Elämäni ehkä paras seikkailu alkoi

Mä en todellakaan ole mikään autenttinen matkabloggaaja, joten tästä jo heti alkukättelyssä suuren suuret pahoittelut. Mun paras ystäväni Reetta tekee aina lomillaan facepäivityksen jossa avaa kulloistakin päiväänsä. Se on ihan sairaan hauskaa luettavaa, vaikkakin vain meille ”harvoille ja valituille” tarkoitettu. Aion siis kopioda hänen malliaan röyhkeästi ja tehdä tästä seikkailusta päiväkirjan. Jos lomapäivät hujahtavat retkien tai muiden merkeissä niin otan sitten pidemmän stoorin.

Tässä kohtaa me kuitenkin vetäydyttiin äidin kanssa hetkeksi varjoon kumpainenkin omien ”medioidensa” ääreen, sillä äipsyllä kävi ohraset. Nukahdettiin aurinkoon molemmat. Ja koska mun äiti on hentoinen vaalea ja mä parkkiintunut tumma, niin äityli sit paloi. Ja hei, ollaan oltu jo 4 tuntia kohteessa siihen mennessä. No, pakko nyt ottaa asia vakavasti ja suojata iho loppuloman oikein huolellisesti.

Eilen sunnuntaina siis starttasi reissu klo 12.30 kohti Helsinki Vantaan lentokenttää. Mä kävin Kipolla (mun auto ja kyllä, olen nimennyt sen kuten kaikki muutkin autoni aina) noukkaamassa äidin. Lounaaksi valikoitui matkan varrelta ravintoaineita pursuava McDonald´s. Siihen rakoon se nyt vaan oli paras.

Auto käytiin heittämässä lentoparkkiin ja hypättiin bussiin. Siinä vaiheessa olin ihan umpijäässä kun satoi jotain ihme suhmuraa taivaalta ja villatakki kastui. Lohdutin kuitenkin itseäni edessä toivottavasti siintävästä lämmöstä.

Tiskille päästyämme meitä informoitiin pakollisesta viisumista joka Seychelleille vaaditaan maahan tullessa. Kerkisin säikähtää kunnes hän kertoi että selviän inhimillisellä rahasummalla 23 usd kun laskeudutaan paikan päälle. Niin joo, matkakohde äidin kanssa on Seychellit. Qatar Airwaysilla oli tarjous ja siihen tartuttiin.

Tällä lentoyhtiöllä en ole eläessäni mennyt, mutta olen kuullut pelkkää hyvää. Ensimmäinen positiivinen yllätys oli kun boardaus tapahtui todella järjestelmällisesti, ajoissa ja ystävällisesti. Kone oli mun silmin iso, joku Dreamliner. Pienen kateuden piston tunsin kun katsoin ykkösluokan lipuvan vasemmalle leveisiin makuupaikkoihin ja itse kaarrettiin oikealle. Seura oli tosin parasta a-ryhmää niin eipä siinä kauan harmille jäänyt aikaa kasvaa. Oma istumapaikka oli oikein huippu! Tarpeeksi leveä screen ja omat tyynyt sekä viltit paikalla. Ei lainkaan huono.

Ruokavaihtoehtoja oli kolme. Itse valitsin tortellinit. Mukava yllätys oli normaalit aterimet, ei muovin yltäkylläisyys.

Ensimmäinen stoppi oli Doha. Tarkemmin Hamad International Airport. En ole koskaan ollut lentokentällä jossa on täysi tohina päällä vaikka kello oli 00.30. Kaupat auki, ravintolat auki. Ystävällistä henkilökuntaa joka tarttui heti toimeen jos (kun) näytettiin olevamme hukassa. Se kolmen tunnin odotus oli nopein ikinä!

 

Vielä oli edessä toinen 5 tunnin pätkä. Mä olin jo aivan puhki ja sanoin äidille et ”mua väsyttää”. Vastine sille oli että ”älä vaan ala nyt nariseen”! Hah! Mä sanoin että aion taantua lapsen tasolle takaisin ja valittaa milloin nälkää, väsyä tai muuten vaan kiukutella. No en sentään.

Seuraava lentopätkä olikin sitten mun psyykelle hiukan haasteellinen. Ilmakuoppia KOKO matka ja mä pelkään lentämistä ihan hulluna. Onneksi mulle selitettiin tämän johtuvan sadekauden tulosta ja se on täysin normaalia. Se ehkä hiukan helpotti, mutta paras helpotus oli laskeutuminen turvallisesti Seychelleille. Supernopea maahantulo eikä Helsinki-Vantaan virkailijan mainitsemasta viisumista ollut tietoakaan. Meille toivotettiin hauskaa lomaa ja that´s it.

Hyppy bussiin ja hotellia kohti. Voi elämä tämän saaren sykettä. Ihmisiä kävelee ja värit on mahtavia. Mutta tuo meri. Huh huh. En oo kyllä kauniimpaa nähnyt.

Muuta ei sitten tehty kuin uikkarit ja rasvat pintaan ja rantaan. Tähän mennessä ollaan otettu kolmet päiväunet, uitu meressä ja kävelty hiekassa. En just nyt tiedä parempaa. Ja kello on neljä. Eiköhän tästä hyvä tule. Mä ja äiti. <3