Vasta pysähdyttyäni tajusin, kuinka väsynyt olen

Elämä on niin siistiä! On ihania ystäviä, koko ajan reissussa, toinen toistaan mageempia duunijuttuja! Blogi päivittyy, HussiTubessa pyörii videot, some laulaa ja vielä siihen päälle ehtii reenatakin! Tää on varmaan just sitä, miltä kaikki on mun kohdalla näyttänyt ulospäin viimeiset viikot. Tai melkeinpä koko kesän.

Mun reissaamisputki loppui puolitoista viikkoa sitten. Sitä ennen kaupunki vaihtui monta kertaa viikossa usean viikon ajan. Välillä ulkomailla ja taas takaisin Suomeen. Mulla on oikeastikin ollut ihan mielettömän siisti kesä, varmasti elämäni parhain tähän saakka. Mutta se on vaatinut veronsa.

Viime viikolla, kun olin ensimmäisen KOKONAISEN viikon kotona piiiiitkään aikaan (piti ihan laskea ja viime kerrasta on 11 viikkoa), tajusin kuinka väsynyt olen. Vaikka olisin nukkunut 12 tuntia yössä, heräsin väsyneenä ja pöhnäisenä. En oikein saanut päivässä missään vaiheessa ajatuksesta kiinni ja oli todella vaikea tarttua toimeen, mikä ei siis ole itselleni mitenkään tavanomaista. Tuntuu, että palavereissa en saanut suustani tulemaan yhtään sellaista asiaa, jota olisin halunnut sanoa. Ajatus ikään kuin jumitti paikoillaan ja yritin vain keskittyä sisäistämään toisen osapuolen lauseita, jotka kaikuivat huminan lailla jonnekin mappi Ö:hön päässäni.

En ollut huomannut olevani näin väsynyt, kun vauhti oli päällä. Ajattelin vain, että hitto kun on hyvä flow! Koko ajan pääsi touhuamaan toinen toistaan siistimpiä juttuja ja tekemään asioita ja työtä, jota rakastaa. Vaan auta armias kun pysähdyin. Silloin se rysähti niskaan! Silloin tajusin, että tästä ei nyt varmaan taas ihan kaksilla hyvillä yöunilla selvitä.

Mietin ensin, että viitsinkö kirjoittaa tästä aiheesta ollenkaan. Eihän tämä nyt ole ensimmäinen kerta, kun on meinannut mennä vähän yli. Välillä toivoisin, etten aina innostuisi kaikesta ihan niin paljoa.. Vähän vähempikin riittäisi. Olen vaan aidosti niin spontaani ja uusia kokemuksia rakastava persoona, etten näköjään edelleenkään tajua mikä on sopiva määrä actionia. Tai sitten vain vähän yksinkertainen, etten jotenkin saa otettua opikseni.

Mitään pahaa siis ei ole tapahtunut. Voin tällä hetkellä oikein hyvin. En kokenut loppuunpalamista, eikä mitään muutakaan ikävää sattunut. Vedin vain itseni ja jaksamiseni taas sen verran tiukalle, että siitä meni puolitoista viikkoa palautuessa (nukkuessa). Tänään nimittäin voin sanoa ensimmäisen kerran, että heräsin pirteänä. Sellaista ei ole ihan hetkeen tapahtunut. Kun väsymys oli pahimmillaan viime viikolla, ensimmäinen ajatukseni aamulla oli, että voikun olisi jo ilta niin pääsisin nukkumaan. Saatoin nukkua päivällä 1,5h päiväunet ja sen jälkeen taas 9h yöunia. Iltaisin olin niin väsynyt, että toivoin yön jatkuvan loputtomiin, ettei vaan tarvitsisi herätä taas väsyneenä.

Huomaan myös kuinka paljon työni kirjoittamisen ja sisällöntuottamisen parissa kärsii siitä, että olen väsynyt. Joudun aivan väkisin vääntämällä keksiä jotain, mistä puhua, sanoa, kertoa tai kirjoittaa. Minkään asian tuottaminen tekstin tai lauseen muotoon vaatii aivan järkyttävän paljon efforttia. Sellaisetkin asiat, jotka normaalisti tulisi kuin apteekin hyllyltä.

Tänään aamulla herätessäni tunsin pitkästä aikaa sen pienen liekin sisälläni syttyvän. Tunsin palon palaavan silmiini ja mieleni alkavan taas tuottaa uusia ideoita. Ja se fiilis muuten tekee terää! Tätä on odotettu. Nyt kun pahin väsymys on tainnutettu, sain ajatukseni jäsenneltyä myös tänne blogin puolelle. Sitä kun on tilanne päällä, niin ei aina edes tajua, mistä on kysymys. Monet heikot hetket kun vaativat sen, että tilanteesta pääsee ensin vähän etäämmälle, ennenkuin niistä saa mitään järkevää ajatusta irti.

Nyt uusilla energioilla ja pulppuavilla ideoilla loppuviikkoon!

Xoxo,

Janni

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*