Karsitaan sokerit aikanaan – no mutta mitäs kun ei luonne kestä

Mä oon joskus aikanaan kirjoittanut omasta painonpudotuksesta blogia. Silloin tiputinkin kyllä vajaa 10 kiloa. Jätin sokerit ja roskaruuan. Hyvin pystyin olemaan syömättä sokeria ensimmäisen kahden viikon jälkeen.

Silloinkin kirjoitin täsmälleen samoja asioita kuin ajattelen nyt. ”Elämääni on mahtunut kaikenlaista ja siksi on niin helppoa syyttää ulkopuolista aina omista huonoista valinnoista. Tosiasia on se, että mulla on kolme ihanaa tyttöä. Jokaisen raskauden kohdalla oma paino on pudonnut ja peilikuva miellyttänyt paremmin. Siispä sitäkään en voi syyttää. Mietin tuossa taannoin, että miten se voikaan olla niin. Paino tippuu. kun masun valtaa uusi ihminen. Noh. Vastaus olikin sitten melko yksinkertainen. Ei juustoja eikä karkkia. Simple. Kaikkes teet että pieni saa parhaan mahdollisen alun. Mutta missä vaiheessa se on sit ihan ookoo alkaa mättään niitä herkkuja? Eli missä vaiheessa oma terveys, ulkonäkö ja vointi onkin sitten sivuseikka? Mää en vaan tajuu. No turha sitä nyt on itkeä. Mä kohtelen itseäni niinkuin ois joku tärkeämpi huollettava, jos minä en kerran itselleni riitä :) Loppu juustoille ja namuille. Siinä mun paheet. Oikeesti. Joku vois aatella et eihän toi oo pahakaan. Ööööö, on se. Niissä määrin kun mä niitä naamaani mätän.”

Mä otin avukseni ravintovalmentajan. Ei ohjaa mun liikkumisia eikä muita, pelkästään ruokailua. Karsitaan turhat sokerit ja suolat pois. Muuten haluan omaksua ns. normaalin syömisen. Nimittäin mun syömisessä ei ole mitään normaalia. Voin pärjätä mainiosti puolen päivän yli syömättä ja vaan kahvia kiskomalla ja iltaa kohden kun taittuu päivä, niin mun naposteluhammas alkaa kolottamaan. Mulla on armoton nälkäkiukku, mutta se alkaa vasta iltapäivän puolella. Ja jokainenhan tietää miten se menee. Kroppa käy säästöliekillä ja sitoo JOKAISEN rasvagramman eikä varmasti siitä luovu. Ne ruokavalinnat on mulla sitten ihan syvältä. Siinä vaiheessa kun nälkä on karmeimmillaan niin ängen suuhun ihan mitä vaan ja ruokaympyrän omaksuminen on kaukainen muisto vain.

Illat on tunnetusti mun ”omaa aikaa”. Sitten kun pimut on unilla niin napsahtaa namupussi auki. Niii-in. Omalla ajallahan ei voi syödä hedelmiä tai olla syömättä? No joo. Myöhäistä pyllistää kun on jo housuissa, sano mummu aikanaan.

Tervetuloa seuraamaan mun hikistä matkaa myös oikein syömisen salattuun maailmaan. Jos on vinkkejä ja muita niin ilolla vastaanotan! <3 <3

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*