Sano mua syksyksi

Syksy. Vuodenaika, joka pakottaa luopumaan valosta ja lämmöstä. Se talloo alleen valoisat illat ja yöttömät yöt. Se pakottaa linnut pitkälle etelänmatkalle ja saa ihmiset toivomaan samaa. Harva meistä sen alle kuitenkaan nujertuu. 

Syksy. Se antaa hyvän syyn vetää villasukat jalkaan ja torkkupeiton päälle, vaikka kello olisikin vasta kuusi illalla. Kesällä moinen käytös olisi elämän haaskausta, kun taas syksyllä se on tunnelmallista slowlifea. Kynttilät loistavat kuin pienet tähdet ja innokkaimmat virittäytyvät jouluun jo syyskuussa. Tapoja selvitä tulevasta pimeäkaudesta kaikki, eikä yksi ole toista parempi. 

Syksy. Päällä kumisaappaat ja sadetakki, musta asfaltti imee valoa itseensä. Laitathan heijastimen, äiti sanoo lapselleen. ”Ilman sitä olet näkymätön.” Minä sanon, että ilman toista ihmistä olemme näkymättömiä. Niin liikenteessä kuin elämässä muutenkin. 

Niin se on tullut, niin kuin jokaikinen vuosi. ”Sano mua syksyksi, kutsu ihan oikealla nimellä”.  Se tarjoilee luonnon väriloiston ja ensimmäiset aamukuurat. Lempee ja lämpöö, sitä ihmiset syksyllä tarvitsevat. 
Hyvää uutta viikkoa, nautitaan viimeisistä ruskan hetkistä.