Helpot raaka-browniet

Kuka muu tunnustaa että on herkkusuu? Täällä nousi just kaks kättä ylös. Minä siis nostin kummankin käden, mutta tiedän että voin puhua myös siippani puolesta. Joskus tulee sellaisia fiiliksiä, että tekisi mieli herkutella, mutta ei kuitenkaan viitsisi ostaa kiloa karkkia ja olla sen jälkeen huonovointinen ja seuraavaa päivää sokeri-krapulassa. Silloin kun ei ole valmis ottamaan herkuttelun tuomaa ällöä oloa vastaan, on onneksi olemassa vähän tervellisempiäkin vaihtoehtoja. Tässäpä siis yksi ihan suosikeistani jakoon!

 

Ainekset:

 

1,5dl Saksanpähkinä

1,5dl mantelijauho

4dl taateli

4 rkl raakakaakaojauho

(1-2 tippaa vanilja)

Päälle esimerkiksi kookoshiutaleita, kaakaonibsejä tai suklaamuruja.

 

Valmistusohjeet:

 

Ota taateleista kivi pois ja laita likoamaan 5-15min, jos ne eivät ole kovin pehmeitä. Laita saksanpähkinät blenderiin ja sekoita niin, että ne jäävät pieniksi palasiksi. Jos haluat enemmän purupintaa, ota osa pähkinämuruista talteen kippoon tässä kohtaa. Kun taatelit on pehmeitä, sekoita ne ja kaikki loput ainekset keskenään blenderissä. Lisää lopuksi saksanpähkinä muruset joukkoon ja sekoita käsin. Laita taikina esim. kookosöljyllä kevyesti voideltuun browniepannuun (tai muuhun vastaavaan, itse käytin mini-muffini pannua) ja ripottele päälle kookoshiutaleita ja kaakaonibsejä. Laita pakkaseen vähintään 15min. Nauti! ? (Vinkki: jos maltat pitää brownieita esimerkiksi parikin tuntia pakkasessa, on niissä mukavampi koostumus kuin heti 15min jälkeen).

 

IMG_3069