Pääsiäisen kaikki tunnetilat

Ihanan aurinkoinen pääsiäinen ollut tähän mennessä, säät todellakin hemmottelevat!

Meinasin kirjoittaa teille siitä, millaista on, kun puoliso joutuu olemaan usein jouluna, uutenavuotena, pääsiäisenä ja/tai juhannuksena töissä. Siitä, miten yhtäkkiä tuntuu yksinäiseltä, vaikka yleensä ei tunnu.

Kuinka joihinkin juhlapyhien perinteisiin saa ponnistella kaksinverroin tai ne jäävät välistä kokonaan, kun kotona on vain yksi aikuinen. Tai miten on pikkuisen kateellinen kaikille niille, jotka saavat aikaa viettää juhlapyhiään perheenä, tehdä matkoja tai nauttia muuten yhdessäolosta. Ja miten haluaisin omien pitkien vapaiden aikana lähteä extempore salille, lenkille tai hiihtämään, mutta ei voi koska lapset. Sitten haaveilen siitäkin, että saisin lukea rauhassa kirjaa keskellä päivää.


Kaikki nuo ovat ihan totta, mutta samalla koen sen luksusnarinaksi. Meillä kuitenkin on se toinen aikuinen, vaikka ei aina fyysisesti läsnä. Kyllä ne vapaapäivät hänellekin sieltä tulevat, tosin itse olen välillä silloin töissä, mutta lapset saavat nauttia vanhempiensa seurasta keskimääräistä enemmän. Meillä on ystäviä ja läheisiä lähellä, joten emme ole oikeasti yksin.

Mikäänhän ei estä minua lähtemästä lasten kanssa keskenäni jonnekin ja aika usein menemmekin. Tykkään kokea heidän kanssaan asioita ja mielelläni teemme kyläilyä, leffareissuja, sisäleikkipuistojavierailuja tai pikkuisia matkoja. Pitkänperjantain iltana kävimme elokuvissa katsomassa Petteri Kaniinin ja se oli viihdyttävä meille kaikille.

Tänään lapset lähtivät aika extempore mummolaan yökylään. Yleensä he menevät silloin, kun meillä on töitä, mutta nyt mieheni on töissä ja minä ihan ihmeissäni tästä omasta ajasta. Heti aamupäivällä suuntasin hiihtämään, ihanaa oli mennä omaan tahtiin auringonpaisteessa.

Kävin suihkussa, tein jonkin kauneusnaamion, jolle ei yleensä ole ikinä mukamas aikaa. Kokkasin lounasta ja nappasin hetken tälle blogille. Hiljaista, eikä kukaan keskeytä. Illan suunnitelmatkin ystävän kanssa selkiytyivät, sitten hyvät yöunet ja aamulla hakemaan lapsia.

Oma aika, perheaika ja parisuhdeaika, kaikki ovat tärkeitä. Tällä hetkellä koko perheen yhteinen aika on korkeimmassa arvossa, sen jälkeen tulee aika puolison kanssa ja viimeisenä yksin. En edes muista milloin olisin viimeksi ollut yksin! Kun ovi painui kiinni, tuli melkein paniikki; miten ehtisin tehdä kaikkea sitä tässä ajassa, jota haluaisin tehdä? Mistä aloittaa, ettei käy niin että tunnit vain hupenevat?

*lasten baggy-housut saatu kotimaiselta Sarah Designilta 

He kaksi ovat tietenkin rakkainta ja tärkeintä ja onhan sekin luksusta, että välillä saa vähän ikävöidä. Tiedän, että he viihtyvät mummolassa ja aika siellä on molemmin puolin mieleistä. Omasta lapsuudesta hetket isovanhempien kanssa ovat piirtyneet tiukasti mieleen helmihetkinä, eikä mummolassa ei edes kaivattu äitiä.

Vuorotyöperheessä arki vain on erilaista. Ero korostuu erityisesti lasten ollessa pieniä, sillä molemmat vanhemmat viettävät vapaapäivänsä usein ainoana aikuisena lasten kanssa. Asiat, joita yhteisissä vapaapäivässä arvostaa ovat todella pieniä ja arkisia. Se, kun toinen keittää kahvit tai pesee illalla lasten hampaat. Kun voidaan lähteä koko perhe kävelylle tai voi hilpaista oman lenkin ilman suunnittelua.

Kun on yhteistä aikaa, siitä ei usein raaski napata omaa aikaa. Siksi en voi olla kuin superkiitollinen lähipiirille, jotka joskus mahdollistaa tällaiset pienet irtiotot. Yksinhuoltajan perheessä kasvaneena en voi kuin hattua nostaa vanhemmille, jotka pyörittävät aina koko paletin yksin. Ei tarvitse miettiä, kenen harteille arjen sankarin viittaa asetellaan.

Tunnit hupenevat, olisipa luksusta ehtiä vähän tylsistyä <3