Romahdus sovituskopissa – kun pylly on liian iso

Ähisen itkun partaalla erään nimeltä mainitsemattoman urheiluliikkeen pukukopissa – sinänsä hauskaa, että liikkeen nimi viittaa kokomerkintään – ja pidättelen itkua. Kuinka helvetissä voi olla mahdollista, etten saa survottua itseäni yksiinkään retkeilyhousuihin.

Luikin sovituskopista takaisin hyllylle ja plärään yhä isompia ja isompia kokoja. Piilottelen kanssashoppailijoilta ja jopa pukkarin ovella seisovalta puolisoltani housujen kokoja. Mitä ne nyt ajattelee! Että noin läski se O I K E A S T I on, kun ei mahdu pienempiin. Hävettää ja vituttaa. Paniikki alkaa hiipiä selkäpiihin. En löydä itselleni housuja, olen oksettava ja lihava, kukaan ei ole näin lihava. En löydä housuja ja vaellan ensi viikon Lapissa sukkahousuissa. Niihin ainakin mahdun.

Romahdus sovituskopissa

Olin vältellyt housujen ostoa, koska tiesin sen olevan ahdistava reissu. Minulla on paksut reidet, iso pylly ja kapeampi vyötärö. Sopivia housuja on lähes mahdoton löytää! Aina ne joko kinnaa reisistä tai perseestä ja lököttää vyötäröltä. Tai sitten ne housut eivät nouse pohkeita pidemmälle.

Vihaan sovituskoppeja! Niissä on lähes aina erittäin epäimarteleva valaistus ja ne ovat ahtaita. Yritä siellä nyt sulloa itseäsi erilaisiin makkarankuoriin.

Kun olin heittänyt sovarissa jälleen yhdet housut nurkkaan ja ilmoittanut puolisolleni, että nyt riitti, itku tuli. Koin olevani vastenmielinen. Pukukoppivaloissa selluliittireiteni näyttivät epämääräisiltä ihramöykyiltä. Maha pömpsötti. Pylly oli leveä kuin aitan ovi. Teki mieli laittaa se pukkari palasiksi.

Miksi romahdin näin paljon yksistä housuista? Eikö minun pitäisi olla jo tällaisen yläpuolella? Hyväksyä itseni jne.. Mutta kun ei se aina toimi niin. Vaikka olen jo tiedostanut kaipaavani itsemyötätuntoa ja armollisuutta ja kaunista sisäistä puhetta, välillä se huono itsetunto pulpahtaa pintaan ja tuntuu palauttavan prosessin lähtöpisteeseen. Ei minusta ole mihinkään, miksi minun pitäisi hyväksyä nämä läskit? Eihän läskiä pidä hyväksyä. Vanha kunnon ruoskija on jälleen päässyt vauhtiin ja käy kovilla kierroksilla.

Lähden kaupasta suivaantuneena kotiin. Ne yhdet housut ovat pilanneet päiväni täysin. Haluan vain kotiin vollottamaan omaa huonouttani.

pylly

Bikini + body = bikinibody

Mutta kotona selatessani parin viikon takaisen Italian matkan kuvia, pysähdyn katsomaan kuvaa itsestäni bikineissä (vau, mikä pylly!) – tai oikeastaan bikinien alaosassa, koska en juuri milloinkaan käytä rantsussa yläosaa. Suomessa kyllä, koska minuahan pidettäisiin siveettömänä tyrkkynä. Mutta ulkomailla en, varsinkaan Etelä-Euroopassa. Ja siellä kukaan ei katso minua rannalla oudosti.

Olin pakannut Italiaankin oman, rakkaan ruoskani ja vertailin aluksi itseäni rannalla muihin, upeisiin bikinikroppiin ja sätin ja häpesin itseäni. Mutta pari päivää aurinkoa, hieman päivetystä ja tuulettunut päänuppi ja yhtäkkiä olin rannalla ylpeänä selkä suorana ja rinnat rottingilla. Olin hyvällä tuulella, nautin flirttailusta ja koin itseni seksikkääksi.

Mistä muutos johtui? Onko suomalaisessa vesijohtovedessä jotain? Onko se yleinen suhtautuminen ja asenne vai onko vika vain omassa nupissa? Onko se vain arjen harmaus, joka purkautui pukukopissa?

Joka tapauksessa minusta alkaa tuntua, että minä ja minun perseeni sovitaan paremmin bikineihin Italiassa kuin retkeiluhousuihin Lapissa.

<3: Inka I

P.S. Voit tutustua muhun myös FacebookissaInstagramissaTwitterissä, Pinterestissä, Bloglovinissa ja Snapchatissa käyttäjänimellä @inka.ikonen.

Lue myös:

Miksi inhoan kehoani?

Täydelliset ja kestävät mustat farkut muodokkaille jaloille

Hetki, jolloin tajusin olevani masentunut

Miksi et laihdu?