Maailmantuskaisen sisustajan valinnat

Käsi ylös, kuka kokee silloin tällöin maailmantuskaa? Sellaista (pikkuista) ahdistusta, kun lukee uutisia, näkee muovirojua merenrannalla tai varaa lentoliput unelmalomalle?

Niinpä, harva välttyy epämiellyttävältä tunteelta ja fakta on, että me suomalaiset olemme jo nyt huhtikuussa käyttäneet tämän vuoden luonnonvaramme. Tällä viikolla vietetty ylikulutuspäivä kertoo, että jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvitsisimme 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarpeen. Asiat, jotka vaikuttavat tähän, ovat isoja ja monisyisiä. Suurimmat syyt luonnonvarojen kovaan kulutukseen ovat energian- ja ruuantuotannossa ja liikenteessä.

Joskus tuntuu, että omat toimet yksityisautoilevana ja silloin tällöin lentomatkoja tekevänä ihmisenä ovat kuin pisara meressä. Koska aiheesta voisi kirjoittaa vaikka romaanin, tiivistän ajatukseni blogini pääteeman mukaisesti sisustamiseen. En ole todellakaan mikään malliesimerkki  ja kirjoituksella pyrin myös jäsentelemään omia ajatuksiani. Jatkan mielelläni keskustelua aiheesta kommenttilaatikossa.

Ostopäätös on aina arvovalinta. Se hetki, kun kortti vingahtaa kassalla merkitsee aina prosessia, joka näkyy niin jälleenmyyjän, kuljetuspalvelun järjestäjän, materiaalitoimittajan, valmistajan kuin suunnittelijankin kukkarossa. Se, että jokainen näistä hoitaa tonttinsa vastuullisesti, näkyy yleensä hintalapussa. Laatua ja vastuullisuutta kun harvoin saa halvalla.

Panosta laatuun

Laatu voi olla muutakin kuin tunnettua designia. Sitä saa vaikka taitavalta paikalliselta puusepältä tai hyvänä löytönä kierrätyskeskuksesta.  Laatu alkaa huolellisesta suunnittelusta ja jatkuu materiaaleihin, jotka kestävät sekä käyttöä että ajanhammasta. Laadun tietää siitä, että sisustustuote ei hajoa käytössä. Toisaalta sen tunnistaa myös siitä, että rikki mennessään sen voi ja se kannattaa korjata. Kolmantena tunnusmerkkinä on se, että se säilyttää hyvin arvonsa jälleenmyynnissä.

Vastuullinen yritys tekee tuotantoprosessinsa läpinäkyväksi ja ainakin avaa sen pyydettäessä. Kokonaisuus syntyy siitä, että matkalla suunnittelijan pöydältä kuluttajalle jokainen lenkki saa palkkansa ja hoitaa hommansa asianmukaisesti.

Valintani: Yritän ostaa vähemmän ja panostan mielelläni aikaa kestävään designiin. Yritän välttää heräteostoja ja pohtia ostopäätökset huolellisemmin. 

Panosta ekologisiin materiaaleihin (ja brändeihin)

Suosi luonnonmateriaaleja kuten täyspuuta, bambua, pellavaa, hamppua, villaa ja erilaisia kiviä. Puun käyttö on aina ekologista, sillä se toimii hiilivarastona ja on uusiutuvaa. Ekologiset brändit ovat nousseet markkinoille tekemään valinnoista kuluttajalle helpompaa.

Onneksi nykyään muovin kierrätys on lisääntynyt ja kierrätettävänä materiaalina se on mainettaan parempi. Kun hankkii tuotetta, kannattaa kiinnittää huomiota sen pakkaukseen. Vastuullinen tuottaja pohtii myös sen mahdollisimman järkeväksi ja ekologiseksi.

Valintani: Pyrin panostamaan luonnonmateriaalehin ja huoltamaan sisustushankintojani. 

Panosta kotimaisten yrittäjien tarjontaan 

Mitä kauempaa tuote tuodaan, sen epäekologisempi se on, vaikka materiaalit olisivatkin ekologisia. Suosimalla kotimaisia, ekologisia tuotteita hyvinvointivaikutus on moninkertainen.

Valintani: Ostan läheltä ja kivijalkaliikkeestä kun voin. On ihana nähdä tuote ja koskettaa sitä ennen ostopäätöstä. Arvostan myös hyvää asiakaspalvelua ja ammattilaisen osaamista ja mielelläni siitä myös maksan. Myös mahdolliset reklamaatiotilanteet ovat lähes aina hoituneet mallikkaasti. 

Kun et tarvitse – kierrätä!

Kun esine ei ole enää käyttökelpoinen, kannattaa uhrata ajatus sen kierrättämiselle. Sekajäte on harvoin se paras paikka, vaan esimerkiksi kuluneet tekstiilit voi viedä esimerkiksi ketjuliikkeiden tekstiilikeräyksiin. Vaatteet ja kodintekstiilit kelpaavat merkistä ja kunnosta riippumatta. Esimerkkinä KappA​hl (vaatteet, kodintekstiilit, kengät, asusteet​), ​​Lindex ​​(vaatteet, kodintekstiilit), H&M​ (vaatteet, kodintekstiilit), Finlayson​ (pussi- ja aluslakanat), Sokos Helsinki ja Kaari (vaatteet, kodintekstiilit, asusteet, kengät, laukut).

Vanhat huonekalut kiertävät yleensä tehokkaasti esimerkiksi Facebookin ”annetaan”-palstojen kautta.

Valintani: Käyttökelpoiset SPR:lle ja kunnottomat liikkeiden tekstiilikierrätyspisteisiin. Olemme vieneet pussukoita useimmiten Kapp Alhliin, josta saa alekupongin kiitokseksi. 

Ajattelen niin, että välillä ekologisuus on sen parhaimman valinnan tekemistä, joskus taas pahimman välttämistä. Asiat ovat on hyvä tiedostaa ja tehdä oma parhaansa, mutta liikaa ei kannata ahdistua. Muistutan itselleni, että pienillä teoilla on oikeasti vaikutusta. Siinä missä suomalaiset kuluttavat paljon, olemme onneksi myös kierrätyksessä ja ekologisissa innovaatioissa mallimaa.

Jos ostamista tai rakentamista voi koskaan sanoa ekologiseksi, niin kesämökkiprojektimme aurinkosähköineen on muuten kokonaisuudessaan aika ekomyönteinen valinta. Ensi viikolla esittelen teille sen mökkikeittiön, sillä sen suunnitelma on pikkuviilausta vaille valmis.

Kaunista ja lempeää sunnuntaita!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*