Tarpeellista unelmahöttöä

Muistan yhä kun Jutta Urpilainen lanseerasi Unelmat todeksi-kampanjan lähes kymmenen vuotta sitten. Ideana oli kerätä ihmisten unelmia, joiden kautta luodaan vaaliohjelma ja varsinainen kunnallisvaalikampanja. Hän sai täyslaidallisen kuraa niskaan, jossa ideaa syytettiin unelmahötöksi ja leijumiseksi arjen yläpuolella.

Ottamatta kantaa politiikkaan, minä haluan välillä leijua arjen yläpuolella. Olen mielummin optimisti kuin realisti ja mielummin realisti kuin pessimisti. Unelmien, uusien ideoiden ja haaveiden kategorinen alasampuminen on tylyä ja epäkohteliasta. Kouluissa voisi opettaa “leijumista” eli positiivista haaveilua ja omien unelmien kirkastamista ja tavoittelua. Ja kyllähän sitä jo opetetaan, osana aihekokonaisuutta nimeltä yrittäjyyskasvatus. Sillä ilman unelmia ei ole tavoitteita ja ilman tavoitteita ei synny yritystä. Ja nyt puhun yrittämisestä verbinä sen molemmissa merkityksissä.

Lapsi syntyy kaikkivoipana. Vaikka hän ei saa sukkaa itse jalkaansa, on itseluottamus usein kohdillaan. Olen ihana, todetaan peilille ja suunnitellaan lentävän raketilla kuuhun. Pikkuhiljaa realiteetit alkavat hahmottua. Ei sinne kuuhun pääse kuka tahansa ja olet vielä niin pienikin, että et osaa edes itse pukea.

Kasvatuksessa rakkauden aisapariksi tarvitaan kannustusta. Kyllä sinä osaat! Yritä vain, hyvin menee! Voi miten hienosti puit sukan, vaikka saumat ovatkin ylöspäin ja varsi rullalla. Sinusta tulee vielä Suomen taitavin sukanpukija, kun jaksat näin hienosti harjoitella.

Olen kova haaveilemaan. Elämä ei aina näytä siltä kuin omat haaveeni, mutta usein hassut haaveet antavat tietä varsinaisille tavoitteille. Kun saan päähäni jonkin unelman, mietin onko se vain vaihtelunhalua vai todelllinen päämäärä.

Viimeksi palatessani Helsingistä koin voimakkaan tunteen, että haluaisin kokeilla asua pääkaupungissa. En kokonaan ja lopullisesti, vaan vaikka puoli vuotta tai vuoden jonkin työprojektin parissa. Kotona avasin suun ja kerroin ajatuksesta miehelleni, joka on jo tottunut vaimonsa lennokkaisiin unelmiin. Hän ei tyrmännyt, eikä myöskään välittömästi innostunut, mutta laittoi ajatuksen muhimaan.

Tässä elämäntilanteessa monet omat haaveet pitää ensin tartuttaa muutamaan muuhunkin, jotta niiden toteuttamispotentiaalia voi edes harkita.

Joidenkin unelmien kohdalla mietin, joko aika on mennyt niistä ohi. Sitten alkaa suorastaan suututtaa, olen 37-vuotias ja jos alan nyt uskoa unelmajunan jättäneen minut asemalle, mistä ammennan voimaa loppuelämäksi? Ovathan unelmat ja haaveet kuin kipinöitä, joista osa roihahtaa täyteen tuleen ja osa hiipuu luonnollisesti. Haluan kipinöidä ja säihkyä vielä mummonakin, enkä suotu luopumaan haaveistani vaikka siksi, että  yhteen unelmien pakettiin kuuluvat perhe, omakotitalo, vakityö, mutta myös kovaa vauhtia keski-ikäistyvä elämänura.

Ruuhkavuosissa yritän vaalia sitä kaikkivoipaa pikkutyttöä, joka joskus olin.  Sitä joka ihaili Peppi Pitkätossua ja halusi perheeseensä viisi lasta ja sapelihammastiikerin.

Kaikkien unelmien ei ole tarkoituskaan toteutua. Mutta jos jo orastavassa unelman syntyvaiheessa toteaa itselleen tai kaverilleen, että ei tuo onnistu, ihan mahdotonta tai arvotonta höttöä, ei anna ajatukselle edes mahdollisuutta jalostua.

Kannustan myös pohtimaan kevyitä tapoja toteuttaa unelmiaan. Jos maailmanympärysmatka ei toteudu, voisiko viettää kuukauden Euroopassa? Jos yrittäjyys kiinnostaa, tee vaikka 80 prosenttista työaikaa palkkatyössäsi ja kokeile kevyesti, kantaako yritysidea. Jos tekee mieli asua Helsingissä, kokeile asua viikko-pari Air bnb:ssä ja testaa, onko se niin ihanaa, että sitä varten kannattaa pistää koko perheen elämä uusiksi.

Kaikki ei ole edes itsestä kiinni. Jutun alussa viittaamani Jutta Urpilainen toivoi vuosikausia perheenlisäyksestä, kunnes tuli nelikymppisenä äidiksi adoptoituaan puolisonsa kanssa pojan Kolumbiasta.

Kun tarpeeksi unelmoi, tahtoo ja toimii, haaveilla on taipumus myös toteutua.

Jos joku sanoo sinulle, että tuo on kyllä mahdotonta, ota haaste vastaan. Laita pari pökköä pesään, avaa pellit ja anna roihuta. Sillä kukaan ei voi päättää puolestasi, mistä saa haaveilla.