Ihmiset, ilmiöt ja inspiraatiot: 24 h Ping Helsinkiä

Terveisiä junasta matkalta Helsingistä Jyväskylään. Kävin juuri kuvia läpi viimeisen vuorokauden ajalta ja mietin, miten paljon voikaan mahtua 24 tuntiin.  Sen verran vietin Ping Helsingissä, Suomen suurimmassa sisältömarkkinointitapahtumassa, joka kokoaa yhteen sisällöntuottajat ja mainostajat.

Siellä me olimme kaikki saman katon alla. Joukko bloggaajia, tubettajia, instagrammaajia,  sulassa sovussa. Olen tässä katsellut ja elänyt blogimaailmaa reilun neljän vuoden verran ja koko ajan yhteishenki ja kannustava ilmapiiri on vain parantunut. Meillä on kaikilla toisillemme annettavaa ja opittavaa, ala muuttuu nopeasti ja koko ajan tulee uusia tyyppejä mukaan. Emme ole kilpailijoita vaan kollegoita.

Keynote-puhuja oli newyorkilainen Casey Neistat, jolla on seitsemän miljoonaa YouTube-seuraajaa. Seitsemän miljoonaa! Helsingin sanomat kertoo, että Neistat ansaitsee YouTubelta mainostuloja noin 90 000 euroa kuukaudessa. Sisällöntuottaminen tuo siis sekä rahaa että valtaa, hän on myös yksi suomalaisten nuorten mielipidevaikuttajista.

Onneksi tyypillä on järki päässä. Keynote-puheevuorossaan hän itketti yleisöään näyttämällä videon What would you do with 25,000 dollars. Hyvä esimerkki siitä, kuinka kaupallisessa kampanjassa näkyy tekijän persoona, mainostaja, hyvän tekeminen ja tunteet.

Meillä piirit ovat toki vähän pienemmät, mutta ajatuksia on hyvä laajentaa kuuntelemalla omalla alallaan menestyneitä tyyppejä. Työpajojen ja keynote-puheenvuorojen lisäksi ihan yhtä tärkeää on vertaistuki, jota jaoimmekin avoimesti ja kannustaen. Homevialaura-blogin Laura ja Inspired by loven Sannan kanssa keskustelimme erityisesti ajankäytöstä, inspiraation syntymisestä ja haasteista, joita jokaisen bloggaajan polulle mahtuu.

Illan tullen nousimme Helsingin kattojen ylle. Clarion-hotellin 16. kerros avaa huimat maisemat joka puolelle Helsinkiä ja tunnelma on urbaani ja rento. Kohotimme maljat Oblik.fi-Jutan, Esmeraldas-Essin ja Nuapurissa-blogin Marun kanssa. Pian saimme seuraamme myös Valkoisen Harmajan Suvin ja Muoti mielessä-Annen ja Beauty of life-blogin S:n, joka ei näy kuvissa. Niin mahtavia naisia koko sakki! Laskeva aurinko värjäsi taivaanrannan punaiseksi ja kenelläkään ei ollut kiire minnekään.

Olisittepa nähneet hotellihuoneessa mustavalkoisen tyylikkäiden Lauran ja Sannan ilmeet, kun kiskaisin päälle tämän Marimekon väri-ilotulituksen! Ei ehkä luontevin valinta minultakaan, mutta koska teemana oli heittäytyminen, ajattelin että laitetaan väriä niin että tuntuu. Yllättäen tuntuikin tosi hyvältä ja Paola Torstai-mekkoni sai paljon kehuja.

Ping Helsinki vahvisti fiilistäni siitä, että blogit eivät ole katoamassa minnekään, vaikka seuraava sukupolvi uskookin enemmän videoiden voimaan. Toki koko ajan pohdin uudistumista. Mietin, onko jotain näkökulmaa tai tapaa käsitellä kotia, sisustamista, designia ja inspiraatioita kuin se, jota nyt yleisesti käytetään? Toki jokaisella bloggaajalla on se oma persoonallinen kädenjälkensä. Keskusteluissa palasimme aina samaan pisteeseen; ainoa tapa blogata on se oma luonteva tapa.

Teille lukijoille tätä hommaa tehdään. Siksi otan aina mielelläni vastaan toiveita ja palautetta, se on parhaita tapoja oppia ja kehittyä.

 

Clarion-hotelliin kuuluu huikea kattoterassi uima-altaineen. Tällä kertaa emme pulahtaneet, vaan kävimme haukkaamassa happea ja ihastelemassa maisemia. Suosittelen hotellia lämpimästi sisustuksen ystäville; paljon designia, erinomainen palvelu ja tyylikkäät huoneet.

Junamatka alkaa olla lopuillaan, onneksi edessä on vapun ansioista vielä vapaapäiviä. Mielessä pyörivät uudet ideat niin kotiin, blogiin kuin podcastiin, joten reissu oli varsin onnistunut.

Eikä moni suomityttö ole matkustanut Casey Neistatin kanssa kahdestaan samassa hississä 16. kerrokseen ja katkaissut kiusallisen hiljaisuuden katsomalla silmiin ja toteamalla: ”So, it’s only you and me…”.