Luulin saavani apua. En saanut.

Tässä kohtaa heti alkuun varoituksen sananen, luvassa on suoraa puhetta tyttöjen jutuista. Kyllä, menkoista ja kaikesta sellaisesta ihanasta. Eli jos et koe aihepiirin koskettavan sinua millään asteella, suosittelen, että vaihdat tässä kohtaa sivustoa. Kauppiaan rouvalta esimerkiksi löytyy mahtavia tarinoita suoraan elävästä elämästä.

Minulla on ollut teinistä saakka ihan kamalat menkat. Ne alkoivat ollessani 12-vuotias ja kivut ovat olleet alusta saakka niin infernaaliset, että päivä-kaksi menee useasti aivan harakoille. Ne loput 5 ovat enää vain inhottavia. Puhumattakaan itse PMS-oireista, jotka alkavat jo viikkoa ennen itse koitosta. Toisin sanoen, menkat vaikuttavat isolla kädellä elämääni n. 2 viikkoa kuukaudesta, eli aika lailla puolet vuodesta.

Ja se on kuulkaas aika paljon se. Ensin olet viikon väsynyt, kireä ja naama alkaa kukkimaan kuin kevään ensimmäiset pajunkissat huhtikuussa. Ihmettelet, miksi normaalit asiat vaativat niin paljon enemmän efforttia. Treeneissä rauta ja jalka painaa enemmän kuin kaikki isovanhempieni täyspuiset rokokoo kalusteet yhteensä ja kaikki ärsyttävät hahmot tekisi mieli uhrata giljotiinin. 

 

Eikä siinä suinkaan kaikki. Pelkkä pinnan kiristyminenhän olisi aivan liian vähän vaadittu joka neljäs viikko. Koska ihminen on kokonaisuus, on tähän psyykkiseen puoleen hyvä lisätä myös fyysiset ominaisuudet. Kehoon alkaa pakkaantumaan päivä päivältä enemmän nestettä, mitä lähemmäs h-hetkeä päästään. Maha turpoaa Paw Patrol vappupallon kokoiseksi säiliöksi ja jottei turvotus vain jäisi lapsen kenkiin, alkaa mieliteot huudella muutamaa ekstra-munkkia. Ihan vaan varmuuden vuoksi, ettei nälkäkuolema pääse yllättämään!

Grande finalena juuri ennen itse puolukkapäiviä alkaa vatsa- ja selkäkrampit. Siitä tietääkin, että kohta mennään. Ja kun pääpäivä koittaa, kivut yltyy useimmiten niin sietämättömiksi, että tärisen sohvalla hikikarpaloiden vieriessä otsalta. Buranaa kuluu kuin Mynthoneita maanantaiaamuna juhannuksen jälkeen, kunnes vihdoin helpottaa jonkun ajan päästä. Koko päivä ja usein vielä seuraavakin menee kuitenkin usvaisena, väsyneenä ja kramppaillessa. 

Vihdoin kun tuo kaksi viikkoa jatkunut mylly on saatu päätökseen, elämä alkaa hymyilemään! Sitä hauskuutta kestää sen kaksi viikkoa ja sitten mennään taas. Ah kuinka ihanaa olla nainen! Tässä nyt siis tällainen kevyen puoleinen pohjustus ennen itse asiaani.

Olen kokeillut jos jonkun näköistä valmistetta helpottaakseni näitä oireita. E-pillerit aloitin ollessani 15 ja niitä tuli popsittua n. 20-vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen siirryin ehkäisyrenkaaseen, jota käytin noin 3 vuotta. Sen jälkeen minulle tuli täysi stoppi, että en halua pumpata enää yhtäkään hormonia kehooni. Näissä omissakin kun on jo ihan tarpeeksi! Lopetin kaiken hormonaalisen ehkäisyn käytön siis 23-vuotiaana ja olin ilman aina tämän vuoden alkuun saakka (nyt olen siis 26).   

Hormonaalista ehkäisyä käyttäessäni kivut toki helpottivat aika paljonkin. Niiden kanssa menkat olivat ihan siedettävät ja vuodotkin normaalit. Kun lopetin 23-vuotiaana tuon 8-vuotta kestäneen roinaamisen, alkoi kehossani tapahtumaan kummia. Hiukseni alkoivat rasvoittumaan ja uusia finnejä syntyi sinne tänne. Omat menkat oli ihan sekaisin (tähän toki varmasti osaltaan vaikutti myös fitness-kisat) ja ne olivat sekaisin vielä pitkän aikaa. Kivut alkoivat palata pikku hiljaa ennalleen ja loppujen lopuksi olin taas lähtöpisteessä.

Otin tammikuussa hormonikierukan, sen uuden pienemmän Jaydess -nimisen, joka kestää kolme vuotta. Pari päivää sitten kävin otattamassa sen pois. Sen sijaan, että olisin saanut siitä minkäänlaista apua kipuihin, sainkin tilallle krooniset menkkakivut, jotka jatkuivat aikalailla ympäri kuukauden. Joinain päivinä pahemmin kuin toisina. Viimeiset kolme viikkoa kuitenkin olivat niin kamalat, että en enää nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin käydä ottamassa koko värkin veks. Sen lisäksi, että vatsani kramppasi niin sain kaupanpäällisiksi myös selkäkivut. Menkkoja ei kylläkään tullut, niinkuin ei hormonikierukan kanssa yleensäkään, mutta kivut kyllä tuli. Ja isolla T:llä tulikin.

Gynellä käydessäni hän totesi kaiken olevan hyvin ja kierukka oli normaalisti paikoillaan. Krampit eivät siis johtuneet siitäkään, että kierukka olisi lähtenyt itsestään liikkeelle. Jännitin poistamista ihan kamalasti, sillä laittaminen oli yksi tuskaisimmista kokemuksista hetkeen. Muistan kun makasin kämppäni lattilalla vaikka missä sikiöasennoissa kohtuni yrittäessä hommautua vieraasta esineestä väkisin eroon. Vedin kaksin käsin Panacodia ja buranaa, mutta tuloksetta. Pahimpia kramppeja/supistuksia kesti n. 3 päivää, jonka jälkeen ne hellittivät hiukan. Seuraavat kaksi viikoa kuitenkin söin särkylääkkeitä lähes päivittäin.

Poisto ei onneksi ollut yhtään paha. Langat olivat tosin karanneet jonnekin näkymättömiin ja siksi niitä jouduttiin ronkkimaan vähän normaalia enemmän. Muutamaa vihlaisua lukuunottamatta operaatio oli todella iisi. Sillä sekunnilla, kun kapistus tuli ulos, oloni muuttui paremmaksi. Kivut hävisivät nipsnaps. Enpä muuten muistanutkaan miltä tuntuu, kun ei koko aikaa satu mahaan! Sitä ihminen näköjään totttuu ihan kaikkeen, myös krooniseen särkyyn.

Kaikille kierukka ei siis missään nimessä sovi ja täällä heiluttaa kättään yksi sellainen! Olen kuullut todella paljon erilaisia kierukan aiheuttamia haittavaikutuksia, joista ei yleisesti ottaen kauhean paljon puhuta. Niitä ovat mm. Hiusten lähtö ja todella pahan aknen puhkeaminen. Minä onneksi säästyin näiltä, vaikka toki kierukka-aikani jäi verrattaen lyhyeksi, vajaan puolen vuoden kokeiluksi.  Henkilökohtaisesti en voi siis mitenkään päin suositella hormonikierukkaa. Vaikka toki osa ystävistäni on ollut aivan fiiliksissä kierukan helppoudesta. Toisille se siis varmasti sopii paremmin. Itse en kuitenkaan olisi enää valmis ”kokeilemaan” uudelleen, tämän kaiken taustan nyt tietäen. Suhteellisen kalliiksi tuo kokeilu tulikin, asettaminen kierukkoineen maksoi muistaakseni jotain +300€ (tähän vielä ultra päälle, niin mentiin yli 400€) ja poisto ultran kanssa oli n. 250€. 

Nyt ollaankin taas jännittävien aikojen äärellä. En yhtään tiedä mitä kropassani tulee tapahtumaan seuraavaksi. Kierukan hormonit varmaan vaikuttavat vielä jonkin aikaa, mutta kuinka pitkään ja millä tavoin, se jää nähtäväksi. Alkaa nyt kuitenkin vahvasti näyttää siltä, että joko minun on alettava vetämään taas nappia naamaan tai rengas paikoilleen, tai sitten vaan kituutettava kerran kuussa. Se kumpi on pienempi paha, en ole vielä päättänyt.

Kaikki kuvat super lahjakkaan Mari Hakasen ottamia. Mari Hakanen Photography. 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*