Katso nämä viisi hittisarjaa, jotta tiedät mistä puhutaan

Listasimme viisi kevään hittisarjaa. Useammastakin sarjasta on bongattavissa vahvoja naishahmoja.

Lomakausi ja varsinkin sadepäivät ovat mitä mainiointa aikaa katsoa maratonina hittisarjoja, joihin ei ole vielä ehtinyt paneutua. Listasimme keväällä 2018 alkaneet uutuussarjat ja tuoreet kaudet, joita ei kannata missata.

The Handmaid’s Tale (HBO Nordic kaudet 1-2, Yle areena kausi 1)

sarja
Orjattarien kuuluu pukeutua punaiseen viittaan ja mekkoon.

Tämän hetken parhaimpiin televisiosarjoihin lukeutuva Handmaid’s Tale on synkkä, kylmäävän ahdistava ja ihan hullun vaikuttava. Margaret Atwoodin kirjaan perustava draamasarja kuvaa äärikonservatiiviseksi muuttunutta Amerikkaa ja erityisesti sen naisia, jotka ovat pakotettu synnytyskoneiksi. Sarjan kuvauksesta tulee pelottavalla tavalla mieleen todellisen Amerikan dystopia.

Sarjan päähenkilö Offred on orjatar, jonka omistaa vaikutusvaltainen yläluokkalainen pariskunta. Offredilla on tasan yksi tehtävä: synnyttää parille lapsi. Sarja on tehty niin hyvin, että Offredin kokema kärsimys tuntuu katsojan sydämessä asti. Iso kiitos kuuluu myös orjatarta esittävälle Elisabeth Mossille (Mad Men, Top of the Lake), joka osaa viestiä ilmeillään harvinaisen hyvin.

Handmaid’s Taleen voi jäädä ihan toivottoman koukkuun, koska katsojan on pakko saada tietää, pääseekö Offred koskaan pakenemaan maanpäällisestä helvetistä.

Lue myös: Sinkkuelämää-luojan uutuus, vankiladraamaa ja laatujännitystä – Älä missaa näitä kesällä alkavia sarjoja!

Killing Eve (HBO Nordic, kausi 1)

sarja
Sarjamurhaajalla ja häntä jahtaavalla salaisen palvelun työntekijällä on erikoinen suhde.

Brittiläis-amerikkalainen Killing Eve on raikas tuulahdus rikoslajityyppiin, sillä sen kaikki keskeisimmät hahmot ovat naisia. Greyn anatomiasta tuttu huippunäyttelijä Sandra Oh esittää Britannian salaisen palvelun työntekijää Eve Polastria, joka ryhtyy jahtaamaan nuorta psykopaattipalkkatappajaa Villanellea.

Hyvin nopeasti naisille kehittyy suorastaan pakkomielteinen kiinnostus toisiaan kohtaan. Sen myötä Killing Even kissa ja hiiri -leikin tunnelma on poikkeuksellisen kihelmöivä ja paikoittain suorastaan seksikäs.

Harvinaisen hienosti rakennetun sarjan jännitys on ajoittain jopa hiostuttavaa, mutta tarina sisältää myös sopivan annoksen huumoria. Ennen kaikkea se opettaa, että näitä naisia ei missään nimessä kannata aliarvioida.

Patrick Melrose (HBO Nordic, minisarja)

hittisarja
Muuntautumiskykyinen Benedict Cumberbatch on juuri oikea henkilö esittävään ongelmissa rypevää Patrick Melrosea.

Edward St Aubyn osittain omaeläkerrallisiin romaaneihin perustuvan sarjan keskushenkilö on Britannian yläluokkaan kuuluva Patrick Melrose, joka keskittyy elämässään lähinnä huumeiden vetämiseen.

Katsoja saa Patrickista ääliön ensivaikutelman, mutta pian selviää, että miehen ongelmien taustalla on hyvin traaginen tarina. Sarja seuraa niin Patrickin rankkaa lapsuutta kuin myös nykypäivän taistelua irti huumekoukusta.

Benedict Cumberbatch tekee äärimmäisen hienon suorituksen tulkitessaan Patrickia. Hän pystyy viemään miehen sekunneissa ahdistuksen äärilaidalta huumesekoilun huippuhetkiin. Tämä yhdistettynä sarjan visuaaliseen näyttävyyteen luo ikimuistoisen kokonaisuuden.

Lue myös: Kesän elokuvatärpit – Muista hittimusikaalin paluu ja Jasper Pääkkösen Amerikan-valloitus

Westworld (HBO Nordic, kaudet 1-2)

hittisarja
Kiltiltä ja hyväsydämiseltä vaikuttava androidi Dolores (Evan Rachel Wood) saa tarpeekseen ihmisistä ja ryhtyy rajuun kostoon.

Viime vuoden hittisarjasta alkoi keväällä toinen kausi. Westworld on kuin aikuisten unelmien huvipuisto, jossa on vastassa aivan ihmisen kaltaisia robotteja eli androideja, joiden kanssa vierailija voi toteuttaa kieroimmatkin unelmansa. Androidit saavat kuitenkin tarpeekseen, ja siinä vaiheessa vain harvalla kivaa.

Westworld vaatii katsojaltaan paljon, sillä sarja sisältää lukuisiä merkittäviä hahmoja, kimurantteja juonenkäänteitä ja yllättävää aikatemppuilua. Kuuliaisille seuraajille on kuitenkin luvassa mieletöntä aivojumppaa ja palkitsevia loppuratkaisuja.

Chef’s Table (Netflix, kaudet 1-4)

hittisarja
Chef’s Tablea ei missään nimessä kannata katsoa nälissään tai sokerihimossa.

Televisio tursuaa ruokaohjelmia, mutta kaikkein kiehtovin löytyy hieman piilosta Netflixin puolelta. Chef’s Tablen kausia on tehty jo neljä, joista tuorein sopii erityisesti kaikille sokerihiirille. Kausi on nimittäin pyhitetty vain ja ainoastaan leivonnaisille.

Chef’s Table ei kuitenkaan ole mikään opetusohjelma, vaan se on kiehtova dokumentti maailman parhaimmista ja kekseliäimmistä kokeista ja leipureista. Kukin jakso keskittyy aina vain yhteen mestariin. Näin katsoja pääsee sukeltamaan syvälle tähtitason ammattilaisen ruokaideologiaan, arvomaailmaan ja elämäntarinaan.

Artikkelin pääkuva on sarjasta Killing Eve.

Lue myös:

Kesän elokuvatärpit – Muista hittimusikaalin paluu ja Jasper Pääkkösen Amerikan-valloitus

Alkuvuoden parhaat netti-tv-ohjelmat – Uusi Sillä silmällä saa parkumaan!

Sinkkuelämää täyttää 20 vuotta! Listasimme sarjan asujen topit ja flopit

Teksti
Kuvat HBO Nordic, Netflix

Tilaa Idealistan uutiskirje!

Saat sähköpostiisi suoraan monipuoliset treeni-, kauneus- ja hyvinvointijutut.

Toimitus suosittelee