Avioliittoni tila ADHD-diagnoosin jälkeen

Oon huomannut, että jengiä kiinnostaa ihan älyttömän paljon meikäläisen parisuhteen laita nyt kun diagnoosi saatiin. Osa kysyy säälien, osa josko saisi jonkinlaisen skuupin tai sitten on ihmisiä, joita aidosti kiinnostaa mitä meille kuuluu. Olit nyt mitä tahansa kastia, niin ajattelinpa avata hiukan tätä paria viimeistä kuukautta AdHd puolison rinnalla.

Väsyttävää

Itsessään viimeiset pari kuukautta on ollut todellakin tasaista tunnepuolella. Mun miehen tunnepiikit ovat väistyneet ja tilalla on lääkkeen ansiosta hyvin tasainen tyyppi. Eipä tuo reagoi oikein mihinkään. Eli molempien, niin hyvien kuin huonojen puolien, kärjet ovat leikkaantuneet. Mun näkövinkkelistä se on ihan ookoo, varsinkin kun ne huonot hetket ovat sitten hullun massiivisia ja täynnä mahdollisesti vihaa tai ahdistusta. Mutta myös ne hyvät tunteet on leikkaantuneet. Ainakin mun mielestä ja suhteessa miten aiemmin on ollut vaikka huumoripuolella.

Ja ennen kuin lynkkaatte tai arvostelette, ettenkö osaa olla mihinkään tyytyväinen, niin ihan pieni pause ja hetki päälle. Ensinnäkin tämä on mun elämä ja mun parisuhde. Jokainen saa parisuhteestaan mitä hakee ja loppujen lopuksi se on yhtenäinen tie mitä on lähdetty taaplaamaan. Sen verran mä olen kuitenkin itselleni armollinen, että hyväksyn sen etten ole vielä sopeutunut tai hyväksynyt mun ”uutta” kumppaniani. Mä olen rakastunut räiskyvään mieheen, eli tiesin tasan mitä oli luvassa. Nyt siihen uuteen tyyppiin ottaa aikansa tutustua. That´s it.

Mä olen myös sitä mieltä, että ensisijaisesti on ajateltava itseään ja omaa hyvinvointiaan. Kaikki muu tulee perässä. Niin puoliso kuin lapsetkin. Eli mikäli voit hyvin, sun läheiset voi tai ainakin mahdollisesti toivo elää, että jonain päivänä voivat kaikki hyvin. Tässä kohtaa mä koen, että mun mies on äärimmäisen tyytyväinen. Hän voi hyvin, ahdistus on poissa, unettomuus on poissa. Hän on motivoitunut voimaan henkisesti sekä fyysisesti hyvin ja treenaa päämäärätietoisesti molempien eteen. Hattua nostan.

Mä en kuitenkaan usko taikaiskuihin enkä korulauseisiin. Lääkitys ei tuonut meille auvoisuutta, mutta ei se mitään pilannutkaan. Nyt ollaan uuden äärellä ja katsotaan mihin laiva vie. TätäKIN kutsutaan elämäksi, se otetaan vastaan mitä annetaan ja parhaimman kyvyn mukaan koitetaan pitää pää pinnan yläpuolella. Diagnoosi ei meitä määritä vaan se miten sen kanssa eletään.

 

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*