Minireissu Minifitnekselle

Kaupallisessa yhteistyössä: MINI / Laakkonen

Mini-sanasta tulee tietenkin ensimmäisenä mieleen pieni. Kun mietin viime viikonloppuista minireissua ystävälleni minifitnekselle eli Teittisen Eeville, ajattelin ajavani pientä autoa pienelle kaverilleni. Kun hain Minin omasta liikkeestä Herttoniemestä koeajoon Countrymanin (Minin maasturi), ei ollut kyllä enää sellainen olo, että allani on pieni auto – auto oli paljon tilavampi kuin osasin kuvitella! Lähdin ajamaan liikkeestä ihanan pehmeällä ja upealla autolla. Ihastuin ajomukavuuteen saman tien!

  Vietimme Eevillä kivaa kesäiltaa. Olemme Eevin kanssa tutustuneet aikoinaan Fitnesspäiväkirjojen kautta ja treenattiin samaan aikaan Töölö gymillä. Vaikkemme näe kovin usein ja olemme eläneet yleensä erilaisia elämäntilanteita (Eevillä kisavalmistautumisia, itselläni Ruotsissa asumista ja sitten vauva-arkea), on meillä aina yhtä mukavaa yhdessä! Minifitness oli myös viime treffien jälkeen kasvattanut lihaksia entisestään. Itselläni pakaralihakset ovat viime vuosina heikentyneet huimasti kun taas Eevi omaa sellaisen tarakan, että kateeksi käy :D Kesäilloissa on parasta, että voi viettää aikaa ulkona, grillailla ja nauttia tuoreista kasviksista ja marjoista. Arki kesällä tuntuu rennommalta kuin talvella. Elämä tuntuu positiivisemmalta ja valoisammalta.

 

Vaikka teimmekin lyhyen matkan minireissun, ei reissu ollut pieni. Ei aina tarvitse lähteä kauas nähdäkseen asioiden suuruuden. Täytyy olla kiitollinen niistä asioista mitä on. Täytyy osata elää hetkessä. Yhden lempiartistini Juha Tapion laulusta lainaan lauseen: Joka ainoa päivä on tänään. Elämää ei pidä elää odottaen tulevaa ja jonkin suuren tapahtuvan. Elämä menee muuten ohi. Kesä on hyvää aikaa nähdä ja tuntea se rohkeus, joka meissä kaikissa on. Kun ymmärtää pienten asioiden suuruuden ja on kiitollinen niistä, pääsee pitkälle.

Iloista alkanutta viikkoa!

 

Ps. muiden bloggaajien MINIreissuja voi seurata MINIreissut-sivulta: //www.idealista.fi/minireissut/

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Toimitus suosittelee