Kaksijakoiset fiilikset

Heinäkuun viimeinen päivä. Kulunut kuukausi on ollut mahtava. Melkein 10-vuotisen blogihistoriani aikana en ole koskaan ennen ottanut näin iisisti blogin päivittämisen kanssa. Uusia postauksia on tullut ennätyksellisen hitaasti. Kyse ei ole siitä etteikö halua tai ideoita olisi ollut – ongelma oli yksinkertaisesti aika. Kaikki kolme pientä poikaani ovat olleet kotona kesäloman, mikä on pitänyt minut hyvin kiireisenä. Mutta ai herttinen miten ihana kuukausi se on ollut. Ollaan tehty hurjasti asioita. Käyty mökillä hyppimässä saunalaiturilta järveen, veneilty pitkin Helsingin näyttävää rannikkoa, matkustettu sukulaisten luo Ranskan lämpöön, riehuttu Lintsillä ja Flamingossa sekä potkittu lukematon tuntimäärä palloa lähipuistoissa. Meillä on ollut niin kivaa. Olen ollut innoissani uuden elämänvaiheen alkamisesta, kun nyt syksyllä 2-vuotta täyttävä kuopuksemme aloittaa tarhan. Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen saan täysillä itsekin keskittyä töihin neljänä päivänä viikossa. Mutta samalla tästä tapahtumasta on hiipinyt sydämeen järjetön haikeus. Viimeiset kuusi vuotta ovat olleet ainutlaatuisen ihania, mutta todistettavasti nuo pienet vain kasvavat koko ajan isommiksi. Vaikka on ihanaa huomata, että hiljalleen tämä meidän palettikin alkaa kaikessa härdellissään helpottumaan, niin silti tätä elämänvaihetta tulee varmasti ikävä. Siitä on onneksi otettu kyllä kaikki mahdollinen irti. Tämä kuuma kesä on ollut ehdottomasti yksi parhaista.

shirt ZARA
swimsuit GINA TRICOT / saatu
shorts H&M
earrings ZARA
shoes KAPPAHL
bag YSL
necklace THOMAS SABO

Olen voinut nauttia poikieni seurasta täysillä, kun olen nyt kesäloman ajan tietoisesti pysynyt etäämmällä blogista ja somesta. Tätä hetkeä olen odottanut, mutta nyt kun se on täällä, niin haluaisinkin jatkaa tätä mieletöntä kesälomaa vielä hetken pidempään. Se kai on täysin normaalia kaikille kesälomailaisille töihin paluun kynnyksellä, mutta erityisen iloinen olen kyllä siitä, että tänäkin vuonna minäkin pidin rehellisen kesäloman <3