Nuorgam – Suomen Lappi näyttää parhaat puolensa

Nuorgamissa voi kokea aidon Lapin: erämaan avaruuden ja rauhan. Suomen pohjoisimmasta kylästä pääsee kätevästi myös Jäämeren rannalle.

Katse kiirii tunturilta kilometrien päähän. Valkoisia hankia kirjoo muutama kumara ja käkkyräinen koivu. On aivan hiljaista.

Poromies Aslat-Jon Länsmanille Kaldoaivin maisemalla on oma merkityksensä.

– Minulle tulee tästä mieleen koti ja sukujuuret. Lapsuuden muistot ja ihmiset, jotka elivät silloin ja joista osa elää edelleen.

Länsman kertoo, että tämän vuoden kohokohtia tulee olemaan, kun hän pääsee keväällä vaimonsa ja pienen poikansa kanssa ensimmäistä kertaa pilkille tunturijärvelle.

Aslat-Niilasin ensimmäinen sana oli áhčči, isä, hän kertoo ylpeänä.

Kaldoaivi on Suomen suurin erämaa. Sen pinta-ala on lähes 3 000 neliökilometriä. Tunturiylängöllä on paljon kristallinkirkkaita järviä, jokia ja puroja.

Nuorgam porot
Porot pärjäävät mainiosti pakkasessa. Niillä on erittäin tiheä ja hyvin lämpöä eristävä turkki.

Oikeaa Lappia

Olemme Länsmanin kanssa tunturissa poroja ruokkimassa. Hänen sukunsa on hoitanut näillä mailla poroja jo vuosisatojen ajan. Eläimille viedään talvella heiniä, jotta ne pysyvät paremmin tietyllä alueella.

Usein moottorikelkan ja reen kyydissä kulkee myös pari matkailijaa.

– Haluan kertoa kävijöille saamelaisuudesta, siitä, että vaikka asumme samassa maassa, meitä on täällä erilaisia kansoja.

Kaldoaivi ja Nuorgam ovatkin hyvin erilaisia paikkoja kuin vaikkapa Lapin suuret laskettelukeskukset.

– Minun mielestäni tämä on sitä oikeaa Lappia. Täältä löytyy rauhaa, hiljaisuutta ja aitoja kokemuksia.

Monet Länsmanin entisistä luokkatovereista ovat muuttaneet etelään.

– Jotkut ovat sanoneet, että täällä ei ole oikein tekemistä. No, täytyy olla itse aktiivinen. Luonto tarjoaa loputtomasti aktiviteetteja.

Nuorgam
Aslat-Jon Länsman jatkaa sukunsa poronhoito-perinteitä.

Pieni mutta kansainvälinen

Utsjoen kuntaan kuuluva Nuorgam on Suomen ja samalla koko EU:n pohjoisin kylä. Se on mainiolla paikalla, lohistaan kuuluisan Tenojoen rannalla erämaiden kainalossa.

Norja alkaa muutaman sadan metrin päästä Tenojoen toiselta rannalta. Jäämerelle, Varanginvuonolle, on vain puolen tunnin ajomatka.

Nuorgamin keskustassa ei ole pelkoa eksymisestä. Palvelut, muun muassa kaupat, Alko ja lomakeskus, löytyvät kaikki läheltä toisiaan saman tien varrelta.

Pienuudestaan huolimatta kylä on varsin kansainvälinen.

– Norjalaiset käyvät täällä kaupoilla. Kylässä asuu suomalaisia ja saamelaisia, mutta myös ihmisiä, joiden sukujuuret saattavat olla esimerkiksi Norjassa, Venäjällä tai vaikkapa Englannissa. Ihmiset ovat tulleet kuka mistäkin syystä, esimerkiksi työn tai rakkauden perässä, Länsman toteaa.

Lue myös: Talvivaellus on sairasta, mutta silti rakastan sitä

Nuorgam
Tunturijärvellä leijahiihdetään.

Leijat erämaan yllä

Löytyypä Nuorgamista myös hieman actionia sitä kaipaaville. Tunturijärvellä leijahiihdetään. Lajissa tehdään matkaa valjaisiin kiinnitetyn leijan sekä laskettelusuksien tai lumilaudan kanssa.

Tänään vain on niin tyyntä, että saksalaisella Sabine Kellerillä on vaikeuksia saada leijaa taivaalle.

– Kaldoaivin erämaa on Suomen parhaita paikkoja harrastaa leijahiihtoa. Korkeilla ylängöillä tuulee yleensä aina ja maasto on tasaista ja puutonta, pieniä tunturikoivuja lukuun ottamatta. Täällä voi tehdä vaikkapa monen päivän leijahiihtovaelluksia, luontoelämysyritys Alma Arktikan opas Reetta Koski kertoo.

Hänen mukaansa laji sopii hyvin myös viisi-kuusikymppisille, mutta nopeimmin juonesta saa kiinni, jos laskettelusuksista on aikaisempaa kokemusta.

– Kesällä Kaldoaivi on oivallinen paikka melontavaelluksille. Täällä on upeita erämaajokia – ja pieni tuulenvire pitää huolen siitä, että sääsket eivät kiusaa, hän vinkkaa.

Ilta alkaa hämärtyä, joten siirrymme Nuorgamin lomakeskukseen. Muissa mökeissä on tällä kertaa paljon moottorikelkkailijoita, sillä kylästä lähtee kelkkareittejä kummallekin puolelle rajaa. Kevättalvella Nuorgamiin saapuvat Varanginvuonolle suuntaavat lintuharrastajat.

Kultaseppä Anu Forselius valmistaa saamenpukujen rintakoruja.

Pimeän värejä, loputonta valoa

Seuraavana aamuna päätämme tehdä pienen ulkomaanmatkan. Puolen tunnin kuluttua olemme jo Jäämeren rannalla, Varanginvuonon perukassa. Varangerbotnin taajamassa sijaitsee suomalaisen kultaseppä Anu Forseliuksen ateljee.

Forselius on erikoistunut tekemään riskuja eli saamenpukujen koristeellisia rintakoruja.

– Saamelaistytön konfirmaatiopukuun vöineen, vyönnappeineen ja riskuineen voidaan satsata muutama tuhat euroa, hän kertoo.

Forselius saapui Etelä-Suomesta Norjaan jo 30 vuotta sitten, aluksi kultasepänoppiin Kautokeinoon. Hän kertoo kuuntelevansa päivittäin Suomen radiota ja käyvänsä kerran viikossa ostamassa Nuorgamista jälkiuunileipää ja muuta tarpeellista.

– Täkäläinen luonto on upea, mutta se vaatii myös tottumista. Pahinta on touko–kesäkuussa, kun joka puolella kohkataan, että kevät on tullut, mutta oikeasti joka toinen päivä sataa räntää.

Forselius kertoo, että kaamosaika ei ole täysin pimeä. Silloin näkyy vaaleanpunaista ja kauniin sinistä valonkajastusta muutaman tunnin vuorokaudessa. Kesällä taasen pärjää yöttömän yön kanssa, kun hankkii paksut pimennysverhot.

– Radiossa kerrottiin äskettäin tutkimuksesta, jonka mukaan saamelaiset käyttävät vähemmän unilääkkeitä kuin muut. Selityksenä on, että silloin kun ei saa unta, sitten vain valvotaan. Kesällä lapset saattavat pelata jalkapalloa keskellä yötä.

Lue myös: Ruotsin Lappi hurmaa unohtumattomilla elämyksillä – hiihtää voi vielä juhannuksenakin!

Kveenien mailla

Forselius ei ole suinkaan alueen ainoa suomalaistaustainen. Pohjois-Norjassa asuu paljon kveenejä, suomalaisperäistä väkeä, jota on muuttanut Jäämeren rannikolle Tornionjokilaaksosta, Peräpohjolasta ja Lapista 1700- ja 1800-luvuilla. Kveenit on hyväksytty Norjassa kansalliseksi vähemmistöksi, ja heillä on myös oma kielensä.

– Jotkut kokevat, että kveeni on haukkumasana. He puhuvat mieluummin suomalaisten jälkeläisistä.

Suurin osa kveeneistä on jo sulautunut kantaväestöön. Myös kveenin eli kainun kielen puhujien määrä on huvennut.

Kiistaa on myös siitä, että onko kveenin kieli itsenäinen kieli vai suomen kielen murre. Hieman samantapaista väittelyä on käyty Ruotsin Norrbottenin läänissä niin sanotusta meänkielestä.

Ruijan Kaiku -lehti ilmoitti jo vuonna 2005 pääkirjoituksessaan asiaan oman kantansa, selvällä kveenin kielellä: Kvääni oon kieli. Sen met olema tienheet jo kauvon, met jokka elämä ja tehemä työtä kvääniassiitten kansa.

Nuorgam maisema
Nessebyn satamasta järjestetään kuningasrapusafareita.

 

Kyhmyhaahkoja ja kuningasrapuja

Matkamme jatkuu Varanginvuonon rantoja pitkin pienelle saarelle Nessebyn puukirkolle. Rannalla kipittää kymmeniä pitkänokkaisia ja pitkäjalkaisia merisirrejä. Linnut eivät ole vieraista moksiskaan vaan ne tulevat kuin varta vasten poseeraamaan valokuvaajalle. Hieman kauempana valkoinen pulmusten parvi pelmahtelee paikasta toiseen kuin pieni iloinen lumipyry.

Bongaamme rannalta englantilaisen lintuharrastajan Kevin Webbin, joka kertoo löytäneensä jo kymmenkunta itselleen uutta lintulajia, muun muassa kyhmyhaahkan ja allihaahkan. Varanginvuono tunnetaan myös lunneistaan ja ruokeistaan.

Webbin aikoo kokeilla seuraavaksi kalastusta. Vapakalastus on Norjassa merellä kaikille maksutonta jokisuistoja lukuun ottamatta.

– En kyllä yhtään tiedä, mitä kaloja täällä on, hän naurahtaa.

Arvaamme, että ainakin paljon turskaa ja seitiä. Niitä on asetettu kuivumaan aitoon norjalaistyyliin viereiseen kalasataman telineille.

Nessebystä järjestetään matkailijoille kuningasrapusafareita. Veneretkillä koetaan rapumertoja, mutta niillä voi yrittää myös esimerkiksi kissakalan, koljan tai ruijanpallaksen narraamista.

Kuningasravutkin ovat tulleet tänne siirtolaisina. Neuvostoliittolaiset siirsivät rapuja aikoinaan kalastustarkoituksissa Tyyneltämereltä Kuolanvuonoon, mistä ne ovat alkaneet levittäytyä länteen päin. Olosuhteet Varanginvuonolla ovat ilmeisen otolliset. Suurin tähän mennessä pyydetty kuningasrapu painoi peräti 14 kiloa ja oli halkaisijaltaan melkein 2 metriä.

Lue myös: Kolin kansallispuisto on koettava – täydellinen talvilomakohde

Marjatta Kordelin ei ole katunut muuttua pohjoiseen.

Elämä kuin sadusta

Palaamme Suomeen, keskelle erämaata Pulmankijärven rannalle. Tapaamme Marjatta Kordelinin ja Pekka Pyrhösen, jotka muuttivat viisitoista vuotta sitten Raumalta pohjoiseen eläkepäiviään viettämään. He kaipasivat täydellistä elämänmuutosta.

– Olin yrittäjä, aina töissä ja vipeltämässä paikasta toiseen. Täällä on niin rauhallista ja hiljaista, että kuulee pienenkin tuulenhenkäyksen, Kordelin selittää.

– Kerran, kun olin lintujen ansalankoja kokemassa, jostakin kantautui bum bum. Ihmettelin, mistä ihmeestä tulee nuorten musiikkia. Sitten ymmärsin, että sehän on oman sydämeni ääni, hän naurahtaa.

Kordelin kertoo, ettei ole katuneet muuttoa hetkeäkään.

– Elämme täällä kuin sadussa. Etelästä on ikävä vain ystäviä ja sukulaisia, ennen kaikkea lapsenlapsia. Mutta Ivalosta pääsee aika nopeasti lentokoneella Etelä-Suomeen. Lisäksi meillä käy paljon vieraita.

Myös Pekka Pyrhönen on tyytyväinen. Hän arvostaa muun muassa mainioita kalastus- ja metsästysmaastoja. Pyrhönen muistuttaa kuitenkin, että kaikille olosuhteet eivät sovi – ennen talokauppoja kannattaa kenties kokeilla asumista vuokralla.

– Nyt täällä on jo mukavuuksia. Mutta kun meillä oli vielä ulkovessa, 35 asteen pakkasessa Aku Ankan lukeminen jäi lyhyeen.

Kerran, kun pariskunta oli ollut pari päivää reissussa, oli lunta satanut niin paljon, että kotiin ei päässyt lainkaan. Yöpymispaikka piti etsiä kyliltä.

Nuorgam
Nuorgamin kylästä pääsee hetkessä vaikkapa pilkille tunturijärvelle.

Olennaisen äärellä

Olemme taas erämaassa, tällä kertaa Nuorgamin lomakeskuksen järjestämällä retkellä. Raimo Hekkanen, Veera Hekkanen ja Anne Haapalainen ajavat moottorikelkkoja. Vieraat seuraavat vällyjen alla reessä.

Pysähdymme tunturijärvellä ja ryhdymme kairaamaan jäähän reikiä. Jäätä on puoli metriä, joten kairatessa tulee lämmin.

Pilkkiessä loikoilemme porontaljalla ja otamme aurinkoa. Pari harjustakin vedestä nousee, mutta päästämme ne takaisin. Saalis ei ole nyt pääasia.

Patikoimme hieman lumikengillä. Seurueen nuorisojäsenet eivät suostu laittamaan lumikenkiä jalkaan: ovat kuulemma käytännölliset, mutta eivät coolit.

Sitten onkin aika ryhtyä virittelemään laavulla tulia. Tarjolla on herkullista laavusavustettua poroa tortillalättyjen kera. Länsmanin poroa, luonnollisesti.

Lämmittää mukavasti, raukaisee. Ei ole mihinkään kiire. Aurinko porottaa taivaalta kuin valtava, kimalteleva risku.

Lue myös:

Talvilomailijan huippukohteet – Kilpisjärvi ja Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

Hangelle vai hiekalle? Tässä 5 kevättalven ihaninta matkakohdetta

 

Teksti
Kuvat Ilari Välimäki

Toimitus suosittelee

Pin It on Pinterest