Masennus vei seksihalut – mikä avuksi?

Kun seksielämä loppuu masennuksen takia, kannattaa asia nostaa pöydälle. Puhumattomuus lisää ahdistusta.

Masennus vaikuttaa usein myös seksielämään, sillä masennuksesta kärsivän ihmisen seksivietti ei välttämättä ole entisellä tasolla. Seksi ei kiinnosta, kun mieli on maassa ja elämä ahdistaa. Ja jos masennus ei yksin hillitse haluja, saattavat mielialalääkkeet tehdä sen. Monet lääkkeet vaikuttavat libidoon.

Vielä hankalammaksi tilanne saattaa muuttua silloin, kun kumppani haluaa seksiä, mutta masentuneen ei tee mieli. Kumppanin saattaa olla vaikea hyväksyä, ettei toista kiinnosta hypätä sänkyyn. Tilanteen pitkittyessä se saattaa aiheuttaa parisuhteeseen vakaviakin ongelmia.

Pelko pettämisestä lisää ahdistusta

Jos masentunutta alkaa pelottaa, että kumppani lähtee etsimään tyydytystä tarpeilleen muualta, kannattaa asia ottaa heti puheeksi. Jutella kannattaa mieluummin tietysti jo ennen sitä.

– Pelkääminen on kuluttavaa ja jos on masentunut. Ahdistus aiheesta voi tehdä kokonaistilanteesta vielä kuormittavamman tuntuisen. On hyvä ymmärtää myös sitä, mitä masennus tekee omalle ajattelulle: se voi ilmetä esimerkiksi kielteisinä ja toivottomina ajatuksina omasta suhteesta, kertoo erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen.

Hyvässä ihmissuhteessa ei tulisi koskaan joutua pelkäämään, että kumppani käy vieraissa. Keskinäinen luottamus on merkki siitä, että suhde toimii. Jos suhteessa on luottamuspulaa, on ongelmia voinut olla masennuksesta huolimatta.

Kumppani voi onneksi myös auttaa masennuksesta kärsivää puolisoa. Parasta on, jos asioista voi puhua avoimesti kumppanin kanssa. Ja jos se ei onnistu yksin, kannattaa hakeutua yhdessä ammattiauttajan pakeille. Joskus kuitenkin pelkkä ymmärrys masennuksesta riittää auttamaan.

– Kaikki tuki kumppanille on kotiinpäin. Masennuksesta kannattaakin hankkia tietoa. Jos oman kokemuksen tai koulutuksen kautta ei ole ymmärrystä, mistä masennuksessa on kyse, saattaa sortua reipastavaan ja sitä kautta syyllistäväänkin lähestymistapaan.

Masennus vaikuttaa myös puolisoon

Seksuaalisen halun puute voi olla kova kolaus myös suhteen toiselle osapuolelle. Saattaa tuntua siltä, että minussa on jotakin vialla, kun en kelpaa toiselle. Siihenkin apu löytyy keskustelusta ja ymmärryksestä.

Olennaista on muistaa, että kumppanin täytyy paitsi hyväksyä ja ymmärtää puolison tilanne, pitää huolta myös omasta jaksamisestaan. Oma jaksaminen auttaa kumppaniakin.

Vahva parisuhde ja kannustava tuki voivat auttaa masennuksesta selviämisessä, ja silloin myös seksielämällä on mahdollisuus palata ennalleen – tai jopa paremmaksi.

Lue lisää:

9 merkkiä – näin tunnistat masennuksen ajoissa
Pelkäätkö missaavasi jotain? 7 tapaa, joilla some voi aiheuttaa masennusta
Kaksi tarinaa: Näin selvisin masennuksesta

Teksti
Kuva fotolia

Tilaa Idealistan uutiskirje!

Saat sähköpostiisi suoraan monipuoliset treeni-, kauneus- ja hyvinvointijutut.

Toimitus suosittelee

Pin It on Pinterest