Onko meidät opetettu häpeämään seksiä? ”Huorittelu kontrolloi seksuaalista käyttäytymistä”

Seksi ja häpeä ovat kulkeneet historian saatossa käsi kädessä. Olemmeko vieläkään vapautuneet tuosta viheliäisestä tunteesta?

Seksuaalisuuden häpeäminen ei ole mikään nykypäivän juttu. Seksuaalisuuteen suhtautuminen on vain vaihdellut aikojen kuluessa.

Muinaiset luolamaalaukset ovat saattaneet esittää suoraakin seksuaalista toimintaa, mutta esimerkiksi uskonpuhdistuksen aikaan 1500-luvun Euroopassa sukupuolielämä joutui tiukkaan syyniin.

Etenkin naisen seksuaalisuutta alettiin kontrolloida. Aseena toimi häpeä: neitsyitä ja aviovaimoja pidettiin kunniallisina, kun taas esiaviollista seksiä harrastavat leimattiin huonoiksi ja halveksuttaviksi naisiksi.

Etenkin naisen seksuaalisuutta alettiin kontrolloida. Aseena toimi häpeä.

Lasten kädet saatettiin sitoa yöksi

Seksuaalisuuteen liitetystä häpeästä kertovat vanhempien reaktiot silloin, kun lapsi löytää ensimmäistä kertaa sukupuolielimensä.

Esimerkiksi varpaisiin tutustumiseen kannustetaan, mutta sukupuolielinten kohdalla reaktio on usein päinvastainen: lasta saatetaan nolostellen torua.

Kenties vanhempien reaktio on perua viime vuosisadoilta. Vielä 1900-luvun alussa lasten kädet saatettiin sitoa yöksi, jotteivät he pääsisi koskettelemaan itseään – ja ”turmelemaan” sieluaan ja ruumistaan. Nykytietämyksen mukaan itsetyydytys on terveellistä, mutta silti monet tuntevat perusteetta syyllisyyttä asiasta.

Huorittelu on kontrollointia

Joissakin kulttuureissa pääasiassa tyttöjen ja naisten sukupuolisiveyttä vahditaan yhä 2018-luvulla voimakkain ottein.

Esimerkiksi Afganistanissa maan laki ei erota raiskausta ja aviorikosta, joten jos tyttö tulee raiskatuksi esimerkiksi vanhemman, naimisissa olevan miehen toimesta, tuomitsee oikeus naisen. Sudanissa taas siveyspoliisi saattaa viedä pukeutumissääntöjä uhmanneen nuoren naisen neitsyystestiin.

Vaikkei Suomessa tehdä neitsyystestejä, osataan meilläkin langettaa häpeärangaistuksia. Vielä tänäkin päivänä moni tyttö ja nainen pelkää toteuttaa seksuaalisuuttaan huoran maineen pelossa.

Vielä tänäkin päivänä moni tyttö ja nainen pelkää toteuttaa seksuaalisuuttaan huoran maineen pelossa.

Huorittelulla pyritään  kontrolloimaan seksuaalista käyttäytymistä.

Mutta koska televisio-ohjelmat, elokuvat ja sosiaalinen media on nykyään täynnä seksiä, kokee moni nainen ympäristön viestit ristiriitaisiksi: pitäisi olla seksikäs ja estoton, mutta toisaalta pidättäytyvä ja siveä.

Lue myös: Orgasmikirjan kirjoittanut seksuaaliterapeutti marja Kihlström: ”Unohda tämä, jos haluat saada orgasmin”

Häpeän piilottamat identiteetit

Suomessa homous lakkasi olemasta rikos vuonna 1971. Silti vielä 2018-luvulla homoseksuaalit saattavat hävetä valtavirrasta poikkeamista niin paljon, että kieltävät itsensä.

Yhteiskunnassa tällä hetkellä vaikuttavat oikeistopopulistiset ja perinteisiä roolimalleja esille nostavat voimat ympäri Eurooppaa eivät suoranaisesti helpota valtavirrasta poikkeamista.

Monissa maissa homoseksuaaleja tuomitaan yhä edelleen vankilaan, ruoskitaan, teloitetaan tai yritetään ”parantaa”.

Myös transsukupuoliset ovat olleet  historian saatossa homoseksuaalien tavoin häpeällä leimattu vähemmistö.

Asenteet muuttuvat hitaasti, joten vielä nykypäivänäkin moni väärän sukupuolen vanki elää raskasta kaksoiselämää.

Lue myös:

Valokuvausterapiassa käsitellään vaikeitakin tunteita – ”Häpeä katoaa kuvattavana ollessa”

Design-dildoja suunnitteleva Tea Latvala murtaa tabuja: ” Olen saanut kikkelikuvia ja minua on vähätelty”

Risto Hartikainen tuli kaksi kertaa ”ulos kaapista”

 

Teksti
Kuva Fotolia
Julkaistu aiemmin Miss Mixissä 7/2012.

Tilaa Idealistan uutiskirje!

Saat sähköpostiisi suoraan monipuoliset treeni-, kauneus- ja hyvinvointijutut.

Toimitus suosittelee