Miksi inhoan kehoani?

Seison alastomana vessanpeilin edessä ja tuijotan vartaloani. Ensin huomioni kiinnittyy käsivarsiini. Yritän jännittää ojentajiani. Sitten aloitan systemaattisen puristelun. Nipistän allit sormieni väliin ja kavahdan.

Joku voisi sanoa käsivarsieni olevan ihan ok mutta en minä. Sen sijaan alkaa vihapuhe: Hyi, mitkä löllykät! Mikä läski käsi. Pidä piilossa ne!

Seuraavaksi käännän selän peiliin päin ja jännitän selkälihakseni. Olen aina saanut kehuja lihaksikkaasta ja vahvasta selästäni. Mutta minä: Yök, mitkä kylkiläskit! Miten noista pääsee eroon?

Sama vihapuhe jatkuu koko kropan läpi. Kovimmat haukut saavat vatsa ja reidet: Mikä toi sun makkara on alavatsassa? Entäs noi ratapölkky-reidet?

Tulipa kurja olo. Miksi ruoskin ja sätin omaa kehoani näin? Ajattelisinko ystävästäni näin? Haukkuisinko häntä näin – tai ketään?

Vuosien mittaan sisälläni on kasvanut ankara rouva Arvostelija. Hänen suosikkipuuhaansa on sättiä ja halveksua. Näen hänet silmissäni nirppanokkaisena kuivana akkana, joka aina kipristää nenäänsä ja mutristaa suutaan nähdessään minut ja makkarani. Hänellä on nahkainen raippa, jolla hän aina ruoskii minut syvään, pimeään kuoppaan.

Sättiminen on noidankehä: mitä pahemmin itseäni haukun ja halveksun, sitä kovemmin ruoskin itseäni muun muassa treenaamaan ja syömään kaiken grammalleen vaa’an kautta. Sitten kun ”repsahdan” älyttömistä vaatimuksistani, sättiminen käynnistyy jälleen.

Mistä itseinho kumpuaa?

itseinho

Tämä pieni Inka sai kuulla olevansa pullukka.

Rouva Arvostelija on saanut alkunsa lapsuudessa, jolloin minua koulukiusattiin ylipainostani. Omaksuin pullukan roolin jo ala-asteella. Kun läskittely ei kiusaajille riittänyt, olin myös huora. Vaikken edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Tuskin tiesivät kiusaajatkaan. Olin se tyttö, joka jäi koulun diskossa kiusaantuneena nurkkaan istumaan, kun ystävät hävisivät ympäriltä poikien pyytäessä heitä tanssimaan hitaita.

Kukaan kiusaajista ei varmasti ymmärtänyt, millaiset jäljet he sanoillaan jättivät. Olen yhä epävarma itsestäni. Herkkä ja pelokas lapsi minussa piiloutuu ronskin ja kovan naisen taakse. Vielä tänä päivänäkin ollessani julkisella paikalla syömässä, koen ajoittain häpeää. Mietin muiden ajattelevan, että kylläpä pullukalle ruoka näyttää maistuvan.

itseinho

Osallistuin pari vuotta sitten suosittuun #kutsumua-kampanjaan, jonka tarkoituksena oli vähentää kiusaamista. 

itseinho

Päivä, jolloin minua kehuttiin henkeäsalpaavan kauniiksi. Arvatkaa vaan uskoinko? No en. 

Itseinho tappaa muiden kehut

En usko, jos minua kehutaan kauniiksi. Sisäisen sättijän takia kehut valuvat pois kuin vesi hanhen selästä.

Syksyinen kohtaaminen on jäänyt mieleeni: entisessä työpaikassani ruokalan työntekijä tuli juttelemaan mulle. Hän sanoi ujosti mun olevan henkeäsalpaavan kaunis. Ja pyysi sen jälkeen anteeksi, että tuli nyt tuolla tavalla puhumaan. Häkellyin tuntemattoman ihmisen spontaaneista kehuista. Pieni murunen niistä jäi itämään sisälläni.

Viime viikolla puhuin itseinhostani miespuoliselle kollegalleni. Hän ei ollut uskoa, millaista epävarmuutta koen kehostani. Annan kuulemma niin vahvan vaikutelman itsestäni. Hän myös muistutti, että kauneus tai seksikkyys ei ole sidottuna kroppaan. Se lähtee sisältä. Se lähtee asenteesta. Jokin jälleen kolahti pääni sisällä.

Kuinka olla armollisempi?

Miksi sitten teemme tämän itsellemme? Miksi emme usko, miten kauniita olemme niin sisältä kuin ulkoa? Vaan aina on jotain arvosteltavaa ja parannettavaa. Yritämme olla hoikempia ja seksikkäämpiä. Olen varma, että tulee aika, kun olen pehmeä ja pyöreä mummo, katson taaksepäin ja mietin, että olisinpa ollut tyytyväinen itseeni. Olinhan niin kaunis ja ihana.

Joten fuck it. Nyt riittää itseinho, sättiminen, haukut ja halveksunta.

Muun muassa säännöllisellä terapialla ja itsetutkiskelulla olen vihdoin päässyt jyvälle siitä, kuinka voin oppia suhtautumaan itseeni armollisemmin ja myötätuntoisemmin. Kuinka voisin suhtautua itseeni kuin ystävääni? Olla itseni paras ystävä?

Inspirouduin pohtimaan kehonkuvaani Ylen Vaakakapinan ansiosta ja luettuani Endorfiinikoukussa-bloggaaja Elina Hovisen haastattelun. Yllätyin! Tuo ihailemani sporttinen ja kaunis nainenkin on ruoskinut itseään ja voinut pahoin. En olekaan yksin! Ja hän on oppinut olemaan armollisempi. Ehkä minäkin opin. Ja sinä?

“We teach girls to shrink themselves
To make themselves smaller
We say to girls,
‘You can have ambition
But not too much
You should aim to be successful
But not too successful
Otherwise you will threaten the man.’

We raise girls to see each other as competitors
Not for jobs or for accomplishments
Which I think can be a good thing
But for the attention of men
We teach girls that they cannot be sexual beings
In the way that boys are
Feminist: the person who believes in the social
Political, and economic equality of the sexes”

– Chimamanda Ngozi Adichie, Flawless by Beyoncé

<3: Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM / TWITTER

Lue myös:

Riisuin kameran edessä ja itsetuntoni vahvistui – näetkö sen kuvissa?

Näin opin hyväksymään kehoni tässä ja nyt

Hetki, jolloin tajusin olevani masentunut

Miksi inhoan kehoani?

Miksi et laihdu?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*