Elokuun viimeinen ja aarteet

Tänään on elokuu viimeinen ilta. Jotenkin haikeaa luopua taas yhdestä kesästä. Ajankulu on niin valtavan nopeaa, että ihan hirvittää. Sitä yrittää vain tallentaa sydämensä lokeroihin muistoja tärkeistä hetkistä, juuri niistä joista on helppoa ammentaa voimaa pimeässä ja kylmässä talvessa. Ja toisaalta, miten voi olla iloinen siitä, että on saanut taas kokea tämänkin kesän. Valoisat yöt, linnunlaulun, paljaat varpaat ja itikanpistot. Pitkät illat ystävien seurassa, kikattavan lapsen uudet kokemukset ja hikikarpalot hellepäivän illan lenkillä.

Olen saanut jälleen aarteita vaarin vintiltä. En tiedä kuinka monta vuosikymmentä vanhoja nämä Marimekon tyynyt ovat, mutta monta. Ne ovat jo edesmenneen mummoni ompelemat, rakkaus Marimekkoon on ilmeisesti periytyvää sorttia. Tuntuu niin mukavalta ajatella, että mummoni kädet ovat mittailleet tätä kangasta. Tyynyjä on kolme ja kaikki pääsivät terassia kaunistamaan. Jokainen kankaista olisi sellainen, että en tänä päivänä niitä pakasta valitsisi, jos olisin tyynynpäällisiä ostamassa. Juuri siksi, ne ehkä näyttävätkin niin kivoilta! Jotain erilaista, historian havinaa nykypäivän tvistillä. 

Turkoosin kaveriksi sopii vastaväri oranssi. Tyyny on kuin iloinen huutomerkki sohvan nurkassa, joka kutsuu pötkähtämään. Ruskea tyyny se vasta retro onkin. Sympaattinen ja vaatimaton, päätyikin tuonne koriin pohtimaan paikkaansa. 

Hei hei kesä ja kiitos! Olit ihan mahtava! Samaan hengenvetoon toivotan tervetulleeksi pitkän ja lämpimän syksyn, värikkäät lehdet, kirpeän aamukasteen ja pikkuhiljaa muuttoon valmistautuvat linnut. Kyllä me kuule syksy sinustakin selvitään, on ennenkin selvitty. Aseina takkatuli, villasukat, teekupit, pihavalot, kynttilät ja tietysti myös ne muistot. Niin eletystä kesästä kuin niistä rakkaista, joista on aika jo jättänyt. Kun saa painaa päänsä perintotyynyyn, se voi olla kuin oman mummon halaus. 
Sitä paitsi ennenkin on katsottu vuodenaika lämpömittarista eikä kalenterista ;)