Kolme hyvää asiaa, Thaimaasta katsottuna

Sain, apua en edes enää muista keneltä, kolmen asian -haasteen, jonka toteuttaminen on roikkunut to do -listallani viikkokausia. Mutta missä sitä olisi paremmin aikaa pysähtyä miettimään asioita ajan kanssa, kuin Thaimaassa? Tämä on muutenkin toiminut hyvänä irtiottona arjestani, juuri sellaisella hetkellä, kun elämänmuutoksia on myllertänyt joka suunnalta. Joskus on parasta vaan painaa paussinappia ja ottaa itselleen h i e m a n aikaa ja etäisyyttä.

Char and the city, aamiainen uima-altaalla, Thaimaa

Kolme hyvää asiaa päivässäni

1. Aurinkoinen aamiainen nautittuna uima-altaalla Jessican kanssa. Täällä Thaimaan talolla laitamme aina yhdessä aamuisin aamiaista, joka yleensä koostuu jugurtista, hedelmistä, smoothieista sekä aamulatesta. Herkkuaamiaisemme nauttimiseen menee sitten yleensä tunti jos parikin, jos välissä on pienen kummipoikani aamurutiineja.

2. Kaikki ystävälliset ihmiset, jotka ovat osa meidän elämystämme. Kuten talonaapurimme, joilta olemme saaneet mitä parhaimpia matkavinkkejä tänne HuaHiniin, palvelualttiit tuktuk-kuskit jotka auttavat kauppakassien kanssa vaikka talolle asti sekä lapsirakkaat tarjoilijat ja kaupan kassat jotka viihdyttävät vaunuissa olevaa pientä hetkillä, jolloin hänellä alkaa mennä (vaikka kaupan kassalla) hermot. Hymyily jotenkin tarttuu täällä!

3. Että voin tehdä töitä vasta auringon laskettua – ottaa lasillisen valkoviiniä ja istua kaikessa rauhassa talon terassilla, koneen naputtelun lomassa katsella edessä hehkuvaa, valaistua uima-allasta. Täällä on niin rauhallista, että taitaa lomarytmi olla tarttunut allekirjoittaneeseenkin, vaikka niin vannoin, että täällä työtahti pysyisi samana.

Char and the city, aamiainen uima-altaalla, Thaimaa

Kolme hyvää asiaa minussa

1. Otan tämän suoraan miesystäväni suusta: olen t o d e l l a positiivinen. Hänellä oli aluksi vaikea ottaa minua tosissaan, kun ilahdun niin pienistä asioista – ja ihan älyttömän paljon! Siis sillä levelillä, että pompin, hihkun ja taputan. Not kidding. Hän vertaa minua ”iloiseen hauveliin” :D.

2. Toisen kysyin reissukaveriltani, ja hän(kin) sanoi ensimmäisenä, että olen niin positiivinen ja aina yhtä innostunut. Luin hänelle kohdan nro 1 ja saimme hyvät naurut. Toiseksi hän sanoi, että olen lojaali ja olen aina olemassa siinä muita varten, mikä oli aivan ihana kuulla <3

3. Kolmas tuleekin sitten omasta suustani: avoimuuteni. Pyrin olemaan niin oman elämäni kuin kaiken muunkin suhteen mahdollisimman avoin ja avarakatseinen. Ketään tai mitään ei voi sulloa muottiin, vaan erilaisuus on rikkaus, ja kaikki kuljemme täällä omia polkujamme.

Char and the city, aamiainen uima-altaalla, Thaimaa

Kolme hyvää asiaa elämässäni

1. Läheiseni ovat aina olleet se tärkein asia elämässäni ja perhe- sekä ystävyyssuhteet ovat jotain mitä haluan vaalia. Meillä on aivan ihana ystäväporukka, joka pitää yhtä niin ylä- kuin alamäissä, ja se on ihan korvaamatonta. Ja se pieni ystäväperhe vaan kasvaa, ja sain viime vuonna kolme ihanaa uutta tyyppiä elämääni – kummilapseni!

2. Terveys. Voi kuulostaa kliseeltä, mutta samanikäinen ystäväni sai tänään vakavan sairauden diagnoosin – ja se pysäytti kyllä tämän aurinkolomailijan miettimään täällä uima-altaa reunalla elämän rajallisuutta ja samalla (itsekkäästi) kiittämään onneaan, että on niin perusterve.

3. Että olen aina saanut tehdä asioita, joista itse pidän ja että olen vuosien varrella taidekoulussa opiskeluistani eri myynti- ja markkinointipainotteisten työpaikkojen kautta tehnyt itselleni rakkaista harrastuksista työn. Olen aina kuunnellut itseäni ja antanut intohimoni viedä!

Char and the city, aamiainen uima-altaalla, Thaimaa

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

1. Yrittäjyys, vaikka se onkin vasta aluillaan, niin en ole tuntenut oloani yhtä varmaksi, kuin tämän vuoden alussa kun irtisanouduin päivätyöstäni. Vaikka samalla jännittää, niin tämä tuntuu vain niin oikealta! Kiitos yrittäjyyteni voin esim. nyt kuukauden ajan pitää etätoimistoa Thaimaasta käsin. Tämä matka ei todellakaan ole SE syy, mutta todella mahtava bonus kylläkin.

2. Tämä somessa.comin sponsoroima kuukauden pituinen matka Thaimaahan. Törmäsin tähän vaikuttajia ja yrityksiä yhdistävään yritykseen heidän #somesurffaaja -kilpailunsa kautta – ja täällä Thaimaassa sitä nyt ollaan somettamassa, kuten Instagramistani on ehkä huomannutkin. Ainutlaatuinen kokemus, jonka varmasti tulen muistamaan aina!

3. Blogini osalta on tulossa SUURIA muutoksia, ja pääsen kertomaan niistä teille vielä tämän viikon aikana! Vielä on paljon asioita työn alla, mutta kunhan viimeisetkin fiksaukset on tehty, haluaisin kysyä myös teiltä mielipidettä asiaan – te olette se syy, miksi piden blogia, joten arvostan teidän mielipidettänne kovasti!

Char and the city, aamiainen uima-altaalla, Thaimaa

Kolme hyvää asiaa blogissani

1 TE, lukijani. Ilman teitä, en olisi naputtelemassa blogiani, jonka aloitin jo 10 vuotta sitten. KIITOS, että olette olleet mukana blogitaivaltani. Ja kiitos vielä kerran, että te laitoitte blogini ehdolle Inspiration Blog Awardsiin Vuoden visuaalisin -kategoriaan. En vieläkään ole päässyt tästä yli! Äänestää voi muuten 5.4. asti ja itse olen äänestänyt kaikkia kanssasisariani kategoriassani – wau missä seurassa olen!

2. Tottakai elämykset, kokemukset ja maailmalla matkustelut ovat iso asia minkä olen saanut blogini kautta, mutta tärkeimpää on ihmiset. Moni rakkaimmista ystävistäni on elämässäni, koska olemme tutustuneet blogien kautta! Kuten matkakaveini Jessica, entinen kämppikseni Sohvi ja entinen työkaverini Laura, näin muutama mainitakseni. Miten erilaiselta elämäni olisikaan ilman näitä tyyppejä!

3. Että saan toteuttaa itseäni tämän visuaalisen päiväkirjani kautta, joka on jo kohta 10 vuoden ajan kulkenut käsikädessä oikean elämäni kanssa. Mutta ehkä vielä tarkemmin sanottuna niin, että saan toteuttaa tätä rakasta blogiani yhdessä aivan mahtavien yhteistyökumppanien kanssa! Kiitos kaikille, keiden kanssa minulla on ollut kunnia tehdä töitä blogivuosieni aikana.

Char and the city, aamiainen uima-altaalla, Thaimaa

Kolme bloggaajaa joiden toivoisin vastaavan kysymyksiin

1. Teljänneito

2. Mona´s Daily Style

3. Sinä, joka luet tätä ja pidät blogia, mutta et ole vielä kyseiseen haasteeseen vastannut! Jätä mielellään linkki vastauspostaukseen tämän postauksen kommenttiosioon, niin pääsen kurkkaamaan kenet oikein haastoin ;)