Minusta tulee Elle-tyttö!

Kun vuoden alussa sain puhelun Ellestä, että he haluaisivat blogini heille, olin onnesta soikea. Siis MINÄ (!?) Elleen? En olisi ikinä uskonut, että tästä ihan tavallisesta tytöstä tulee Ellen kauneusbloggaaja kaikkien upeiden muotibloggaajien seuraan. Nyt tämä asia, josta en osannut edes unelmoida, on käymässä toteen. Blogini muuttaa Elleen 21.5.

Tänään muutostani on myös ilmoitus Elle-lehdessä. Nyt tiedätte mitä kuvauksia panikoin Insta Stoorin puolella. Itseasiassa kaksi unelmaani on nyt Elle-lehden yhdellä aukeamalla: Minä Ellen uutena bloggaajana ja tekemäni meikki ja hiukset upealle mallille viereisellä sivulla. Kaiken tämän on mahdollistaneet te loistavat lukijat, upeat ihmiset Ellessä sekä Ruusumiehen tuki ja turva. Lisäksi onhan sitä tullut tehtyä ahkerasti ja pitkäjänteisesti töitä.

Mitä tämä tarkoittaa teille? Blogini muuttaa uuteen osoitteeseen, mutta samat tutut juttuni jatkuvat. Blogini nimi muuttuu Miikkulaisen blogista omaksi nimekseni eli jatkossa blogini nimi on yksinkertaisesti Miia Ezen. Lisäksi ensi viikolla haluan myös muistaa teitä, sillä heti maanantaina blogissani lähtee käyntiin uskomattoman suuri arvonta. Siitä lisää sitten ensi maanantaina.

Tämä tavallinen tyttö kiittää teitä maailman parhaita lukijoita! <3