3 syytä matkustaa joogaretriittiin Portugaliin

Joogaretriitit ovat nyt huippusuosittuja. Toimittaja valitsi kolme kohokohtaa Portugalin joogaretriitiltä.

Toimittaja matkusti joogaretriittiin Lissabonin lähelle Portugaliin. Luomu- ja lähiruoka, jooga ja lepo tekivät hyvää.

1. Mantroja ja linnunlaulua

Jos aamulla ei ole liian kuuma, levitämme joogamatot ulos puutarhaan. Matolta avautuu huikea näkymä merelle saakka. Tässä on ehkä selkein ero siihen, että olisin pyyhältänyt joogatunnille tukka putkella suoraan töistä kuten usein arjessa.

Maisemaa katsellessa levollinen olo asettuu kehoon kuin itsestään ennen ensimmäistäkään asanaa.

Tunnit pidettään englanniksi, ja ne perustuvat lähinnä astangajoogan asanoihin.

Saamme valita, olisiko tunti rauhallinen vai hieman haastavampi. Aloittelijatkin pysyvät mainiosti mukana.

Loppurentoutuksen aikana opettajan lukemat mantrat sekoittuivat lintujen aamukonserttiin. Voisinpa aloittaa jokaisen aamuni näin!

Päivän toisen joogatunnin vuoro on ilta-auringossa. Se rentouttaa sopivasti etenkin niin päivinä, kun olen käynyt patikoimassa tai juoksemassa lähirannalla.

Lue myös: Hangelle vai hiekalle? Tässä 5 kevättalven ihaninta matkakohdetta

Joogaretriitti

2. Kerrankin kiireetön

Me eri puolelta Eurooppaa tulleet asutamme Karma Surfin villan kuin samanhenkiset leiriläiset. Olemme kaikki täällä samasta syystä: rentoutumassa.

Kiireetön ilmapiiri vetää nopeasti mukaansa. Tulen hyvin juttuun saksalaisten huonetoverieni kanssa, mutta pihapiiristä löydän myös omaa rauhaa. Joogatuntien välissä saatan uppoutua kirjaan joko uima-altaalla tai olohuoneen nojatuolissa.

Iltaisin lähdemme porukalla syömään läheiseen kylään.

Lue myös: Noviisi heittäytyi vaativan lajin pariin – Testissä monipuolinen astangajooga

Joogaretriitti

3. Valmiiseen pöytään

Hyvin nukutun yön ja rentouttavan joogatunnin jälkeen on ylellistä nauttia tuoretta leipää amiaispöydässä. Tuorepuristetuissa mehuissa ja hedelmäisissä smoothieissa maistuu hedelmätarhoja lämmittänyt aurinko.

Lautanen täynnä raikasta ruokaa valitsen paikkani terassilta.

Karmassa syödään luomua ja lähiruokaa, eikä aterioilla tarjota lihaa ensimmäisen illan grillailuja lukuun ottamatta.

Enemmän kuin pelkkä urheiluloma, joogaretriitti onkin tilaisuus keskittyä omaan hyviinvointiin kaikin aistein: levätä, syödä terveellisesti ja helliä kehoaan joogalla ja lämmöllä.

Lue myös: Mikä jooga sopii sinulle?

Joogaretriitti

Karma Surf Retreat:

  • Sijaitsee Portugalissa Malveida da Serrassa, 25 kilometriä Lissabonista.
  • Järjestää pieniä, 10–12 hengen joogaretriittejä ympäri vuoden.
  • Päivässä joogataan kaksi tuntia, ja lisäksi pääsee kokeilemaan surffausta, kiipeilyä ja vaellusta.
  • Vilkkain sesonki on kesäkuusta syyskuulle, jolloin sää on lämpimin.
  • Lempeämmästä lämmöstä haaveileva matkustaa Portugaliin loka–toukokuussa.
  • Viikon hinta on noin 900 e (+ lennot).

Karma Surf Retreat, karmasurfretreat.com. Retriitit myös Marokon Essaouirassa sekä Portugalin Algarvessa.

Lue myös:

Berliini on täydellinen kohde liikuntalomalle – 7 upeaa treenipaikkaa!

Nämä ilmiöt ovat nyt Amsterdamissa, kohta meillä

Nouseva suosikkikohde – matkusta rentoutumaan Intian Keralaan

 

Teksti
Kuvat Anu Kiiveri

Toimitus suosittelee

Pin It on Pinterest