Superheroes.fi

Kaupallisessa yhteistyössä: Hero

Vihdoin ja viimein saimme julkaistua pitkäaikaisen haaveemme eli lasten ja nuorten liikuntaan liittyvän hyväntekeväisyyssivuston. Kerron nyt hieman taustoja miksi lähdimme tekemään jotain tälläistä. Itseltäni loppui taitoluistelu-ura seuran kausimaksujen takia. Me harrastimme siskoni kanssa luistelua ja veljeni pelasi jääkiekkoa. Tämän lisäksi meillä oli myös veljeni kanssa toinen harrastus: jalkapallo. Koska olemme vähävaraisesta perheestä, tuli hetki kun piti valita mitä harrastaa ja tietysti maksut kovenevat mitä enemmän tosissaan treenaillaan. Olimme saaneet seuran maksuja maksettua äidin ja isän työllä: isäni valmensi minun futista ja veljen jääkiekkoa. Äiti ompeli luisteluseuran näytöksiin vaatteita ja teki paljon muutakin seuran eteen. Muuten meillä ei olisi ollut varaa harrastaa. Iso kiitos siis äiti ja isä, että teitte kaikkenne meidän harrastusten eteen.

Tänä päivänä maksut ovat täysin eri luokkaa, mitä ne 20 vuotta sitten olivat. Kaikki isät ja äidit eivät kykene maksamaan lasten harrastuksia, vaikka sitä haluaisivat. Me haluamme auttaa tässä, mutta haluamme myös näyttää, mitä kaikkea liikuntaa pystyy harrastamaan ilman rahaa. Haluamme olla viemässä liikunnan ilosanomaa eteenpäin ja pyrkimään mahdollistamaan se kaikille lapsille. Meille on sydämen asia, että voimme tuoda jollekin perheelle helpotusta ja saamme meidän pienemmät eli superherot tekemään heille yhtä tärkeää hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta oleellista nautinnollista asiaa eli liikuntaa.

Me autamme nyt alkuun neljällä eri tavalla:

1. Kierrätämme vanhoja urheiluvälineitä – ILMAINEN KIRPPIS

Voit lahjoittaa omat käytetyt urheiluvälineesi vähävaraisen perheen lapselle meidän välityksellämme. Lähetä kuva ja tiedot tarpeettomasta välineestä/vaatteesta meille joko Facebookissa/Instagramissa tai sähköpostitse ja me arvomme sille Instagramissa/Facebookissa uuden käyttäjän. Ota siis seurantaan meidän some-kanavat!

2. Järjestämme ilmaisia liikuntatapahtumia vähävaraisille perheille – KAIKILLA ON MAHDOLLISUUS HARRASTAA

Kaikilla ei ole mahdollisuutta viedä lapsia maksullisiin liikunta- ja harrastetapahtumiin, mutta kaikki lapset ansaitsevat saada harrastaa ja liikkua. Järjestämme maksuttomia liikuntatapahtumia ympäri Suomen. Ensimmäinen liikuntatapahtuma on 1.10 Superparkissa, jonne otamme 100 henkilöä ilmaiseksi meidän kanssa liikkumaan! (Tästä lisätietoa somessa)

3. Järjestämme Instagramissa kilpailuita, joilla tuomme esiin ilmaisia harrastusmahdollisuuksia. – VANHEMMAT AKTIIVISIKSI

Järjestämme Instagramissa kilpailuja, joista voi voittaa lasten liikuntaharrastuksiin liittyviä palkintoja, esim. kertalippuja uimahalliin, sisäliikuntapuistoihin, jääkiekkopeleihin ympäri Suomen.

4. Hankimme yhteistyöyrityksiä sponsoroimaan vähävaraisten perheiden lapsille liikuntaharrastuksia. -HARRASTUSMAKSUJEN SPONSOROINTI

Yhteistyöyritys sponsoroi vähävaraisten perheiden lapsille liikuntaharrastuksen kauden ajaksi. Perhe päivittää kuulumisiaan liikuntaharrastuksen osalta sivuillemme vähintään kerran kuukaudessa. Hakemuksen voi lähettää meille sähköpostitse info@superheroes.fi. Ensimmäisen lapsen harrastussponsori on luomuelintarvikkeita ja superfoodeja valmistava ja maahantuova yritys Foodin.

IHANA FIILIS! Tästä se lähtee! Auttakaa, osallistukaa, laittakaa hakemuksia, kertokaa kaverille ja tehdään yhdessä superherosta positiivinen ja kannustava sivusto :)

Instagram: Superheroes.fi

Facebook: Superheroes.fi

#superheroesfi

 

Iso kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet tässä lanseerauksessa. Kiitos XXL lasten vaatteista ja Pysäyttämö kuvaamisesta.

  • Onnellinen pienistä asioista

    Wow miten hienolla asialla ootte❤️

  • Minna

    Harvemmin kommentoin, mutta nyt on pakko!
    Ihanaa että olette kehittäneet tämmösen mahtavan jutun!
    Ihan huikeeta työtä, hatunnosto kaikille mukana oleville! 💪👊💚

  • Jonsbe

    Mahtavaa Nanna ja Jere! Jos itse on kiinnostunut olemaan mukana aikuisena apuna jossain järjestämässänne tapahtumassa, mihin voi ilmottautua? :)

    • nannakaralahti

      voi ihanaa <3 voidaan heti ilmoittaa, jos ja kun tarvitsemme apua :)

  • WinterSnow

    Pitääkö sun postaukset aina olla niin ihania ja kauniita😍Oot niin kaunis ja energisoiva nuori nainen!!!

  • Kivakun

    Hienoa, että itsekin viimein tunnustit julkisuudessa, että vauva-arki yllätti.
    Kun on tottunut keskittymään vain itseensä, maailma pyörii oman navan ympärillä, kaikki tyhjänpäiväinen ja pinnallisuus on tärkeää. Vain sellaiset
    vauva-arki yllättää. Kun ei ehditäkään enää shoppailemaan, jumppaamaan, ottamaan selfietä kuntosalilla, lätisemään viinilasillisten ääressä.
    On se iso elämän muutos tyhjänpäiväisyyksiin keskittyville ja pinnallisille ihmisille.

    • nannakaralahti

      Moikka Kivaakun,

      Olisi kiva, jos sinulla olisi oikea sähköpostiosoite annettu, niin pääsisit lukemaan myös vastaukseni. Toivottavasti jatkossakin pyörit blogissani, niin saatat lukea vastaukseni.

      Vauva-arki yllättää varmasti kaikki meidät äidit, jotka haluavat omistautua lapselleen täysin. Mielestäni ei ole pinnallista käydä treenaamassa tai nähdä ystäviä (kuuluu siihen viinilasi tai ei). Mielestäni iso elämänmuutos se on kaikille.

      Sinulle suosittelisin myös yhtä suurta elämäntapamuutosta: ala ajattelemaan ihmisistä ja kaikista positiivisesti. Saatat yllättyä, kun opit erilaisilta ihmisiltä ja opit levittämään rakkautta ympärillesi. Yleensä silloin sitä saa takaisinkin. Multa sulle jokatapauksessa iso hali ja kaikkea hyvää!

  • Anu-Kukka

    Fantastic! Awesome! Ootte luoneet upean ja todella tarpeellisen foorumin, jossa solmitaan tärkeitä langanpäitä yhteen💪🤘🥊❤️

  • Nina

    Tää on niin upee juttu, että tuli ihan kyynel silmään teette niin upeeta työtä Nanna ja Jere ❤❤

  • Annariikka Leino

    Upea projekti – paljon onnea siihen 😊!! Jos tarvitsette ammattikirjoittajan ja -tiedottajan jeesiä jollekin projektienne osa-alueelle, sähköpostiosoitteesta annar.leino@gmail.com saa yhteyden muhun. Olen toimittaja ja tietokirjailija, ja kirjoittanut mm. muusikko Maarit Hurmerinnan elämäkerran (WSOYn Johnny Kniga, 2014). Valoa alkavaan syksyyn🍁!
    Terveisin Annariikka

    • nannakaralahti

      Oi miten hienoa Annariikka,

      Palaan sinulle jos ja kun tarvitsemme jossain apua :)

  • eki turunen

    moikka olen mukana tarpeiden mukaisesti. kiinnostunut vähävaraisten lasten auttajana urheilussa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Toimitus suosittelee

>