Ammattibloggaajan huijarisyndrooma

Tiedättehän “sairauden” nimeltä huijarisyndrooma? Sen uhri ajattelee, että on saavuttanut kaikki hyvät asiat vain hyvän onnen tai oikeiden ajoitusten ansiosta. Omia kykyjään hän vähättelee eikä itseluottamus ole ihan kohdillaan. Omat saavutukset on vaikea sisäistää, vaikka niille saisi kuinka tunnustusta. Valitettavasti tämä ilmiö taitaa olla todennäkösempi naisilla, mutta sitä havaitaan myös miehillä. Minäkin kärsin tästä valitettavan usein.

Aina, kun saan kutsun puhumaan jonnekin tai antamaan haastattelun, mietin ensimmäisenä, että mistäköhän ihmeen aiheesta? Kun on kirjoittanut blogia näin pitkään, elänyt sen eri vaiheet tai elättänyt itsensä sillä vuosia, saa tittelin ammattibloggaaja. Hassua kyllä, tunnustan itseni ammattiblogaajaksi vain siltä kannalta, että bloggaaminen on ammattini. Jos joku sanoo, että olen ammattilainen bloggaamisessa, alan takellella ja keksiä jotakin tekosyitä sille, miksi en ole. Mutta olenhan minä. Silti tuntuu hassulta antaa vinkkejä muille bloggaajille, vaikka tiedän, että minulla on paljon annettavaa monille.

Aina tulee olemaan bloggaajia, joilla on enemmän lukijoita kuin minulla ja jotka tienaavat minua enemmän, mutta mitä sitten? Eihän se, että joku on ammattilainen, tarkoita sitä, että kukaan muu ei voisi olla. Koska työstän koko ajan päässäni tätä asiaa ja jätän postauksia julkaisematta, koska pelkään, että muut bloggaajat pitävät minua ylimielisenä, kirjoitan tähän nyt listan, jonka olen lähettänyt muutamalle bloggaamista aloittelevalle nuorelle naiselle heidän pyynnöistään sähköpostitse. Ehkä joku muukin hyötyy tästä vinkkilistasta.

“KAIKKI KUITENKIN TIETÄÄ NÄÄ JO” -vinkit bloggaajille:

  • muoti-, kauneus- ja lifestyleblogien sekä saman kategorian sivustojen parhaat postauspäivät ovat sunnuntaina ja maanantaina. Lauantai on turhista turhin päivä julkaista mitään. Kannattaa ladata Google Analytics ja seurata, minä viikonpäivinä ja mihin kellonaikoihin omat lukijat ovat paikalla.
  • Edelliseen kohtaan liittyen aikoja on hyvä miettiä myös Instagramissa. Jos on tarkoitus jakaa kuva, joka tavoittaa mahdollisimman paljon ihmisiä, kannattaa Insta-kuvan julkaisu ajoittaa suunnilleen kello kahdeksaan aamulla tai yhdeksään illalla. Sponsorointia/markkinointia eli julkaisulle näkyvyyden ostamistakin kannattaa harkita, sillä olisihan se kiva, että sille kotikirppiksellesi saapuisi niitä ostajia.
  • Mainostamisesta puheen ollen, tiesittekö että Facebookissa mainostaminen maksaa vähemmän, jos otat kohderyhmäksi sivustasi tykkääjät sekä heidän kaverinsa etkä ryhmää, jonka olet itse määritellyt (esim. 25-35 -vuotiaat naiset Turusta)? Minä opin tämän vasta tänä keväänä.

  • Facebook-julkaisuista parhaimmat ovat sellaisia, joissa kaiken perusta on kuva. Älä siis kopioi tekstikenttään linkkiä blogipostaukseesi, vaan lataa julkaisuun kuva ja lisää linkki kuvatekstiksi. Tällä tavalla FB-julkaisu kiinnittää huomion uutisvirrassa.
  • Huomiota on hyvä hakea myös blogipostaukselle. Miksi panostaa juttuun, jos kukaan ei löydä sitä? Ota siis avuksi hakusanat! Tämän postauksen hakusanani on “huijarisyndrooma”, joten aina, kun joku googlaa sen, on mahdollista, että googlaaja päätyy juuri minun blogiini lukemaan postauksen alusta, mitä termi tarkoittaa. Ja mitä useampi tänne löytää, sitä aiemmin postaukseni tulee vastaan Googlen hakutuloksissa.
  • huijarisyndrooma kannattaa unohtaa minne tahansa postatessa. On kivempi lukea postausta “hiusväreistä, jotka kestävät 10 pesua haalistumatta” kuin “hiusväreistä, jotka ainakin mulla pysyi ihan kivasti, mut emmä tiä sit pysyykö muilla vai haalistuuko heti, koska niinkin voi käydä”. Älä siis selittele ja pyytele anteeksi, sillä blogia lukeva ihminen ymmärtää kyllä, etteivät kaikki ohjeet toimi kaikille. Ainakin itselläni on tässä vielä paljon parannettavaa!

Ajatus tämän aiheen käsittelyyn ja tähän postaukseen syntyi, kun minut valittiin jo toisena vuonna peräkkäin mukaan PING Helsinki Business Festival -tapahtumaan Content Guruksi. Tapahtumassa sisällöntuottajat ja yritysten edustajat kohtaavat, saavat vinkkejä toisiltaan ja verkostoituvat. Mukaan kutsutaan sisällöntuottajia, mutta lipun voi myös ostaa, jos tahtoo varmistaa paikkansa mukana. Minä osallistuin viimeksi mm. videopostaustyöpajaan, jossa sain monta hyvää vinkkiä videoihin tekemiseen. PINGin jälkeen olen tehnytkin videoita enemmän, joten inspiraatiota tuolta tapahtumasta voi todellakin saada.

Viime vuoden PING-tunnelmia voi muuten palata muistelemaan tästä blogimainonta-aiheisesta postauksesta ja tästä videopostauksesta. Tämän vuoden tapahtumaan voi edelleen ostaa lippuja, tapahtuma pidetään huhtikuun lopulla Helsingissä. Tulipa tästä kilometripostaus! Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti. Ja hei, omia bloggaamisvinkkejä saa laittaa jakoon kommenttiboksin puolella, jos listastani puuttui jotakin todella olennaista. Aina voi kehittää itseään lisää. Rakastan blogiani niin paljon, että tahdon ottaa siitä kaiken irti.

    

Psst! Lukekaahan myös Karkin ajatuksia tästä aiheesta. Extra-vinkkinä kerron vielä, että linkittäminen on aina hyvästä ja uskokaa tai älkää – se toimii molempiin suuntiin! :)

(huppari saatu Melliltä)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*