Muheva coleslaw

Napakkakeräisestä valkokaalista tulee paras coleslaw-salaatti. Tärkeintä on kuitenkin sokerin, suolan ja etikan tasapaino.

 

Coleslaw 6 annosta:

1 keskikokoinen (noin 800 g) valkokaali
2 porkkanaa
2–3 säilöttyä sitruunaa

Kastike
1 ½ dl majoneesia
1 dl ranskankermaa
2 tl omenaviinietikkaa
1 rkl dijon-kokojyväsinappia
1 tl sokeria
¼ tl suolaa

Sallittu tuunaus

Alkuperäisestä poiketen tämän ohjeen salaattiin lisätään säilöttyjä sitruunoita. Niitä voi ostaa purkissa etnisistä kaupoista, mutta parhaat löytyvät Helsingin Hakaniemen kauppahallista Maustekeitaan irtotiskiltä. Säilötyt sitruunat antavat salaattiin samalla suolaisen ja syvän sitruunaisen maun.

1. Kuori kaalista pari ulointa kerrosta. Halkaise kaali, leikkaa kanta pois ja suikaloi mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Kuori porkkanat ja raasta karkeaksi raasteeksi. Halkaise säilötyt sitruunat,  kaavi mahdolliset siemenet pois ja viipaloi  ohuiksi.

2. Sekoita majoneesin joukkoon ranskankerma, omenaviinietikka, sinappi, sokeri ja suola. Lisää säilötyt sitruunasuikaleet.

3. Nosta kaalisuikaleet ja porkkanaraaste isoon kulhoon. Kaada päälle kastike ja sekoita hyvin.

4. Peitä kulho tuorekelmulla tai kannella ja nosta jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi.

 

Kriittiset vaiheet

Valmista salaatti kiinteältä tuntuvasta kaalista. Löyhä kerä on merkki liian nuoresta ja pehmeästä kaalista.

Suikaloi kaali tasaisiksi ohuiksi suikaleiksi. Paksut suikaleet jäävät liian koviksi eikä kastike imeydy niihin tarpeeksi.

Tee kastike laadukkaasta rasvaisesta majoneesista. Hyvä on esimerkiksi Hellman’s-merkkinen majoneesi.

Kevytmajoneesista valmistetun cole-slaw’n maku ei ole yhtä täyteläinen.

Coleslaw onnistuu myös ilman säilöttyjä sitruunoita, mutta ne antavat salaatille
piristävän säväyksen.

Muista maistaa ja maustaa kastike oivan makuiseksi ennen kuin lisäät sen kaalisuikaleiden joukkoon.

 

coleslaw

 

Teksti: Suvi Rüster
Kuvat: Sami Repo

Toimitus suosittelee