pala Pariisia & muutama Turkua

Päivien kiitäessä meinasivat nämä(kin) kuvat unohtua kameran muistitikulle. Tästäkin päiväreissusta Turkuun on jo näemmä reilut kaksi viikkoa – vaikka ihan juurihan me ystäväni kanssa tuolla museossa kiersimme ja jokirannan kahviloissa istuimme. Tuon reissun jälkeen vannoin tekeväni vielä monta reissua sinne tänne mutta Tamperetta pidemmälle en näemmä ole päässyt. Että jälleen kerran harmittaa tämä oma saamattomuuteni! Toisaalta, pitäisi opetella nauttimaan ihan niistä kotimaisemistakin eikä aina haaveilla pääsevänsä merta edemmäs kalaan… Senhän jo tämä aikaisempi postaus omilta kotikulmilta osoitti.

Tai ehkä pitäisi kirjata oikeasti ihan paperille asti ne kaikki kesälomahaaveet kuten moni (bloggari ainakin) tuntuu tehneenkin. Vieläkään ei toki ole liian myöhäistä tehdä bucket listia vaikkapa elokuulle. Siitä sitten ruksisi juttuja sitä mukaa kun ne on toteutettuna. Ehkä sitä paremmin myös huomaisi mitä kaikkea oikeasti onkaan tehnyt vaikka tuntuisikin siltä, ettei koko kesänä tapahtunut yhtikäs mitään.

No mutta, Turussa tuli siis käytyä – pitkästä, pitkästä aikaa. En itseasiassa edes muista olenko ikinä käynyt Turussa ihan vain huvin vuoksi. Työreissuilla olen kaupungissa aikoinaan käynyt mutta mitään kovin tarkkaa muistikuvaa minulla ei kyllä paikasta ollut. Toisaalta ihan hauskaakin niin.

Aloitimme oman Turku-päivämme taidemuseossa, Robert Doisneaun valokuvista kootussa Minun Pariisini -näyttelyssä. Tuon Doisneaun tunnetuimman (alemmassa kuvassakin näkyvän) valokuvan ajattelin tilata itselleni julisteena, sen verran siihen ihastuin.

Päivä jatkui suuntaamalla Ruissalon telakka-alueelle sisustusliike Aveliaan sekä pizzalle entisessä mastovajassa toimivaan Sergio´s al Mare -pizzeriaan. Olimme valinneet reissupäiväksi kyseisen viikon ainoan aurinkoisen päivän – tai niin lupasi säätiedotus… mutta saadessamme pizzalautaset eteemme, katsoimme parhaaksi siirtyä terassilta sisätiloihin tummien pilvien peittäessä taivaan. Itseäni taisi harmittaa tuo keli sen verran, ettei sen kummemmin pizza kuin Aveliakaan tehnyt niin suurta vaikutusta kuin olin odottanut. Tai ehkä odotukseni vain olivat aivan hurjan korkealla. Toki sitä en kiellä, etteikö Avelia olisi ollut paikkana tosi upea.

Ruissalosta siirryimme takaisin Turun keskustaan, keskittyen lähinnä jokirannan maisemiin ja kahviloihin – Sisustuksen koodia ja muutamaa muuta liikettä unohtamatta. Saamieni suositusten ja vinkkien perusteella päädyimme kahville Café Artiin. Kiitokset vinkistä, sekä kahvi että kakunpalat olivat erittäin hyviä. Ja kuin tilauksesta myös aurinko löysi tiensä pilvien raosta niin että pääsimme istumaan ulkopöytiin.

Monta paikkaa jäi vielä käymättä ja ravintolaa testaamatta. Voi kunpa sitä olisi viitsinyt / raaskinut istahtaa hetkeksi jokaikiseen jokirannan kahvilaan! Onneksi piipahdimme kuitenkin ennen kotimatkaa vielä Anniskeluravintola Tiirikkalassa sillä tuo paikka hurmasi minut aivan täysin. Niin ihana!

Mitä sitten pidin Turusta? Ainakin jokiranta upeine vanhoine rakennuksineen ja kahviloineen oli ihana, sellainen elementti mikä Tampereelta puuttuu kokonaan. Vaikka onhan meilläkin toki kauniita rakennuksia sekä Tammerkoski – ja kivoja kahviloita kaupunki täynnä. Tampereen rautatieasemalta kohti Hämeensiltaa kävellessämme totesimme anyway ystävämme kanssa kuin yhdestä suusta kuinka Tampere tuntui niin kotoisalta ja mukavalta :) Muu maa mustikka, oma maa mansikka vai mitenkäs se sanonta menikään…

Näihin kuviin ja tunnelmiin lienee hyvä päättää tämä viikko. Alkavalla viikolla alkaakin sitten se ihan oikea arki ja tyttärillä yläaste. Jotenkin tuntuu kuin en vielä olisi edes tajunnut noiden neitien olevan jo yläasteikäisiä!

:::

 

 

  • mimmu

    HEI!
    muistatko mikä sisustusliike oli tuo jonka kuvassa on valkoinen korituoli ja kaksi messinkistä lattiavalaisinta? Olen puoli maata kääntänyt ympäri tuon valaisimen vuoksi ja siinä se on! Ihana ja meiltä puuttuu tuo jalallinen versio… ; )

    • marja

      Juu! Kuva on juurikin sieltä Aveliasta Ruissalosta! Onpas ihana sattuma jos (ja toivottavasti kun!) löydät tätä kautta etsimäsi valaisimen!

      • mimmu

        Ihanaa! Kiitos! Ja aurinkoa päivääsi☀️

  • Maarit / Sopusointujablogi

    Kiva katsaus reissusta ja valloittavan hienot kuvat! Tein viime vuonna päivän retken Turkuun ja jokiranta jäi mielen sopukoihin ikuisesti: aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, pöydät olivat täynnä porukkaa, kaikki oli niin auvoisen ihanaa. Olen monesti miettinyt sitä, miten kiva olisi asua pienessä kaupungissa, missä kaikki on lähellä ja kävelymatkan päässä. Turku voisi ollakin just sellainen kaupunki. No, tämä nyt on vain tämän aurinkoisen kesäpäivän perusteella kehittynyt ajatus… Toivotaan kesän jatkuvan!
    Turku-juttua löytyy multa täältä:http:
    //sopusointuja.blogspot.fi/2016/10/vinkit-tallinna-turku-espoo.html

    • marja

      Kiitos :) Unohdin näemmä postauksesta kaikki sellaiset yleiskuvat jokirannasta yms. Meitä ei tosiaan sää ihan yhtälailla suosinut kun välillä ripsi vettäkin. Ei onneksi paljoa kuitenkaan! Kävin kurkkaamassa sun postauksen ja mitä ihmettä – luulin käyneeni Dotsissa mutta ei taidettukaan siellä käydä :D Ainakaan en sun kuvien liikkeessä ole käynyt. Höh! Näyttää nimittäin ihanalta!

      Ja haa tuo Tallinna! Telliskiven alueella en olekaan ikinä käynyt (no, oon käynyt Tallinnassakin vain kaksi kertaa) mutta sinne vielä ajattelin tässä kuussa joku kaunis loppukuun päivä mennä!

  • Erja

    Hei;
    Olipa ihana postaus tulevasta kotikaupungistani <3 Nyt muuttolaatikoiden kimppuun, että torstaina voi Niemi meidät muuttaa Turkuun! Tulehan käymään uudestaan maakuntamatkailulla…tarjoan kaffit :)
    -Erja

    • marja

      Voi kyllä! Kunhan säätiedotus lupailee syksymmällä aurinkoista keliä niin taidan tulla Turkuun uudemman kerran! Kahvitellaan sitten :)

      Tsemppiä muuttoruljanssiin ja onnea uuteen kotiin <3

  • Elma

    Heippa!
    Olen seurannut blogiasi jo kauan. Tykkään kovasti kauniista ja esteettisistä kuvistasi, ihailen sporttisuuttasi, ihanaa kotiasi ja suloisia tyttäriäsi. Viime aikoina minua on alkanut kuitenkin kovasti häiritä tyytymättömyys, joka teksteistäsi ja rivien välistä on havaittavissa.
    En halua olla ilkeä, enkä missään nimessä pahoittaa mieltäsi. Olen itsekin koko elämäni ollut tyytymätön itseeni ja olisin aina halunnut jotain muuta kuin mitä minulla on; jotain parempaa, kauniimpaa, täydellisempää. Nyt jo yli viisikymppisenä (vasta!) olen ymmärtänyt, että kipuilemalla ja haaveilemalla jostain muusta, en pysty olemaan täydellisesti tässä ja nyt. Elämä ei ole Pinterest! Tärkeintä elämässä on terveys, oma ja läheisten, ja rakkaat ihmiset tekevät elämästä arvokkaan.
    Kun tarpeeksi paljon kokee elämässään menetyksiä, siis menettää läheisiä ihmisiä, alkaa ymmärtää mikä tässä kaikessa on tärkeää. Toivon, että sinä nuori, kaunis nainen et liikaa juoksisi niiden Pinterest-maailmojen perässä. Tietysti haaveita elämässä täytyy olla, mutta niissäkin kannattaa olla realistinen (olenpa tylsä – realistinen haave, onko se enää edes haave). Sitä mitä sinulla on tässä ja nyt ei kannata lytätä, vaikka muusta haaveilisikin. Muista elää tätä päivää, jokaisessa hetkessä on jotain kaunista. Sinä olet kaunis ja teet meille lukijoille kaunista blogia. Älä katkeroidu, vaikka kaikki haaveet eivät toteudukaan, ei niiden kuulukaan toteutua. Ja jos jonkun haaveen todella haluat toteuttaa, niin ryhdy täysillä toimeen, kyllä sinussa on voimaa. Sadesäätä et poutasääksi pysty muuttamaan, joten monesti sopeutuminen on ainoa vaihtoehto ja sopeutua elämässä täytyy paljon haastavampiinkin tilanteisiin.
    Höh, nyt alan toistaa jo itseäni. Minulla on paha tapa alkaa kasvattaa ihmisiä. Varsinkin sellaisia ihmisiä, jotka merkitsevät minulle paljon. Sinä olet blogisi kautta tullut minulle ”tutuksi” ja löydän sinusta niin paljon itseäni, että siksi nyt tämä älähdys. Jotta et tekisi kaikkia minun virheitäni. Olen viime aikoina elämäntilanteeni vuoksi ollut aika pohjalla ja herkillä, siksikin tämä teksti nyt lähti näppäimiltäni.
    Kaikkea hyvää elämääsi!
    – Elma –

    • marja

      Voi Elma ღ Kiitos kommentistasi. Olet kovin tarkkanäköinen sillä tietyllä tapaa olen kieltämättä ollutkin viime ajat tyytymätön, moneenkin asiaan. Hermotkin ovat viime kuukaudet olleet kireällä niin töissä (toimenkuvaani tulossa ilmeisesti muutoksia joita en itse ole halunnut ja joihin en itse voi vaikuttaa) kuin murrosikäisten tyttärienkin (elämä välillä yhtä riitelyä) kanssa. Kun tuohon vielä lisää päivittäin golfkentällä kuutisen tuntia viihtyvän miehen niin… ilmankos se näkynee myös täällä bloginkin puolella. Vaikka viikottain päätänkin olla jakamatta tänne mitään henkilökohtaista niin silti näemmä niin teen.

      Kirjoitit niin täyttä totta! Sitä pitäisi osata nauttia nimenomaan tässä ja nyt, siitä mitä ympärillä on! Minulla on aina ollut tapana verrata itseäni liikaa muihin – ja kokea alemmuutta itsestäni. Ikäänkuin ruoho olisi aina vihreämpää toisella puolella. Muilla on kauniimmat kodit, rahaa rakentaa ja rempata, seesteinen perhe-elämä, unelmatyö, lomareissut… ja kun tuohon lisää vielä Pinterestin unelmineen niin. Tyytymättömyys lienee kaltaiselleni perfektionisti-haaveilija-mukavuusalueellaelävälle taattu. Vaikka kuinka tiedostankin myös sen kaiken mitä mulla on! Ja tiedostan myös juurikin tuon – että elämää pitäisi elää tässä ja nyt eikä sitten kun. Ja silti sitä huomaa miettivänsä monestakin asiasta sitten kun… Siksi olen ihan tietoisesti vähentänyt myös tätä bloggailua – koska haluan elää hetkessä, en ottaa joka hetkestä blogiin kuvia. Itse kieltämättä koen tämän keski-iän suht stressaavana, en voi sanoa eläväni elämäni parhainta aikaa nyt nelkyt plus -iässä. Kun huolta niin omista ikääntyvistä vanhemmista (se stressi on hirveää kun jokaikinen puhelinsoitto vanhempien numerosta pelottaa) kuin murkkuikäisistä lapsista on yllinkyllin. Ehkä mäkin sitten viisikymppisenä voin todeta pystyväni nauttimaan jokaisesta hetkestä. Toivottavasti. Siitä nimittäin myös haaveilen – että edes jossain vaiheessa olisin elämääni täysin tyytyväinen, etten kokisi elämäni menneen ohi.

      Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos vielä kommentistasi ღ Et missään tapauksessa pahoittanut mieltäni vaan annoit lisää ajattelemisen aihetta. Ehkä mun oikeasti pitäisi myös ymmärtää lopettaa tämä blogini ennenkuin tämä tuottaa kaikille pahaa mieltä enemmän kuin iloa kuvineen. Tai muuttaa tämä kuvapäiväkirjaksi ilman tekstejä.

      • Elma

        Voi jännityksellä kurkkailin tänne vastaustasi odotellen. Pelkäsin todella kovasti reaktiotasi. Kirjoitinhan harvinaisen suoria sanoja. Onneksi olet niin viisas ihminen kuin ajattelinkin. Et vetänyt hernettä nenään ja suuttunut puheistani. Mutta toisaalta taisin koskettaa sinua liiankin syvältä ja kovaa. Sinä herkkäsielu! Me taidetaan olla aika tavalla samasta puusta tehtyjä; perfektionisti-haaveilija-mukavuusalueella eläviä. Herkkiksiä.
        Kyllä varmaan itsekin noin reagoisin vastaavaan kommenttiin; “lopetan sitten kaikki avautumiset, ettei lukijoille vaan tuu paha mieli”. Sitä en suinkaan toivo ja avautumisesi just on tän sun ihanan blogin suola ja sokeri. Kirjoitin vain tuon tekstini ihan siksi, että tosiaan ajattelisit elämääsi, kaikkea mitä sinulla on, ja huomaisit kaiken hyvän. Nuo vanhoja vanhempia koskevien puhelinsoittojen pelkäämiset ja teini-iän kriisit lapsosilla kuuluu niin tuohon nelkytplus-aikaan. Been there done that! Mutta tosiaan näin “vanhana”, kymmenisen vuotta sinua vanhempana, kun nuo myrskyt on taakse jäänyttä aikaa ja niistä on ihme ja kumma selvitty ehjänä, voin sanoa, että kaikki ne kuuluu elämään ja meille kaikille ne haasteet ja kurjat vaiheet jossakin vaiheessa on edessä. On vain otettava vastaan mitä tulee.
        Voimia sulle haastavassa elämänvaiheessa. Tässä viidenkympin kunnioitettavassa iässä sitä niin viisaana ja kaiken kokeneena muka luulee tietävänsä elämästä jotakin. Höpsistä kukkuu, yhtä lailla sitä nytkin kipuillaan, nyt vaan eri asioiden kanssa. Tuntuu vaan, että voisi olla tukena teille nuoremmille, kun edes jotakin on jo elämästä oppinut. Pysy tuollaisena kun olet – olet ihan paras SINÄ! (Mutta yritä tyytyä olemaan sinä.)

        Rakkaudella, Elma

        • marja

          Kyllä mä välillä vedän herneitä nenään tietynlaisista kommenteista ja pahoitan mielenikin. Mutta sinun kommenttisi olivat niin hyvin perusteltuja, ettei niistä voinut loukkaantua ღ Ja nimenomaan, kuulostat itseni kaltaiselta!

          Tuossa juuri kommentoinkin, että mä en itseasiassa ikinä ajattele, että mitäköhän lukijat tuumivat jos kirjoitan näin tai noin… ehkä mun pitäisi enemmänkin miettiä tuota! Mutta sitten en varmasti saisi sanaa suustani. Yleensä tosielämässä mietin aivan liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelevat mutta hassua miten blogin suhteen toimin toisin. Pidän tätä enemmänkin päiväkirjana enkä yritä miellyttää lukijoitani. Vaikka ehkä pitäisi :)

          Voi mä kyllä jo ehkä hieman odotan tuota seesteisempää vaihetta elämässä – ehkä minäkin tosiaan sitten kymmenen vuoden päästä osaan jo nauttia elämästäni ihan erilailla, stressaamatta siitä millainen olen, miltä näytän tai mitä olen elämässäni saavuttanut / ollut saavuttamatta. Tosin hieman myös pelkään vaihdevuosia ja sitä, että silloin mä vasta kauhea valittaja olenkin – sellainen, jonka tunteet menee ihan vuoristorataa koko ajan :D

  • Riikka

    Kaikki me ollaan joskus tyytymättömiä johonkin, minäkin, vaikka periaatteessa asiat ovat hyvin. Mutta jos bloggaaja koko ajan hehkuttaa sitä ihanaa elämää, eikä rivien välistä ole edes luettavissa mitään muuta, sanoisin että höpö höpö. Hienoa on se, että uskallat omalla tavallasi ilmaista/tuoda esille negatiivisetkin asiat. Ei se mua haittaa, aina on asioilla se toinenkin puoli. Toisaalta sulla on sitten kauniita kuvia ja ne teinit, sun jädekakut ja silleen. Ja ymmärrän aivan täysin, että päähän voi ottaa sekin, kun mies viihtyy oman harrastuksensa parissa liian kauan. Meillä sama juttu! Eilen sanoin tytölle, että missäs se isukki viipyy, asuukohan enää täällä? Harrastuksensa on aikaa vievää ja se mua suoraan sanottuna v-uttaa välillä. Ja ne huolta aiheuttavat vanhemmat! Kyllä, sekin on mulla koko ajan mielessä. Ja kotona esiteini, joka raivoaa milloin miståkin. Kyllä se hyvä omassa elämässä tiedostetaan, kaikesta huolimatta. Uskoisin niin.

    Ja hei, mä olen myös sellainen tyyppi joka suunnittelee että pitäisi mennä sinne ja tänne, mutta yleensä ne jää puheen asteelle. Aina on hyvä olla haave jostain, vaikka ei toteutuisikaan. Mitä sen väliä?

    • marja

      No just nimenomaan, ihanaa kun joku on samalla aaltopituudella ja ymmärtää mitä yritän sanoa :) Välillä vaan taidan pukea ajatukseni liian negatiiviseen muotoon. Mutta kun en osaa hehkuttaakaan – enkä edes haluaisi. Ihan samanlainen olen esim. facessa, taidan sinnekin kirjoitella vain silloin kun joku ketuttaa :D En kehtaa hehkuttaa etelänreissua viikkoja etukäteen tai kirjoitella vain kuinka ihanaa elämä on. Paitsi hyvää fiilistä jumppatunnin tai juoksulenkin jälkeen taidan kyllä hehkuttaa liiankin usein :)

      Kuulostaapa tosiaan tutulta niin esiteinit, huolta aiheuttavat vanhemmat kuin harrastukseensa uppoutunut mieskin. Mä olen tänä kesänä vihdoinkin opetellut käynnistämään ruohonleikkurin yms. koska olen todennut, että mitä mä miestä odotan mitään tekemään, teen mieluummin itse :D Ja nimenomaan, kaikista edellämainituista huolimatta tiedostan minäkin mitä hyvää elämässäni on! Ja arvostankin sitä kaikkea. Mun mielestä se on oikeastaan aika itsestäänselvää – vaikka valitankin välillä :)

  • Vera

    Ihana Elma! Ja ihana Sinä kun ymmärsit hänen pointtinsa lähes täysin! ? Niin tosi monesti olen harmitellut, välillä suoraan sanottuna ärsyyntynytkin toistuvasti itseäsi mollaavista kirjoituksista. Ärsyyntynyt silloin kun ne tuntuivat kehujen kerjäämiseltä, mutta jossain kohtaa tajusin että todella saatat nähdä vakuutteluista huolimatta itsesi siten. Silloin valtasi iso sääli: Noin fiksu ja kaunis nainen ei ymmärrä ainutkertaisuuttaan, mitä tuhlausta!

    Mutta muistetaan me naiset nostaa ja kannustaa toisiamme ja uskoa kun kehutaan. Sinulla on vielä kaiken muun lisäksi hienolla blogillasi upeat lukijat! ?

    • marja

      Juu ymmärsin toki, eihän siitä voinut ärsyyntyä kun Elma kirjoitti asiaa. Tosin myös Riikka kirjoitti asiaa siitä, ettei kaikkeen voi aina olla tyytyväinen ja senkin saa sanoa ääneen. Vaikka mieheni usein muistuttaakin, etteivät ihmiset halua lukea negatiivisia asioita. Ja ymmärrän toki, että blogin oletetaan ja toivotaankin olevan kuin naistenlehti – helppo selailla, kepeää luettavaa ja pelkästään ihanaa elämää. Mutta itse en ole ikinä osannut sellaista blogia kirjoittaa – olenhan luonteeltani enemmän pessimisti kuin optimisti ja mulla lasi on aina puoliksi tyhjä :)

      Hassua, että tämä kaikki tuli puheeksi juuri nyt sillä tässä postauksessa en edes kokenut ainakaan mollaavani itseäni millään lailla – enkä oikeastaan valittanutkaan mistään? Harmittelin hieman tummia pilviä Turun taivaalla ja sitä, etten saa toteutettua suunnitelmiani. Eli välillä minusta tuntuu, että lukijat tulkitsevat liikaakin, eikä sellaista pientä sarkastisuutta ehkä osata tulkita oikein? Mene ja tiedä. Ja voi hyvänen aika, mä en ole ikinä kerjännyt kehuja vaan nimenomaan yrittänyt vain selittää miksi ja millaisena itseni näen – aivan sama kuulenko kehuja vai en. Sen kyllä myönnän, etten osaa ottaa kehuja vastaan. Reaalimaailmassa en ole niihin esim. ulkonäköni suhteen ikinä tottunut – en muista että vanhempani olisivat minua ikinä kehuneet (paitsi koulumenestyksestä), eikä miehelläkään ole tapana kehua sen enempää (paitsi terävää älyäni :) ). Onko siis ihmekään, jos sitä väistämättä alkaa ajatella, että muut eivät kehu koska kehuttavaa ei ole – aika vahva pitäisi olla jotta ei ajattelisi noin. Joten ihmekös tuo etten oikein osaa ottaa kehuja vastaan, saati uskoa niihin. Vaikka yrittäisinkin. Mutta opettelen – ja toivon sydämestäni, että olisin tyytyväinen niin omaan itseeni, ulkonäkööni kuin elämääni ja aikaansaannoksiini edes sitten joskus eläkeläisenä :) Ja että omat tyttäreni eivät kokisi samoin kuin minä oman itsensä suhteen! Sitä toivon kaikista eniten! Vaikka samalla tiedostankin, että saatan siirtää oman käyttäytymismallin tyttäriini – siitäkin huolimatta, että yritän kaikkeni ettei niin kävisi.

      Hups, tulipas taas ajauduttua pohtimaan syntyjä syviä :) Vaikka juurihan mä eilen viimeksi vannoin, että tästä lähtien kirjoittelen vain niitä ympäripyoreitä asioita, kertomatta sen enempää omia fiiliksiäni… Saas nähdä kuinka tuossa siis onnistun. Mutta sen todellakin allekirjoitan, että mulla on ihanat lukijat ღ Vaikka tähän on pakko myös todeta, että mä en oikeastaan ikinä ole ajatellut kirjoittavani blogia lukijoita varten vaan eräänlaisena päiväkirjana, kaikkine tuntemuksineen. Tästä vain on vahingossa tullut liiankin julkinen päiväkirja… Mutta pointtina siis se, etten yritä miellyttää lukijoita enkä haalia lisää lukijoita – kunhan kirjoittelen :)

      • Aamu

        Eihän naistenlehti ole pelkkää keveyttä, päinvastoin! Ajoittain liikaakin syöpä-, ero- , leskeys- ja ties mitä synkemmän puolen tarinoita, tosin useimmiten valoisampaan tulevaisuuteen päättyen mut kuitenkin. Joten kyllä blogissakin kaikista puolistaan kannattaa kirjoittaa, tasapaino ollen avainsana. Liioittelua kannattaa välttää, ei negistele liikaa pienistä asioista muttei hölmösti ole yltiöpositiivinenkaan tekohymyä vetäen. ? Varsinkin aikuisten blogeissa yo.vaihtoehdot tuntuu hassuilta. Sun blogi on mahtava, kun vielä lopetat itsesi vähättelyn. Ei niin mitään syytä siihen.

  • Riikka

    Pakko kommentoida vielä; päivän sanat saisi olla todellakin päiväkirja ja sarkasmi. Siinä meille lukijoille hieman pureskeltavaa! Jos et tunne sarkasmia käsitteenä, ole hyvä ja tutustu siihen!
    Ps. Marja, tämä ei ollut sinulle vaan meille lukijoille tarkoitettu!

    • Hellevi

      Muuten hyvä, mutten ainakaan kertaakaan ole ymmärtänyt omaan itseen kohdistuvan alaspainamisen olleen sarkasmia, eikä Marja niin väittänytkään, päinvastoin.

      Lukijat varmasti sarkasmin tajuavat, kunpa Marja tajuaisi oman laadukkuutensa, riippumatta siitä kehuuko mies tai kukaan muukaan, vaan näkisi sen peilistä, teoistaan ja saavutuksistaan! <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Toimitus suosittelee