Ensimmäinen lapseni on aikuinen

Hah! Mulla on ihan just 18-vuotias tytär. Ihan supersiistiä! Ja samalla ihan järkyttävän kauheaa. Kauheaa kai siinä, että nyt on ikään kuin laillisesti kasvatustyö tehty. Siistejä puolia pystyn laskemaan lapseni kasvusta huomattavan paljon isomman määrän.

Mä muistan, kun olin 19-vuotias ja raskaustesti näytti kahta punaista viivaa. Muistan sen tunteen kun soitin mun ystävälle Oriveden ABCltä nyyhkyttäen, että saattapi olla semmoinen homma että meikästä tulee äiti. Niistä ristiriitaisuuksista, joskus toiste, mutta olotila siitä lapsesta, kun selvisi minun olevan oikeasti raskaana, oli enemmän iloinen ja odottava kuin mitään muuta. Mä tiesin tämän pienen ihmisen muuttavan mun maailmani muutakin kuin käytönnössä. Tämä neiti mullisti mun maailman tulemalla minun elämääni. Jasmin on ollut aina nokkelaa tyyppiä. Kun hänelle syntyi pikkusisko vuonna 2005, hän ei osoittanut mustasukkaisuutta vaan enempi sellaista 5 vuotiaan kypsyyttä. Mä tiskasin keittiössä ja hän huuteli milloin laittamaan DVD:tä tai välipalaa. Tokaisin sitten tytölle: ”Hei, mulla on vaan kaksi kättä!” Vastaus tuli hyvinkin nopeasti. ”Juu, mutta sulla on myös kaksi lasta huollettavanasi.” Niinhän mulla on. Ei se auttanut kuin kuivata kädet ja alkaa hommiin.

Tämä esikoinen on opettanut mulle hyväsydämisyyden taidon sekä pyyteettömän avun antamisen. Hän on kasvaessaan kipuillut monen asian kanssa, mutta eniten sen asian kanssa, ettei hän halua olla samanlainen kuin massaväestö, vaan hän haluaa kulkea sellaista polkua mikä hänestä hyvältä tuntuu. Se on tietenkin vuosien saatossa aiheuttanut paljon harmia ja vihaakin, mutta lopulta hänen valitsemansa tie on ollut hänen näköinen. Hän ei ole aiheuttanut kapinoinnillaan minulle harmaita hiuksia; harmaat on tullut henkisistä kamppailuista, että osaanhan tukea häntä tarpeeksi.

Tänään hän lähtee festareille Budapestiin ystävänsä kanssa. Ihan omin ansioin kustantaa matkansa, eikä kertaakaan ole kysynyt mitään “avustuksia”. Ainoa asia mitä kysyi oli lupa. Tästä se alkaa se oma itsenäinen vaihe. Ongelmahan ei ole luottaa omaan lapseen vaan siitä pahasta mitä maailmalla voi sattua. Mä kuitenkin luotan elämän kantavan ja olen äärimmäisen ylpeä katsoessani tuota esikoistani. Hänen ansiostaan olen osannut myös muuttaa tapojani ja olla parempi äiti kahdelle nuorimmaiselle. Jasmin, kiitos tästä matkasta aikuisuuteen. Nyt voidaankin mennä eteenpäin yhdessä aikuisina. Vaikka käytännössä sä tuut kyllä aina olemaan mun lapsi. Ja mulle vielä pieni sellainen. Mutta nyt lennä lapseni, lennä.

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Lapseni – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*