Vie lapsi metsään

En tiedä, pääsenkö tänä viikonloppuna metsään, mutta muutama viikko sitten pääsin. Pakkasimme äitini kanssa mukaan poimurit ja ämpärit, minkä jälkeen houkuttelimme mukaan Nöpsyn ja ajelimme varmaan mustikkapaikkaan. Siellä oli yhteensä seitsemän mustikkaa eikä puolukkatilanne näyttänyt yhtään sen paremmalta.

Taitaa kuuman kesän takia jäädä smoothiemarjat metsästä poimimatta, mutta en heitä toivoani. Vanhempieni piha-aita on nimittäin varsinainen kultakaivos mitä marjoihin tulee. Jos olet joskus pitänyt marja-aroniaa turhana koristemarjana, lopeta heti, ja kerää marjat talteen. Sen erottaa suuremmasta koosta siitä koristearoniasta, sillä tämä syötävä on jättimäisen pensasmustikan kokoinen. Tuo c-vitamiinipitoinen marja sopii maultaan puolukan kaveriksi ja smoothiessa se toimii puolukan, turkkijogun ja banaanin kanssa. Ihan parasta!

Nöpsyn lippis on saatu vuosia sitten brändiltä nimeltä KiddoW. Se oli pakko napata päähän, sillä hirvikärpäsiä suorastaan kuhisi metsässä. Minä luotan vuodesta toiseen pahanhajuiseen hajuveteen ja hiuslakkaan hirviskärpästen torjumisen suhteen. Yksi laskeutui poskelleni, mutta aika vähällä pääsin. Hirvaria eivät ole koskaan purreet minua, joten en osaa pelätä niitä. Lähinnä ne tekevät vainoharhaiseksi, kun päänahassa tuntuu muka koko ajan liikettä.

Hirvikärpästen sietäminen on kuitenkin pieni hinta siitä, mitä metsässä voi kokea. Joskus surettaa, kun mietin, että joillekin lapsille ainoa kosketus sieniin on päiväkodin väritystehtävässä tai kaupasta ostetun herkkusienirasian parissa. On huikeaa, kun lapsi tunnistaa sen punaisen myrkkysienen, josta puhuttiin, ja näkee, miltä sellainen todella näyttää omassa kasvuympäristössään.

Samoin tahdon opettaa lapseni arvostamaan ruokaa ja ymmärtämään sen, että ruoka ei ilmesty tyhjästä. Ei siirrytä kokonaan siihen laboratoriossa kasvatettuun naudanlihapihviin, josta juuri uutisoitiin, kuitenkaan ihan vielä. Vasta sitten, kun on pakko.

 

Pojan isän töistä jäi yli kaurajuomaa, jota meillä oli retkellä sitten eväänä. Itse myrtsistelin aluksi, kuinka juomatölkissäkin on enemmän marjaa kuin metsässä, mutta poika oli niin innoissaan naavasta, pienestä vesisaateesta ja jännittävistä poluista, että unohdin lopulta marjat kokonaan. Pääasia on, että metsä tulee tutuksia ja ehkä jonakin päivänä tuntuu yhtä rakkaalta kuin minulle. ♥

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*