Tällaisia kosinnat oikeasti ovat: ”Mies lähetti kysymyksen tekstarina, kun olin työmatkalla”

Kosinta on yksi elämän ikimuistoisimmista hetkistä. Idealistan lukijat kertovat, millainen hetki polvistuminen oikeasti oli.

Romanttisissa elokuvissa kosinta tapahtuu usein auringonlaskun aikaan merenrannalla yltiöromanttisesti polvistuen.

Idealistan suuressa hääkyselyssä selvisi, että oikeassa elämässä kosintoja on yhtä paljon erilaisia kuin on ihmisiäkin: joillekin kosinta on romanttinen yllätys, kun taas joillekin parasta arjen romantiikkaa on kauppareissun yhteydessä pikaisesti vaihdetut sormukset.

Kotona

”Kotona arki-iltana työvuoron jälkeen, mieheni oli sytyttänyt kynttilöitä, ostanut lempikuohuviiniäni ja laittanut lempiruokaani ensi kertaa alusta asti. Tulin töistä kotiin ja hän odotti minua kauluspaita päällä ovella, vei minut olohuoneeseemme ja polvistui kysyen tulisinko hänen vaimokseen.” –Tulevarouva24

”Kotona juhannuksena, olimme sopineet jo hääpäivän mutta kihloissa emme olleet. Mieheni oli laatinut meidän häihin liittyviä kysymyksiä hääbingon muodossa, oikeinhan kaikki meni ja sain kihlasormuksen palkaksi!” –Ei enää ikinä naimisiin

”Keittiön pöydän ääressä. Sormus oli donitsin alla.” –Cherrypie

Lue myös: Mitä ihmettä? Rakkaus onkin puhdasta matematiikkaa!

Luonnon helmassa

”Vuosi sitten heinäkuussa lähdimme viikonlopuksi veneellämme saareen retkeilemään. Saaressa sitten illalla istuimme kalliolla katsellen auringonlaskua, juoden punaviiniä. Silloin mieheni polvistui eteeni ja kosi minua.” –Kape

”Juhannuksena kaksi vuotta sitten. Mökkirannassa talviturkin heiton jälkeen mies polvistui rantaveteen molemmin polvin ja kysyi mennäänkö naimisiin. Myöntävän vastauksen jälkeen saunottiin ja uitiin uudestaan.” –RimPu

”Kosinta tapahtui hyvin pienimuotoisesti keskellä luontoa, kauniita maisemia katsellessa kahden kesken tapaninpäivänä lumen keskellä! Hyvin mieheni tapaisesti. Ei isoja suunnitelmia, ei valmiiksi sormusta eikä erityistä romantiikkaa – mutta vastaus oli helppo antaa myöntävänä!” –Niia

Yhteisellä päätöksellä

”Kotona, vuosi yhdessä olon jälkeen sovittiin yhdessä, että halutaan pysyä niin loppuun saakka.” –Vermu

”Yhteispäätös, mutta puolisoni pyysi kättäni vanhemmiltani vuosi ennen häitä kun olimme lomamatkalla Riikassa.” –Sarppa

”Ei ollut kosintaa, päätimme mennä naimisiin sinä päivänä kun tulee 20 vuotta seurustelua täyteen lähinnä siksi, että se oli juridisesti järkevää.” –Morsmaikku

”Oltiin jo neljättä vuotta kihloissa ja alettiin yhdessä puhua milloin olisi aika häille kun oli jo 2 lastakin.” –Mymmeli

Yllätyksenä

”Halloween-yönä pikkuhuppelissa mies totesi, että pakko sanoa jotain nyt kun on sitä jo hautonut pitkään. Ajattelin suusta tulevan ”haluan erota”, mutta se olikin ”tulisitko sä mun vaimoksi?” ja automaattinen reaktioni oli itku, koska en ikinä osannut aavistaa, että hän kosisi. Itkiessäni mies kyselee ”niin mikä on vastaus?” ja soperran tietysti myöntyväni.” –KTzyna

”Uudenvuoden yönä. Olin menossa aamuvuoroon töihin ja olin hurjan vihainen. Olisin halunnut viettää uudenvuoden päivää poikaystäväni kanssa. Pääsimme kotiovelleni ja ennen kuin avasin oven hän polvistui ja sanoi, että toivottavasti tämä piristää siuta. Työpäivä meni hengari suussa ja ärtyneisyydestä ei ollut tietoakaan.” –Brigantia

”Olimme kavereiden kanssa viettämässä iltaa ja entinen poikaystäväni kuului samaan porukkaan. Hän oli koko illan tehnyt kaikkensa että minulla olisi yhtä paha mieli kun hänellä eromme jälkeen. Nykyinen aviomieheni näki kuinka tuo entinen poikaystävä minua satutti ja päätti kosia, koska ei halunnut kenenkään enää ikinä satuttavan minua niin. Kosinta tapahtui hetken huumassa. Enkä usko että kukaan otti meitä aluksi edes tosissaan. Me kuitenkin tiesimme, että olimme löytäneet meille sen oikean.” –Rakkautta ensisilmäyksellä

Arjen romantiikkaa

”Prisman parkkipaikalla, työpäivän jälkeen.” –Nunneliinaniini

”Mies lähetti kysymyksen tekstarina kun olin työmatkalla.” –Vermu

”Oltiin kavereiden kanssa pussikaljalla kun mies yllättäen kosi. Ei siinä ollut mitään romanttista, kysyi vain että mennäänkö kihloihin.” –Vuoden se kesti

”Turussa hotelli Hamburger Börsissä. Mies kantoi tavaroita autosta, kun parkkipaikka oli kauempana. Menin huoneeseen ja tein kahvit molemmille. Toinen tuli matkalaukkujen kanssa hikisenä sisälle ja polvistui ja kosi. Ainoa mitä sain sanottua oli, että mua oksettaa.” –SannaMarika

Lue myös: Tunne temperamenttisi – paranna parisuhdettasi

Ulkomailla

”Thaimaan matkalla, jonka mies oli järjestänyt yllätykseksi. Olimme viimeistä iltaa rantakohteessa ennen siirtymistä Bangkokiin kun hän kysyi kysymyksen hiljaisella rannalla.” –Nerdi

”Madeiralla. Mieheni kosi hotellihuoneessa kukkien sormuksen ja kysymyksen kera.” –villasukka

”Yhteisellä lomalla Kanariansaarilla. Mies laskeutui ilta-auringon aikana, romanttisella rannalla polvilleen ja kosi.” –Maija

Jotkut kosivat itse

”Kysyin suoraan mieheltä hänen tullessa töistä kotiin, koska tiesin hänellä menneen sisun kaulaan kun oli suunnitellut kosintaa erään ravintolareissun yhteydessä.” –Heidi

”Minä kosin, koska oli karkauspäivä, halusin hamekankaan, vaikka tiesinkin että hän suostuu. Kosinta tapahtui hyvin herkän hetken jälkeen.” –Rapu-nainen

Lue myös: 

Täydellinen suudelma? Näillä vinkeillä opit paremmaksi pussailijaksi

Trendikäs meikitön meikki – 8 askelta luonnolliseen tyyliin

Iskikö häästressi? Ensitreffit alttarilla -asiantuntija Elina Tanskanen:”Älä rääkkää itseäsi turhaan”

Teksti
Kuva Fotolia

Tilaa Idealistan uutiskirje!

Saat sähköpostiisi suoraan monipuoliset treeni-, kauneus- ja hyvinvointijutut.

Toimitus suosittelee