Ammattibloggaajan työpäivä

Naputtelen tietokonetta jalat kippurassa. Näppis sauhuaa, kun vastaan kommentteihinne, vaihdan sähköposteja yhteistyökumppaneiden kanssa ja tuotan blogitekstiä. Kello menee hurjaa vauhtia eteenpäin ja huomaan skipanneeni lounaan. Silloin, kun kirjoitan, en kestä keskeytyksiä ja naamani on peruslukemilla. Havahdun, kun joku koputtaa oveen ja tajuan olevani edelleen pyjamassa. Pään päälläkin asustaa epämääräistä nutturaa muistuttava hökötys. Nappaan aamutakin ja kipitän ovelle koirani säestämänä. Lähetti seisoo arasti oven takana ja tarjoaa pussukkaa. Sisällä on YSL:n uutuusmaskarat eri väreissä. Hypin pääni sisällä pari innostuksen loikkaa ja palaan maan pinnalle työmoodiin.

On aika hilautua suihkun puolelle, jonka jälkeen väännän kiharat kädet solmussa. Miten kiharoiden tekeminen itselleen onkin niin vaikeaa? Alan meikkaamaan ja pistän kuvaussetin paikoilleen. Toisin sanoen siirrän takaseinältä kaikki roinat toiseen nurkkaan. Kuvaan tutoriaalia, joten kamera käy tasaisin väliajoin. Lopuksi otan noin sata kunnon poseerausta eli kuvat lopullisesta tuloksesta. Hyvää kuvaa on aina niin vaikea saada, mutta lohduttaudun sillä, että kyllähän malleistakin otetaan satoja kuvia.

Kuvat ovat valmiit ja harmittelen, että unohdin ottaa tuotekuvat aamulla, koska nyt terassilla paistaa aurinko ja kuvien otosta ei näin tule mitään. Se saa jäädä huomiseen. Sen sijaan siirrän kuvat koneelle ja alan muokkaamaan niitä. Hiuksiin, meikkaamiseen, kuvaamiseen ja kuvien muokkaamiseen vierahtää useita tunteja ja vatsalaukkunikaan ei enää tajua tarvitsevansa ruokaa. Pakotan itseni keittiöön, vaikka ruoan laitto tuntuu tässä vaiheessa niin ajanhukalta. Töitä olisi paljon. Heitän kananmunat pannulle ja poltan ne pohjaan. Vaihdan munakassuunnitelmat munakokkeliksi tai vaan johonkin, mikä valmistuu nopeasti ja ei ole raakaa.

Kun kuvat ovat valmiit, alan hahmottelemaan tekstiä uuteen postaukseen. Lisään teksteihin mainoslinkit ja mietin, että mitäköhän ne lukijani taas näistä sanovat. Linkeistä kun syntyi se hirmuinen keskustelu (tässä). Noh, ainahan olen tuotteista kertonut. Nyt vaan laitan tuotteen nimen kohdalle linkin. Mietin, että pitäisikö ”sisältää mainoslinkin” -tekstin kohdalle laittaakin: ”Jos klikkaat tästä ja ostat tuotteen, saan siitä muutaman kolikon. Jos haluat mielummin koko rahan firmalle, niin googleta tuote ja osta se sitä kautta.” Päädyn kuitenkin vanhaan pariin sanaan.

Ilta alkaakin jo hämärtää, kun muutamat postaukset on kirjoitettu. Mietin jo huomista, koska tiedossa on muutama pr-tapahtuma. Tarjolla on kliseisesti skumppaa ja macaronseja, mutta päätän jo etukäteen skipata molemmat ja keskittyä verkostoitumiseen. Vaikka tiedän jo, että käteni skippaa Pommacin ja hamuilee aikuisten juoman perään. Sama juttu joka kerta.

Huomenna iltapäivästä saan luokseni morsiamen, jolle teen koemeikin ja -kampauksen. Olen aina otettu, kun saan tehdä jollekin meikin niin suureen päivään. Loppuviikosta pitää kirjoittaa Elleen yksi juttu ja alkaa miettiä seuraavaa kauneusjuttua eli kontaktoida maahantuojia ja keksiä kivoja tuotteita lehteä varten. Kirjanpitokin odottaa tekijäänsä ja pitäisi varmaan vähän laskeskella, että riittävätkö rahani muka kalliiseen Meksikon matkaan?

Ilta koittaa ja taas tehdään Ruusumiehen kanssa ruokaa liian myöhään. Samalla aukeaa HBO sekä Netflix, koska Game of Thronesin jälkeen olemme hukassa. Mitä ihmettä katsoisimme? Otamme taas testiin jonkun sarjan ja mielenkiintoni hiipuu viiden minuutin jälkeen. Hivuttaudun Instagramiin ja vastailen siellä kommentteihin. Toki blogin kommenttiboksikin pitää tsekata sekä Google Analytics. Kuinka monta lukijaa blogiini onkaan tällä viikolla eksynyt ja toimiiko tuottamani sisältö? Lisäksi olin täysin unohtanut postata Instagram-kuvan uudesta postauksestani. Se on pakko tehdä vielä tänään illalla.

Ilta etenee ja tsekkaan blogia ja Instagramia robottimaisesti. Mieleeni juolahtaa postausidea ja en saa sitä päästäni. Haluan hieman miettiä sen toteutusta ja kipitän työhuoneeseeni – onneksi Ruusumiestä ei haittaa. Niin ja onhan alakerrassa vielä kaikki mullin mallin edellisen asiakkaani jäljiltä – tai siis minun sotkujahan ne ovat. Päädyn siivoamaan ja pesemään siveltimet. Samalla muistan seuraavan viikon meikkiopatuksen yhdessä firmassa – pitää muistaa ostaa kaikille osallistujille siveltimet. Avaan kalenterin ja katson mitä kaikkea olenkaan unohtanut.

Bloggaajan työ ei ole vain kuvan nappaamista ja muutaman sanan kirjoittamista. Olen pienen pieni tuotantoyhtiö, joka tarjoaa lukijoilleen mielenkiintoista (toivottavasti) sisältöä ja mainostajille oivan alustan tuotteilleen. Tämä tuotantoyhtiö ideoi, kuvaa, kirjoittaa, kontaktoi, maskeeraa, verkoistoituu, yrittää, brändää ja mainostaa. Samalla myös kehityn jokaisella saralla, kouluttaudun, itseopiskelen ja otan selvää. Ja kyllä – saan läjäpäin tuotteita testiin ja kyllä saan työstäni palkan. Jokainen voi tehdä saman. Jos minä pystyn, niin pystyt sinäkin. Ei se vaadi muuta kuin ensin usean vuoden bloggaamisen ilman latin latia ja suuren määrän työtä.

Pistin blogini pystyyn täysin itse. Hankin domain-nimen, web hostin ja pystytin sivut. Miten? Youtube-tutoriaalien avulla ja googlettamalla. Aloitin kirjoittamaan vaikka en oikein osannut. Otin kuvia kännykällä, koska aluksi ei ollut varaa panostaa kalliiseen kameraan ja valoihin. Kehityin sekä jatkoin ja jatkoin. Rakastin ja rakastan sitä mitä teen, vaikka tasaisin väliajoin kaipaan normaalia elämää – sitä ihan oikeaa lomaa ettei töitä tarvitse oikeasti ajatella. Sitä ihan oikeaa vapaata iltaa, ettei työt hiivi mieleen somen tai minkä tahansa inspiraation lähteen kautta. Jos sinulla on intohimo ja haluat kertoa siitä muille, aloita blogi. Mutta muista, että sen pitää päivittyä tasaiseen tahtiin ja blogihaamu on mielessä aamusta iltaan. Ei se ei ole vain se pari kuvaa ja pari lausetta. Se on paljon muuta. Bloggaaminen on oikeaa työtä – yrittämistä.