Vinkit helppoon Halloweeniin

Halloween-viikonloppu alkamassa ja pää lyö ihan tyhjää? Lapsia, itseä tai ystäviä voisi piristää jollain pienellä teemajutulla, mutta rahkeet työviikon jälkeen eivät riitä massiivisiin leivonta-, askartelu- ja pukeutumisorganisointeihin? Eipä hätää! IMG_8700

Nimittäin, tiedän tunteen! Vaikka kuinka rakastankin juhlia ja kaikenlaista järjestelyä, ei aika riitä ihan kaikkeen.  Halloween-juhla on Suomessa aika uusi ja vallannut vasta pikkuhiljaa pyhäinpäivän viikonloppua ja ennenkaikkea kauppojen hyllyjä. On hurjia asuja, karmivia koristeita ja pelottavia astioita sekä kaikenlaista rekvisiittaa, joilla voi tyhjentää lompakon ja täyttää kodin. Itse vähän vierastan koristeiden ostoa vain yhden päivän vuoksi, eikä hämähäkki- ja kurpitsatilpehööri välttämättä hivele visualistin silmää.

IMG_8726

 

IMG_8718

Onneksi juhlia voi järjestää vähän helpommallakin! Koko suvun tai naapuruston kutsumisen sijaan voi hassutella ihan oman perheen kesken tai lähimpien ystävien seurassa. Juhlat voi järjestää lapsiystävällisesti alkamaan jo hyvissä ajoin, jolloin ajatus univelan kerryttämisestä työviikon päälle jää pois. Ennen kaikkea, tunnelmaa saa aikaiseksi aika pienillä jutuilla!

IMG_8713

Ostin Ikeasta teemaan sopivat lautaset, mukit ja servetit. Tarjoilut syntyvät ilman suurta leipomisoperaatiota, sillä irtokarkkihyllystä löytyy ällöttäviä matoja ja pelottavia pääkalloja. Musta salmiakkijäätelö sopii tummanpuhuvaan juhlaan.

IMG_8723

Jos kotoasi löytyy valkoista paperia tai pahvia ja ompelulankaa, ovat kummitustarvikkeet valmiina. Nämä haamut on helppo askarrella lasten kanssa ja yhdessä voi vaikka kisailla, kenen haamu saa pelottavimman ilmeen! Sitten vain neulalla pieni reikä ja valkoinen ompelulanka kiinni haamun päähän. Nämä voi kiinnitää valaisimeen tai tehdä viirimäiseksi jonoksi. Taatusti helppoa ja edullista, eikä jää turhaa roinaa säilöttäväksi ensi vuoteen.

IMG_8725

Halloween-juhlissa ei haittaa, vaikka ei ehtisikään siivota. Valot vain hämärälle ja paljon kynttilöitä palamaan. Muutama villakoira ja iskän kalsarit sohvan alla lisäävät vain karmivaa tunnelmaa :D

IMG_8722

Omasta pihasta voi poimia tuulen heittelemiä risuja ja tökätä ne maljakkoon tai sellaisenaan pöydän keskelle. Mitä rumempi, sen parempi: kerrankin!

IMG_8697

Mukeihin voi kaataa verta (punaista mehua tai limsaa) ja lasten hurjat haamulookit syntyvät vanhasta lakanasta ja äidin kajal-kynästä. Lakanaa voi käyttää myös pöytäliinana.

IMG_8716

Ja sitten vain silmät auki ja luontoon; rekvisiittaa löytyy kuin itsestään! Osa näistä veijareista tulee ihan itse sisään kutsumattomina vieraina ja aiheuttaa ainakin viisivuotiaalta hienohelmalta aitoja, vertahyytäviä kiljaisuja!

IMG_8704

Mukavaa Halloweeniä teemalla tai ilman! Otetaan rennosti :)