ja upeaan villakangastakkiin.

Day Alka, Day Birger et Mikkelsen* Brandi, The Lab* Keri Blouse, Ida Sjöstedt*
Pointy Loafer, Notabene* High Shimmer Lip Gloss, Bobbi Brown*

 

Toisen kollaasin setillä lähtisin päiväreissulle vaikkapa Tukholmaan – olettaen ettei kaupungissa olisi lunta sillä tähänkin kollaasiin päätyivät pikkukengät. Johtuen lähinnä siitä, etten ole onnistunut löytämään nettiputiikkien tarjonnasta mieleisiäni nilkkureita saati pitkävartisia saappaita. Pitsipuserot puhuttelevat minua tällä hetkellä jostain syystä hurjasti – kuten pitsimekotkin. Vaikka yksinkertainen onkin kaunista, on pitsissä silti sitä jotain… ja kun muun asun pitää simppelinä, ei pitsi ole liikaa.

Hoff Jacket, Samsoe & Samsoe* Trousers, Ilse Jacobsen* Fie Lace Blouse, Cream*
Shoes, Billi Bi* Stefanie II Satchel, Lauren Ralph Lauren*

Pitsistä puheenollen teidän monen ihastelema jouluaaton pitsimekkoni on siis tämä Onlyn Emily-mekko. Yllätyin itsekin kuinka hyvin mekko istui ja jousti, jopa jouluaattona ;) Eikä hinta-laatusuhteessakaan ole mitään valittamista!

 

Tällä asulla voisin kuvitella lähteväni hieman tärkeämpään tai juhlavampaan asiakaspalaveriin – kenties sellaiselle jonka päätteeksi käväistäisiin vielä ravintolassa syömässäkin. Itse olen niin jumiutunut mustiin farkkuihin etten osaa juuri muunlaisia housuja käyttää. Mutta kunhan olo tuntuisi taas (toivottavasti piakkoin!) hieman kevyemmältä voisin hyvin harkita juuri tällaista vaatetusta. Varsinkin kun tuo kollaasin takki minulta jo löytyykin, viime vuoden alelöytönä. Takki on tosin jäänyt harmillisen vähälle käytölle – pitänee siis joko ryhdistäytyä sen käytössä tai pistää kiertoon!

Kahlia Jacket, Samsoe & Samsoe* Eden, Vanessa Bruno Athe* Broadcloth Bell-Sleeve Shirt, Polo Ralph Lauren*
Small Nomad Crossbody, Marc Jacobs*

 

Viimeinen kollaasi pitää sisällään hieman rennomman kokonaisuuden. Yritin itseasiassa etsiä kollaasiin omaa tummansinistä The Labin untuvatakkiani mutta sitä en enää onnistunut mistään löytämään. Tässä kuitenkin vastaava takki hieman lyhyempänä mallina ja ilman hullua (EDIT. huppua myös :D ). Tiesittekö muuten, että The Lab on SANDin tuotemerkki? Näin olen ainakin ymmärtänyt. Ilmankos merkin vaatteet silmääni miellyttävätkin. Taas palattiin turvallisiin mustiin pillifarkkuihin (nämä näyttävät ihanilta, melkein jo tilasin…) ja nilkkureihin. Ja tuo neuletakki… must have! Se kun on samaa white sand -sävyä kuin aiemmin ostamani kaulahuivi – aivan täydellinen vaalea sävy, olematta liian lämmin tai kylmä! Harmillisesti kyseinen kaulaliina on näemmä jo loppuunmyyty sillä olisin muuten jälleen lisännyt senkin tähän postaukseen.

Aria, The Lab* Bibiana Twill Shape, Cream* Nor Cardigan, Samsoe & Samsoe*
Harrow, Tiger of Sweden* Willow top, Samsoe & Samsoe*

Siinäpä muutama kollaasi. Kertokaa jos kyllästytte jo näihin :) Näitä on hurjan hauskaa väkertää – tosin myös hurjan aikaavievää touhua. Näemmä, sillä kellokin on jo ties mitä… ja niin lupasin mennä tänä vuonna nukkumaankin ajoissa. No, onneksi nukuin aamulla hieman pidempään. Ja onneksi on vain neljä herätystä ennen seuraavaa viikonloppua. Eilisillan flunssainen olokin tuntuu kadonneen ellei pientä kurkun karheutta lasketa. Hyvä niin, jatkukoon elo yhtä perusterveenä kuin tähänkin asti!

Nyt on kyllä ihan pakko katsella vielä tämän illan uusi jakso Silta-sarjasta. Niin huippua, että sarja taas jatkuu!

 

sisältää mainoslinkkejä / contains ad-links

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.