Mikä järki matkustaa lastensa kans?

Kun jengi matkustaa lastensa kanssa pitkin maailmaa, minä mukaan lukien, niin mikä siinä on se perimmäinen syy. Onko se, että halutaan olla yhdessä? Vai halutaanko omaa omatuntoa puhdistaa sillä, että lapsen raijaa mukanaan? Vai halutaanko tarjota lapselle samoja elämyksiä kuin mitä itse kokee, huolimatta siitä jääkö lopulta kovinkaan pitkää muistijälkeä?

Näitä kyssäreitä mä pohdin istuskellessani puistossa vahtimassa, ettei tyttäreni putoa päälleen tai joku psyko sitä nappaa mennessään. Mietin samalla, kuinka paljon mä itseasiassa nautin vajaa 5-vuotiaan lapseni kanssa reissaamisesta. Vastaan tähän ihan rehellisesti peiliin katsoen, että todella paljon. Toki mua kyrpii ihan suunnattomasti raivarit tai turhanpäiväiset kitinät, kun verensokerit on matalalla, mutta tuskinpa tuo ihmistaimikaan nauttii äitinsä kireydestä ihan saman syyn nojalla. Tosin kun lapseni oli oman pasta-annoksensa imenyt kitusiinsa ja mun ruoka teki vasta tuloaan, niin kyllä mä pari kertaa kyseenalaistin omaa järkeäni, että ”pitikö sitä tänne asti tulla vääntämään” vai oisko vaan voinut kulkea sitä samaa tasiaista rataa heräys – aamutoimet – päiväkoti – iltaruoka – harrastukset – iltatoimet -uni. Ja sama sykli ilman muutoksia.

Mutta sitten kun aurinko paistaa täydeltä taivaalta, me voidaan leikkiä autossa ”keltainen auto” bongausta tai suunnitella mitä ruokaa lego-perheelle illalla syötetään eikä ole kiire nukkumaan, ei aikataulua heräämiselle, voidaan olla puistossa ihan niin kauan kuin huvittaa, syödä aamupäivän välipalaks jätskit ja kiitää lounaan jälkeen altaalle, niin kyllä mä luulen mun lapseni muistavan sen kiireettömyyden äidin kanssa ja ne simpukankuorten keräilyn rannalta.

Siitäkin huolimatta, että tuo maailman rakkain pikkuihminen tällä hetkellä raivoaa lattialla, kun piti siivota omat sotkut ja paiskas kengät just seinään, ottaisin edelleen mukaan ja tekisin nämä reissut. Eipähän tartte aamuisin ite väsätä aamupalaa eikä siistiä paikkoja.

Ja kohta tuo huutokin tuosta talttuu, kuten aina, ja kylvyn jälkeen suunnataan dinnerille. On siinä jotain taikaa siinäkin, kun lapsen suu käy taukoamatta ja hän tekee ystäviä milloin mistäkin ötökästä. Oppii siinä äitikin yks jos toisenkin asian. Ainakin sen, että älä kadota mielikuvitusta ja ole oikeasti läsnä. Maailmassa on niin paljon hienoa nähtävää ja mahtavaa olla osa sitä.

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva