Taidetta tarjolla edullisesti

Hei taas!

Mukavaa uuden viikon alkua! En tiedä mikä näitä päiviä vaivaa, sillä tuntuu että joku on siirtänyt minut vahingossa aikakoneeseen. Jouluunkin on enää reilut pari viikkoa, joten tekemistä riittää jos meinaa saada kaiken järkevässä ajassa valmiiksi. Olenkohan ainoa ihminen tällä pallolla, jolla lahja-asiat ovat aivan alkutekijöissään? Päivän hyvä uutinen on se, vauva sai vihdoin ensimmäisen hampaansa ja heti alkoi mieli parantua niin äidillä kuin pojallakin ;) Viime viikolla lupasin kertoa teille vielä lisää Helsinkireissun tunnelmia, joten tässä tulee!

kivipaino-1-5

Pääsin vierailemaan Helsingin Kivipainossa Vallilassa. Kerroin blogissani jo viime viikolla Vinkki taiteenystäville -postauksessa, että Kivipaino muuttaa ja kokoelmaa myydään edulliseen hintaan sekä nettikaupassa että viikonlopun muuttomyyntitapahtumassa. Vierailullani taidegraafikko Kaisu Sirviö esitteli meille litografiaa tekniikkana sekä tutustutti  teosvalikoimaan. Täytyy sanoa, että litografia ei ole hätäisen ihmisen hommaa, sen verran monta työvaihetta on tyhjällä paperilla matkalla valmiiksi tauluksi.

kivipaino-1-2

Litografia on painomenetelmä, jossa jossa kuva muodostuu painettavalle pinnalle kemiallisessa prosessissa. Painopintana käytetään kalkkikiveä. Helsingin Kivipainon vanhimmat kivet ovat nähneet jo vuosikymmeniä ja työ on myös fyysistä, sillä taiteilijat joutuvat siirtelemään kymmenien kilojen painoisia kiviä.

kivipaino-1-3

Ja ne valikoimat! Koska Kivipaino on ennenkaikkea työhuone, eivät teokset olleet galleriamaisesti seinällä. Vedoksia löytyy jokaiseen makuun; pieniä ja suuria, mustavalkoisia ja värikkäitä, abstrakteja ja esittäviä. Tässä pöydässä on vain pieni murto-osa valikoimasta, paremman kuvan saa kurkistamalla Kivipainon verkkokauppaan.

kivipaino-1-6

kivipaino1-1

Sain valita vedoksen ja koska olen maailman huonoin päättämään, en meinannut saada valintaa tehtyä. Ajattelin, että pitäytyä mustavalkoisuudessa ja maltillisessa koossa. Kaisu kertoi, että Matti Hintikka on yksi litografian uranuurtajia Suomessa ja pidin monesta hänen työstään. Niinpä päädyn Matin kauniiseen abstraktiin vedokseen. Kun Kaisu halusi vielä yllätää minut tekemällään ”Puun tarina” -työllään, olin niin iloinen ja otettu! Kun saan vedokset kehystettyä ja seinälle, en muuta joululahjaa tarvitsekaan.

kivipaino-1

Pääkaupunkiseudun ihmiset, ottakaahan perjantaina ja lauantaina suunnaksi Vallila ja osoite Nokiantie 2-4 C. Samasta sisäänkäynnistä mennään sisään myös Aarikan myymälään, joten sielläkin voi käydä joulufiilistä nostamassa. Nyt laatutaidetta saa muuttomyyntitapahtumasta jopa puoleen hintaan, niin tilaisuus kannattaa hyödyntää. Jos haluaa jonkun tietyn teoksen, voi ostoksen tehdä verkkokaupasta ja käydä viikonloppuna noutamassa  muuttomyyntitapahtumasta. Kurkkikaa lisätietoja vaikkapa tapahtuman Facebook-sivulta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*