Mä muutan!!

Kirjoitin aiemmin siitä, että heti lomalta palattuani mulla alkaa aikamoinen myllerrys ja hässäkkä. Kotiin päästyäni minulla alkoi kaksi päivää kestävät kuvaukset, joissa olin päivät täysin kiinni. Illoiksi täräytin kotiin ja rupesin pakkaamaan. Tällä kertaa en kuitenkaan uudelle reissulle, vaan vähän pidemmäksi aikaa. Mä nimittäin muutan tänään!

Olen pitkään tuskaillut työpisteen puutteen kanssa. Nämä pari vuotta, mitä olen kaikin puolin ihanassa Kampin kämpässäni asunut, olen tehnyt töitä keittiönpöydän ääressä tai sohvalla. Ei mitenkään erityisen ergonomisia työpisteitä. :D Kävin sitten pientä vääntöä itseni kanssa, että vuokraisinko itselleni toimitilan jostain, mutta koin lopulta järkevämmäksi etsiä isomman asunnon, jossa olisi toimiva työhuone.

Aloin katselemaan kämppiä alunperin viime talvena ja muutamia kävin katsomassakin. Mitään varteenotettavaa ei kuitenkaan tarttunut noilta kerroilta haaviin ja asia vähän unohtui, kun päällä oli niin paljon kaikkea muuta häsellystä. 

Tuossa alkusyksystä avasin pitkästä aikaa taas läppärini katsastaakseni mitä sillä hetkellä olisi tarjolla. Ja kas yllättäen täydellinen asunto löytyi! Olin kuitenkin ihan varma, että olisin jo myöhässä, asunnot kun menevät Helsingissä kuin kuumille kiville. Päätin kuitenkin meilata välittäjälle, joka oli viettämässä lomaansa. Ajattelin että tuskin tästä minulle kotia tulee, kun joku on kuitenkin jo ehtinyt ensin ja unohdinkin koko asian.

Kun meiliini kuitenkin parin viikon päästä yhteydenotostani pamahti viesti, jossa ehdotettiin näyttöä meinasin lentää pyrstölleni! Tästä saattaisi sittenkin löytyä minulle koti! Kävi kuitenkin ilmi, että koska taloa vasta rakennetaan, en pääsisi näkemään ”sitä oikeaa” asuntoa, vaan mallikämpän, jossa pinnat ja materiaalit olisivat samankaltaiset, mutta pohja erilainen. En siis ole vielä laisinkaan nähnyt uutta kämppääni, johon parin tunnin päästä törkkään kamani! :D Kuinka jännittävää!

Tällä hetkellä mun elämässä vallitsee siis hallitun hallitsematon kaaos, mutta kaikki on ihan täysin sen arvoista! Odotan niin innolla, että pääsen laittamaan tästä mun näköisen kodin, jossa mulla on tarpeita vastaava työskentelytila. Onneksi tuli palauduttua lomalla sen verran hyvin, että tämän puristuksen jaksaa heittämällä.

Huomenna lähden hetkeksi kaikkea tätä sekasotkua karkuun ja hullaannun hetken glamourista, kun täräytän Billnäsiin juontamaan missikisoja. Saas nähdä kenet kruunataan Suomen kauneimmaksi tänä vuonna!

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille! <3