Viimeisimmät

Varastin juuri hauskan haasteen Kiian blogista. Joskus pienet yksityiskohdat ovat paljon hauskempia kuin isompien mittakaavojen asiat. Siksi listasin tänään viimeisimpiäni. Kuvituskuvat postaukseen napsin viikonloppuna, kun sain kamerani muistikortin korjattua, ja pyöräilin uimaan läheiselle rannalle. Yksi kuva tosin on vanhempi ja sen koen velvollisuudekseni kertoa, koska aikaleima paljastaisi minut joka tapauksessa.

Viimeisin…

…juoma? Vesi. Vaihdoin ruokajuoman maidosta vedeksi oikeastaan vähän vahingossa, kun keuhkokuumeen aikana maito jotenkin ällötti. Sille tielle myös jäin.

…tekstari? Tekstareita ei juurikaan tule, kun WhatsApp ja Messenger ovat korvanneet ne, joten vastaan Matkahuollon. Tuli ilmoitus, että Elloksen paketti saapui.

…leffa, jonka katsoin? Dr. Strange! Olen niin Benedictin lumoissa, että yritin täyttää Sherlockin jättämän aukon tällä supersankarielokuvalla. Ihan kivasti se onnistuikin

….uusi sovellus? Phono Clone tai Clone Phone, en koskaan muista nimeä. Kopioin kalenterin sisällön ja yhteystiedot uuteen Huawei-lainapuhelimeeni.

…päähänpisto? Aion kokeilla huonepakopeliä, vaikka jo ajatus siitä jotenkin ahdistaa. Meillä on tulossa treffiviikonloppu, jonka ohjelmasta puolet on minun mieleistäni tapahtumaa ja puolet miehen. Apua!

…uusi elämys? Taisin vihdoin löytää korvaajan kahvikermalle maidottomien tuotteiden puolelta. Luulin sen olevan mahdotonta tähän päivään asti!

Viimeisin…

…ostos? Ostin Zadaasta laulajalta nimeltä Pihlaja Adidaksen siniset tennarit, joissa on takana kirkkaansinistä karvaa. Kuulostaa oudolta, mutta ne on hienot.

…puhelu? Jonkun himputin vitamiinifirman edustaja, jolle oon jo useita kertoja sanonut, etten aio tilata vitamiineja, kun saan ne työn kautta.

…onnistuminen? Onnistuin maustamaan karitsan jauhelihan niin, ettei lopputulos ollut “lampaanmakuinen”. En silti taida ostaa sitä enää, mutta tulipa testattua.

…kauppa, jossa kävin? Runeberginkadun K-market. Se ei ole edes mun lähikauppa, mutta se on niin symppis, että kävelen usein vähän pidemmän matkan, ettei tarvitse mennä oikeaan lähäriin.

…nolo juttu? Kun kuulen jotakin väärin ja sitä tapahtuu siis usein. Yleensä kuulen vielä jotakin hassua, jolle sitten hihittelen itsekseni.

…nauru? Töissä. Saan tasaisin väliajoin nauruhepulin, mutta viimeisimmälle en muista syytä. Yksi viimeisimpiä hepulin aiheuttajia on kuitenkin eräs Lontoon metrosta otettu kuva, jonka Jenni jakoi.

…kirja, jonka luin? Löytyy tästä postauksesta, mutta myönnän, että yksi tarina on vielä ihan tosi vähän kesken.

Viimeisin…

…herkku? Ostin aamulla kaupasta Peacelätkiä. Ne olivat tuoreita ja tajusin, että kuulun niihin outoihin ihmisiin, joiden mielestä ne leffavuokraamojen vähän kuivuneet versiot on tuoreita parempia.

…itku? Nauruhepulin yhteydessä, mutta jos puhutaan oikeasta itkusta, niin uutisia lukiessa. Välttelen jopa vähän nettiuutisia, kun ne jäävät kalvamaan mieltä niin pitkäksi aikaa.

…halaus? Nöpsyltä tietysti.

…uusi juttu, jota kokeilin? Mietin tätä kohtaa tosi pitkään. En siltikään keksinyt mitään.

…suoritettu juttu to do listalta? Mulla on pitkään roikkunut listalla sisäisiin UV-suojiin tutustuminen. Niinpä hankin itselleni kapseleita, jotka lupaavat auringon UV-valolta suojaavan vaikutuksen eli estävät ihoa palamasta. Samalla tehoaine kuulemma vähentää auringon haittavaikutuksilta ja ehkäisee ihon DNA-vaurioita. Aurinkovoiteista en luovu kokonaan, mutta odotan mielenkiinnolla, toimivatko kapselit.

…uusi juttu, jonka opin? Niinkin tärkeä asia kuin se, miten puhelin ottaa selfien niin, ettei se ole peilikuva, vaan paidan teksti näkyy oikein päin! :D

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*