EVS-haastattelu

Maanantaiaamuna Maria Veitola pyysi minua vieraakseen EVS:ään. Maria teki heti selväksi, että parisuhteesta emme puhuisi sanallakaan, vaan häntä kiinnosti yksinomaan minun urani. Millaista työtä some on? Mitä kaikkea sen taakse kätkeytyy? Mitä se vaatii ja mitä se antaa? Kerrankin joku halusi antaa minulle alustan puhua siitä, mistä minulla on paljon sanottavaa – suostuin.

Puhuimme puhelimessa pitkän tovin tulevasta lähetyksestä ja kaikki kuulosti kivalta. Tuntui mukavalta päästä vihdoin avaamaan koko tätä some-maailmaa myös oman blogin ulkopuolella, uskottavana ammattina. Odotin haastattelua todella paljon.

Ennen lähetystä kävimme lisää läpi asioita, mistä tulisimme sen nopean kahdeksan minuutin aikana puhumaan. Minulle kerrottiin kysymyksiä ja aiheita, fiilikseni oli odottava ja innostunut.

Sitten alkoi itse haastattelu.

En osaa oikein kuvailla edes sitä tunnetta, mitä kävin heti ensimmäisten minuuttien aikana läpi. Oloni oli kai sanalla sanoen hämmentynyt. En halua mennä sen enempää yksityiskohtiin, mutta sanotaan näin, että millään, mitä olimme bossladyn kanssa sopineet, ei enää ollut mitään merkitystä. Kysymykset, jotka olimme käyneet etukäteen läpi, väistivät provosoivempien tieltä.

Ymmärrän, että jos haastateltava ei annakaan itsestään mitään, on haastattelijan pakko alkaa kaivaa uutisaiheita vaikka väkisin. Mutta tällä kertaa olimme käyneet läpi aiheet, mistä puhuisimme ja olin valmis kertomaan niistä todella kattavasti. Se ei tuntunut riittävän.

Viesteissä, puheluissa ja takahuoneen läpikäynneissä Marian sävy oli todella kunnioittava. Hän vaikutti vilpittömästi siltä, että haluaa tietää, mitä se vaatii, kun henkilöllä on toistasataa tuhatta seuraajaa ja jokainen päivitys vaikuttaa siihen, mitä seuraajat ajattelevat päivittäjästä.

Välittömästi, kun suora lähetys alkoi, Marian suhtautuminen muuttui. Sovitut kysymykset jäivät ja tilalle tuli lähinnä kaula-aukkooni ja laukkuihini liittyviä kysymyksiä.

Varmasti parempi esiintyjä olisi hoitanut yllättävän tilanteen hienommin. En häpeä myöntää, että oma keskittymiseni meni siihen, että pelkäsin, mitä seuraavaksi oikein tulee. Takahuoneessa käydyssä keskustelussa ei ollut mitään vihjettä tulevasta. Luulin, ilmeisen naiivisti, että keskusteltaisiin vakavasti molemmat toista kunnioittaen. Hämmennyin ja jäädyin. Ehkä myös vähän ihmettelin, mitä mä ylipäätään tein siellä edes sitten vieraana.

Tuntui siltä, että mulle asetettiin jokin ansa. Ennen lähetystä fiilis oli lämmin ja sydämellinen, mutta kun suora alkoi, tilanne oli kaikkea muuta. Olin melko järkyttynyt, että kirjaimellisesti yksikään kysymys ei liittynyt siihen, mistä alunperin puhuttiin.

Ps. Kiitoksia teille kaikille lukuisista viesteistä.❤️

xo Sar