Jaffa-kelit

Öö, moi.  Juotuani litran piimää ja puoli litraa appelsiininmakuista sokerilitkua väitän oloni olevan vähän parempi. Eilen se ei todellakaan ollut hyvä. Valittelin sohvalla, että oli kylmä ja että vatsani oli oudon hiljainen. Aivan kuin siellä olisi ollut kylmä kivi. Yö oli kamala.

Tällä hetkellä vatsassani ei ole juuri mitään, mutta se tuntuu aika hyvältä. Se ei tunnu, että tänään olisi todellakin pitänyt olla töissä eikä kotona nukkumassa ja tyhjentämässä vatsalaukkua. Jännitän, selviänkö aamuun oksentamatta, jotta pääsisin töihin.

Pieni pörröpää nukkuu vieressäni. Viikonloppuna ihasteltiin pojan ensimmäisiä koulukuvia, joissa hän oli niin vakavana, ettei koskaan aiemmin. Kävimme myös parturissa, jossa lahjonta apunani sain vihdoin suostuteltua lapsen istumaan paikallaan, kun Veera-täti korjaili minun kynsisaksitaideteostani.

Pienen miehen vieressä on niin rauhallista olla. Vaikka hänellä on oma sänky, löytyy kainalostani aamulla metrinen pörröpää, joka kuiskaa korvaan: “Herätys. Ei nukuta enää.” Mutta nytpä nukuttaa. On pakko parantua huomiseksi. :/

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*