Maaginen teehetki

Olen kahvikissa. Silti väitän kokeneeni muutama viikonloppu sitten lähes yliluonnollisen hetken teen parissa. Jopa ystäväni Nina, joka on hyvin tarkka teelaaduista, katsoi minua järkyttyneenä ja kysyi, miten tavallinen tee eli keltainen Lipton voikaan olla niin hyvää. Jotakin siinä hetkessä oli. Sateinen päivä, pitkä laituri, teemukit ja palat Goodion raakasuklaata. Tee maistui niin hyvältä, että taisimme kumpikin olla useamman minuutin hiljaa sitä maistellessamme.

Oikeasti siinä oli ehkä muutakin. Stressaavien viikojen jälkeen pääsimme hotellilomalle viikonlopuksi ilman aikatauluja tai vaatimuksia. Kylpylähotelli Päiväkumpu sponsoroi meille jälleen viikonloppuloman Karjalohjalla sitä vastaan, että päivitimme heidän Instagram-tiliään. Uimme, saunoimme, meloimme, lenkkeilimme ja tietysti söimme, sillä Päiväkummun ruokia ei voita mikään. Nauroimme niin, että poskiin sattui ja kyyneliä valui poskille.

Kirosin jo menomatkalla Ninalle, miten päässäni on nykyään mielikuvitus-Jira ja sen myötä jonkinlainen päättymätön tehtävälista. Jos joku ei tiedä tuota palvelua, sinne voi merkitä itselleen työtehtäviä, joita esimies ja kollegat voivat halutessaan seurata. Kun homma on tehty, tehtävän voi arkistoida pois listalta. Töissä Jira on kätevä, mutta että sellainen löytyy päästäni vapaallakin? Ei hyvä, ei todellakaan hyvä.

Mukava muskariaamukin jakaantuu helposti pieniin taskeihin aina siitä, että pitää muistaa aamulla lähettää päiväkotiin viesti, että lapsi tulee myöhässä ja täytyy muistaa pakata lapselle mukaan evästä, koska poika menee muskarista suoraan puistoon päiväkodin kanssa ja joutuu muuten odottamaan pitkään lounasta, siihen, että sen jälkeen vielä on tsekattava omasta kalenterista, kumpi ehtii hakemaan pojan hoidosta töiden jälkeen vai olenko kenties lupautunut jonnekin illalla.  Itsestäänselvyyksiä, jotka jotenkin ahdistavasti pörräävät päässäni.

Tiedän tasan, missä vaiheessa elämääni aloin stressata turhista asioita ja kuvitella, että niiden unohtamiseen tai niissä epäonnistumiseen kaatuu koko maailma, mutta en tiedä yhtään, millä stressin voisi kytkeä pois päältä. Se, mikä on muille “nyt kävi näin” -tason juttu, saattaa olla minulle jotakin, mitä mietin öisin ja minkä vuoksi en saa unta. Mikä pahinta, alan pelätä, että onnistun kasvattamaan lapsestani samanlaisen paniikki-ihmisen, jonka on aina pakko olla ajoissa ja tehdä se, minkä lupaa, vaikka olisi pää kainalossa.

Ehkä siinä teemukillisessa maistui sillä hetkellä helpotus siitä, että kukaan ei tarvitse minua hetkeen, vaan voin olla juuri siinä hetkessä läsnä silloin.♥

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*