Marimekkomainen viikonloppu

Viime viikonlopulle syntyi vähän vahingossa marimekkomainen teema. Bongasin hyvän tarjouksen ja varasin meille huoneen Glo Art-hotellista. Selatessani hotellin sivuja huomasin, että Glo-hotelleilla on loppuvuoden ajan Marimekko-huoneita, joita ei voi ennakkoon varata, vaan tietyn huoneluokan ostaja pääsee tuurillaan yöpymään Suomi-designin keskelle.

Huoneen maksoin ihan itse, mutta rohkaistuin kysymään, saisinko poikkeuksellisesti varata Marimekko-huoneen, sillä paloin halusta nappaista muutaman kuvan myös blogiin. Siellä sitä sitten oltiin, keskellä ikonisia kuoseja- ihana idea!

Helsingin keskustan hotellit ovat tietenkin myös kansainvälisten matkustajien ahkerassa käytössä, miksi emme voisi enemmän käyttää hotellihuoneita kotimaisen sisustusosaamisen ja laatubrändien näyttämöinä? Onhan se ihan eri asia nukkua ihanissa tasaraitalakanoissa, kuin hypistellä niitä kaupassa.

Koska olen Marimekko-fani, minulla on sisustuksen lisäksi myös aika paljon brändin vaatteita. Tämä kaulusmekko on jo vuosia vanha ja ollut koko ajan kovassa käytössä. Nyt valitsin sen mukavaksi hellepäivän matkustusasuksi Jyväskylä-Helsinki – junamatkalle. Samassa asussa pörräilin kaupungilla ja kävin kotimaisella Hálo from North:lla juhlavaateostoksilla.

Helsinki tosiaankin esitteli parhaita puoliaan. Shoppailureissun jälkeen palasimme hotelliin virkistäytymään ja vaihtamaan vaatteita teatterireissulle. Tälläkin kertaa päälläni oli Marimekkoa, tämä  Reimi-raitamekko. Siinä toteutuvat samat periaatteet kuin kaulusmekossakin.  Tykkään siitä, kun vaate on naisellinen, mukava ja siisti yhtä aikaa. Samalla tuli kipsuteltua ensimmäiset askeleet sandaalikorkkareissa ja olalla on Mulberryn luottolaukkuni vähän fiinimpään menoon.

Aamun tullen yritin maastoutua vuoteeseen, jotta ei tarvitsisi lähteä. Yritys epäonnistui, eikä auttanut kun luovuttaa huone ja palata junalla omaan kotiin mukanani hyristelevän hyvä fiilis rennosta viikonlopusta sekä akuutti  tarve hankkia mökille unelmanpehmeät tasaraitalakanat.

Mitäs pidit asuista tai ideasta, että hotellissa voisi testata enemmänkin erilaisia sisustustuotteita käytännössä?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*