ei tunnu missään (ja pari ahaa-elämystä)

olohuonettaKellojen kääntäminen kesäaikaan nimittäin… eipä. Vielä tänä aamunakin olin sitä mieltä, että minulla ei taida olla minkäänlaista sisäistä kelloa sillä edellisöinen kesäaikaan siirtyminen ei tuntunut mielestäni missään. Siirsin kellot kesäaikaan jo varhain lauantai-iltana jotta osasin laittaa tanssitytöt nukkumaan riittävän ajoissa… Sunnuntaikin tuntui ihan normaalin pituiselta – tai aika pitkähän tuo päivä oli sillä kotiuduimme vasta hieman ennen puoltayötä…

Mutta voi apua miten tänään onkaan väsyttänyt, ihan tolkuttomasti. Tosin en niinkään koe moisen johtuvan kellojen kääntämisestä – turnausväsymystä tämä lienee, sekä tyttärellä että itselläni. Ehkä samaan ajankohtaan ei kannattaisi tunkea sekä kirpputorihommia että reissua tanssitapahtumaan toiselle puolelle Suomea… ja ehkä moisen reissun jälkeen ei tarvitsisi enää purkaa laukkuja saman yön aikana, saati pestä paria satsia pyykkiä tai siivota keittiötä.. been there, done that…

olohuonetta4

olohuonetta2

olohuonetta3
No nyt on anyway reissut tehty ja tytär tanssiryhmineen on jälleen muutamaa esiintymiskokemusta rikkaampi. Hurjan mukava reissu – ennenkaikkea on aina niin ihana seurata tyttöjen tanssin iloa sekä sitä ryhmä- ja tsemppihenkeä! Ikäkausimestaruuskisoja odotellessa… :)

Ollaan myöskin yhtä ykätautia rikkaampia… väsyneelle tanssitytölle kun iski nyt illalla moinen… kuului kiertäneen viime viikolla muillakin ryhmäläisillä joten ihmekös tuo. Onneksi ei tullut hotellissa – tai bussissa! Huomisesta tuli siis tytölle ansaittu lepopäivä, toivottavasti ykä pysyttelisi jo poissa.

Entäs ne ahaa-elämykset (sen ohella että liian monta rautaa yhtäaikaa tulessa ei ole kovinkaan fiksua)? Yhden koin äsken juoksulenkillä – ihan parasta juoksumusiikkia soittaa näemmä Radio Rock. Monta itselleni aivan uutta biisiä mutta ainakin lenkki kulki niiden tahdissa, näinkin väsyneenä yllättävän hyvin.

Toinen ahaa liittyi tuohon olkkarin mattoon. Sain nimittäin kommentin, että matto on aivan liian pieni – että sen pitäisi ulottua huonekalujen (sohvan ja nojatuolin) alle, niin ettei se olisi oma saarekkeensa keskellä lattiaa. Totesin että kukin tyylillään (ja että mulle tulisi isommalla matolla sellainen kokolattiamattofiilis) – tuskin minua kukaan sisustustyylipoliisi tulee kotiovelta hakemaan vaikka eläisinkin mattosaarekkeellani ;) Vaikka varmasti tuossa on perää – eihän tuo liian pieni matto sido huonekaluja samallalailla yhteen kuin isompi matto tekisi, sitä en kiellä. En vain ole tullut ajatelleeksi koko asiaa aiemmin.

Oli niitä ahaa-elämyksiä vielä lisääkin mutta unohdin jo puolet… pahus. Mutta näillä mennään.

ps. Ainiin. Kokeilin siirtää tuon NY-taulun pois matalalta tasolta. Mitä tuumitte? Sain hauskan kommentin siitä kuinka edellisissä kuvissa näytti siltä kuin taulu ja verhot kamppailisivat elintilasta keskenään taulun ollessa tuossa tason päällä :D Kieltämättä totta! Itselläni on ollut hieman sama fiilis… mutta silti – taidan nostaa taulun takaisin ”paikoilleen”…