Korvien putkitus (tunti tunnilta)

Korvien putkitus on ollut meillä suunnitelmissa jo jonkin aikaa. Selviteltiin vakuutusjuttuja, odoteltiin edellisen antibioottikuurin loppumista, vertailtiin kunnallista ja yksityistä palvelua, saatiin leukkausaika, sairastuttiin taas kerran korvatulehdukseen, peruutettiin aika ja päädyttiin takaisin jonoon, etsittiin tietoa liimakorvasta, saatiin leikkausaika vuorokauden varoituksella ja otettiin se.

Tämä on meidän tarinamme eilisestä leikkauspäivästä eikä tämän jakaminen mitenkään tarkoita, että universaali putkitustotuus löytyisi näistä eilisen tunneista. Tiedän, että moni operaatiota odottava tahtoo lukea muidenkin kokemuksia, joten jaan omani. En ohjeena tai neuvona, vaan kaverin tarinana.

9:00 AAMUPALA. Piti syödä niin, että jaksaa koko päivän, joten katoin tarjolle kaikkia pojan herkkuja. Croissantteja, jogurttia, mehua, kaakaota, melonia ja muroja. Itse join kahvia. Kuusi tuntia ennen leikkausaikaa piti paastota ja nesteeksi sai antaa vain vettä tai sokerimehua, niiden antaminen piti lopettaa pari tuntia ennen leikkausta. Päähän pumpsahtali välillä typeriä pelkoja. Toivon, ettei se heijastunut käytökseeni ja aiheuttanut huolta lapselle.

10:00 SELITYS. Selitin päivän ohjelman aamulla niin, että ensin syötiin herkkuaamupala, mutta sitten ei saakaan syödä mitään siihen asti, kun lähdetään lääkäriin. Lääkäri laittaa korviin pehmeät putket, jotta korvat eivät tulehdu niin helposti. Nukutuksesta en puhunut ennen sairaalaan saapumista.

11:00 LEIKKIHETKI. Vaihdettiin matto olohuoneeseen, joten junanrata piti kerätä pois ja uusi rakentaa tilalle. Minun selkärankaani pitkin nousi paniikki. Tiedän, että itse leikkaus vie vartin ja että olemme Suomessa ja muita selityksiä, mutta pelko siitä, että jotakin käy, on suuri.

Minua ei juurikaan lohduta kuulla, että ei ole todennäköistä, että jotakin käy, sillä joku niissä tilastoissa on sekin tyyppi, jonka kohdalla jokin menee pieleen. Ei sen tarvitse olla tutun tuttu tai jonkun sukulaisen sukulainen, se voit olla juuri sinä. Ja kyllä, salama voi iskeä kahdesti samaan puuhun. Koetapa lohdutella tällaista paniikkiäitiä.

12:00 HEPULI. Voi hepuli! Lapselle, joka ei yleensä juo mehuja, yksikin pillimehutetra aiheuttaa hepulin. Tyyppi hyppii ihan seinille ja väsymyskin alkaa painaa. Yritin nukuttaa poikaa päiväunille, mutta oli kuulemma niin nälkä, ettei uni tuli. Levättiin hetki yhdessä. Minun sydämeni hakkasi, kun yritin esittää rauhallista.

13:00 VÄSYMYS. Rullailtiin rattailla puistoon kuluttamaan aikaa. Keinuttiin hetki ja kerättiin kaikki puiston poliisiautot samaan kasaan. Poika innostui niin tekemään jäätelöannoksia hiekasta, että ehdin napsia itsestäni asukuvatkin pitkästä aikaa. Mekko tosin on sama, joka täällä on jo nähty viime kesänä. Lyhyen version myin juuri pois, mutta tämän pitkän pidän itselläni.

14:00 LÄHTÖ. Pakattiin tavarat ja lähdettiin kävelemään rattaiden kanssa kaupungin läpi kohti Kirurgista sairaalaa. Mukavat vaatteet päälle, rakas unilelu (eli Katti) mukaan ja äidille evästä sekä luettavaa odotteluajaksi. Sairaanhoitaja kertoi edellisenä päivänä puhelimessa, että pääsisimme kotiin todennäköisesti seitsemän aikaan, jos kaikki menisi hyvin.

15:00 AIKA. Meidät pyydettiin paikalle kolmeksi. Mukaan saisi tulla vain yksi huoltaja, joten menimme pojan kanssa kaksin. Lupasin pitää miehen ja mummin/mummun kartalla tapahtumista. Jalat tuntuivat matkalla huterilta ja kun sairaala nousi edessämme, alkoi vähän huimata.

16:00 LEIKKAUS. Löysimme oikean paikan sairaalasta, poika sai tunnistusrannekkeen käteen ja jalkaan. Leikkausjonoa alettiin purkaa puolelta ja jo hetki sen jälkeen siirryimme leikkaussaliin. Hän oli jonossa ensimmäinen. Poika nukutettiin minun syliini maskin avulla ja hän kuulemma halusi nähdä Batman-unia. Olen niin ylpeä itsestäni, kun en itkenyt, sillä sillä kerralla kun syliini nukutettiin kissa, lääkäri käski minut ulos huoneesta. Hups! :D

17:00 HERÄILY. Tässä vaiheessa kellonajat ja kuvat alkavat mennä vähän hassusti, sillä itse leikkaus kesti kuulemma 5 minuuttia ja heräilyvaihe jotakin 15-20 minuutin väliltä. Pöllämystynyt potilas, joka kärrättiin sängyllä luokseni heräämöstä, sai pillimehua ja jäätelöä. Luimme vähän kirjaa ja kävelimme. Pahinta oli kuulemma tuo hökötys kädessä, jota muistan itsekin inhonneeni aina.

18:00 KOTONA. Saimme luvan lähteä jo puoli kuudelta ja isi haki meidät autolla. Kysyimme, mitä herkkua syödään hyvin menneen päivän kunniaksi ja poika halusi Tamarinin Pad Thain kanalla. Matkalla ei ollut pahoinvointia, vaikka siitä varoiteltiin.

19:00 Katsellessani rakasta poikaani, joka nukkuu rauhallisesti, mietin, miksi teimme tämän ja oliko se sen arvoista? Monihan antaa ajan kulua ja luottaa siihen, että korvatulehduskierre liittyy pikkulapsiaikaan ja korjaantuu lapsen kasvaessa. Muistan kuitenkin erikoislääkärin sanat koskien liimakorvaa. On kuulemma erittäin tärkeää, ettei korvan tuottama erite pääse muhimaan korvassa pitkää aikaa. Siitä voi seurata tärykalvorakenteiden arpeutumista ja pahimmillaan kuulovaurio.

Eilinen kokemus oli todella positiivinen. Saimme kaupungilta peruutusajan nopeasti, ja vaikka ensimmäisen jouduimme peruuttamaan, tuli seuraavakin jononpurkuaika jo viikkojen sisään. Henkilökunta oli aivan ihanaa ja huomioi puheissaan myös sen, että äitiä saattaa jännittää.

 

Meidän korvien putkitus julkisella puolella meni siis todella hyvin. “Liima” toisessa korvassa on kuitenkin kuulemma niin sitkeää, että saimme pariksi päiväksi korvatipat, ja viime yöksi annoin Pamolin, kun tippojen jälkeen vähän sattui. Nyt aamulla ei ole ollut kipuja, käytös oli pojalla normaalia jo eilen illalla. Iso kiitos Kirurgisen sairaalan henkilökunnalla, kun piditte minut rauhallisena ja lapseni turvassa! :)