Kirjailija Kirsti Manninen: ”Lukihäiriö ei hidasta työntekoani, päinvastoin”

Enni Mustosena kirjoittava Kirsti Manninen tietää, että valmista tulee vain talikkoon tarttumalla. Historiallisten romaanien synnystä 80 prosenttia on taustojen penkomista ja aineiston järjestelyä. Esikoisteoksensa hän kirjoitti vain viidessä päivässä.

Kirjailija Kirsti Manninen tunnetaan Enni Mustosena kirjoitetusta Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarjasta, Hovimäki-draamasta, Kotikadusta sekä kevättalvella televisiossa pyörineest Presidentistä. Hänen kirjojaan on julkaistu toistasataa ja käsikirjoituksia toteutettu kymmeniä.

Omimmillaan Kirsti Manninen on kirjoittaessaan historiallisia viihderomaaneja, ja samaa mieltä on lukeva yleisö. Enni Mustosen uutuudet ovat säännönmukaisesti myydyimpien kirjojen listoilla. Kirjastoissa niitä pitää jonottaa kuukausia.

– Minua kiehtoo vanhan maailman järjestys. Olisi vaikeaa kirjoittaa ruoholahtelainen hipsteriromaani.

”Esikoisteos syntyi vain viidessä päivässä Kirstin ollessa vähän päälle kolmekymppinen.”

Historiantutkijan sielu

Enni Mustosen esikoinen, Maitotyttö, syntyi vain viidessä päivässä Kirstin ollessa vähän päälle kolmekymppinen. Postilaatikkoon oli kolahtanut seitsemäntuhannen markan räystäslasku, joka piti jotenkin saada kuitatuksi. Kirjallisuuden kentän tunteva Kirsti keksi, että naisten viihderomaaneille olisi tilausta.

Mustoseksi hän ryhtyi, koska kustantaja oli huolissaan hänen akateemisesta maineestaan. Nimi syntyi siitä, että maksajaansa odottelevat rännit olivat mustat.

Akateemisuus tuli kuitenkin osaksi Enni Mustosen brändiä, sillä esikoisen jälkeen yksikään romaani ei ole syntynyt ilman merkittävää taustatyötä. Vaikka kirjat ovat juonivetoisia, helppolukuisia ja viihdyttäviä, tarinat nivoutuvat taidokkaasti aikansa yhteiskunnallisiin olosuhteisiin.

– Minulla on historiantutkijan sielu. Taustojen penkominen on koko kakusta noin 80 prosenttia.

Usein Kirsti on myös kokenut samoja asioita kuin kirjojensa henkilöt. Lapsuudenkodissa rampattiin niin kaivolla kuin ulkohuussilla, ja temppuilevat puuhellat ovat tulleet vuosien mittaan tutuiksi. Sellainen löytyy nykyisestäkin tuvasta – siitä, jonka 1700-lukulaiset hirret Kirsti jynssäsi aikoinaan puhtaiksi Jonna-juuresharja kourassaan.

Apuna lukihäiriö

Ennen varsinaista kirjoitusurakkaa Kirsti uiskentelee vähintään puoli vuotta arkistoissa, haastattelee historiaa tuntevia ihmisiä ja vierailee romaaniensa tapahtumapaikoilla. Sitten, kun historiallinen maailma on sulanut selkäytimeen, Kirsti lentää miehensä Jarmon kanssa Espanjan Lanzarotelle.

Siellä hän järjestää materiaalia kahden viikon ajan aamukahdeksasta iltakahdeksaan, kunnes kirjan runko on valmis. Välillä kirjailija pulahtaa uimaan, mutta lillumisen aika on toiste: Kirstille rutiini ja ammattitaito tarkoittavat työhön ryhtymistä.

”Hyvä renki tajuaa, että kun tarttuu talikkoon ja alkaa lapioida paskakasaa, homma on iltaan mennessä tehty.”

– Hyvä renki tajuaa, että kun tarttuu talikkoon ja alkaa lapioida paskakasaa, homma on iltaan mennessä tehty. Jos samaa yrittää joku pikkukenkämies, työnteko menee voivotteluksi.

Reissun jälkeen Kirsti nousee torniinsa, istuutuu matalan mittatilauspöytänsä ääreen – hän on yllättävän pienikokoinen – ja alkaa nakuttaa. Teksti pulppuaa alitajunnasta kuin itsestään.

– Opin nuorena Sveitsissä tehokkaan kymmensormijärjestelmän. Käytännössä luen tietokoneen ruudulta, mitä ajattelen.

Lukihäiriökään ei hidasta työtä, päinvastoin. Kirsti lukee ja muistaa tekstejä kuin levyinä, visuaalisina kokonaisuuksina. Se auttaa suurten tietomäärien käsittelyssä.

Lue koko juttu Kirsti Mannisesta Omasta Ajasta 6/2017.

Lue myös:

Tanssija Minna Tervamäki: ”Älä kuuntele itseäsi, käytä järkeäsi”

Hilkka Ahde: ”Enää en ole sinisilmäinen”

Erja Häkkinen: ”En edes tiedä, mitä on tavallinen perhe-elämä”

Tilaa Idealistan uutiskirje!

Saat sähköpostiisi suoraan monipuoliset treeni-, kauneus- ja hyvinvointijutut.

Toimitus suosittelee