Dj-nurkka




Loman alkajaisiksi hankimme Ikeasta neljä halpaa cd-telinettä. Aiemmin levyt on säilytetty kannellisissa pahvilaatikoissa, mutta niihin ne sitten ovat unohtuneetkin. Ajatus oli, että kun levyt ovat esillä, tulee niitä myös kuunnelleeksi. Tänään sitten ähelsimme, ukkokullan kanssa yhteistuumin, nuo tellingit seinään. Ja mikä h*lvetillinen mittailu siinä olikaan! Aivan ensiksi piti päättää, mille korkeudelle nuo telineet kiinnittää, olen nääs jokseenkin neuroottinen näiden mitta-asioiden kanssa… Eli laitetaanko kompleksin yläreuna puoleenväliin ikkunan korkeutta vaiko oviaukon yläreunan kanssa tasaan? No entäs sitten telineiden keskinäinen etäisyys toisistaan? Apuna piti, jälleen kerran, käyttää fotarilla tehtyä hahmotelmaa. Päädyimme siihen, että sydeemin yläreuna on oviaukon kanssa samassa tasossa, mikä on lisäksi hyvin lähellä (muiden kuin isäni silmä ei sitä erota!) sitä, että kompleksi sijaitsisi ikkunan korkeuden puolessa välissä. Ja telineiden keskinäinen etäisyys on 7cm, jolloin niiden ulkoreunat muodostavat neliön.

Kevättalvella hankittu Hayn Neon tube pääsi dj-nurkkaa koristamaan. Me like! :)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *