Ajatukseni lapsista – vauvakuumeessa vai ”vela”?

Varmaan se kysymys mikä on monelle tutulle ja myös tuntemattomalle tullut viimeaikaisten lapsiaiheisten postausten myötä mieleen on, että mitkä ovat ne omat ajatukseni lapsista. Osa ehkä miettii haluanko laisinkaan lapsia, keskustelopalstoilla nimeni on ollut mainittuna vela-ketjuissa (as in vapaa-ehtoisesti-lapseton) ja päällimmäisenä ehkä mieleen tulee se, että miten suhtaudun siihen että parhaimmat ystäväni ovat niin kovin eri elämäntilanteessa kuin minä itse.

Blogin kautta on varmasti tullut selväksi viime kesänä kirjoittamani Kun se toinen ei ollutkaan Se Oikea -postauksen kautta, että kesästä alkaen olen viettänyt sinkkuelämää, siinä missä parhaimmille ystävilleni on järjestetty kaikkea vauvakutsuista ristiäisiin. Tottakai kun kohta täytän puolipyöreitä (OMG 35!!!), alan iänkin myötä kaipaamaan hieman erilaista elämäntilannetta. Kutsukoot sitä vaikka siksi klassiseksi kellon tikittämiseksi. Tik tak, tik tak – en tiedä mikä voisi tuon tikityksen enää hiljentää?

Mutta sen tiedän, että se mikä ei ainakaan siihen auta, on kateuskortin nostaminen esiin sillä mahdollisimman väärällä tavalla. Kuten jo Muiden onni ei ole itseltä pois -postauksessa kirjoitinkin, niin yritän oikeasti elää sen mantran mukaan. Eikä se tarkoita sitä, etteikö joskus saisi jokin asia surettaa tai harmittaa, kunhan sitä ei käännä muita vastaan. Se, että tällä hetkellä en vielä ole samassa pisteessä missä minun ehkä ikäni, yhteiskunnan normien tai verrattuna lähipiiriini ”pitäisi” olla, ei tarkoita, ettenkö voisi onnellisesti kulkea omaa polkuani, ihan omassa aikataulussani.

Yllä olevat kirjoitukset varmaan vastasivatkin jo kysymykseen, haluanko itse lapsia. Haluan. Tämä ei ole aina ollut itselleni niin itsestään selvä asia. Uskon, että itselleni varmuutta tähän vastauksen toi niin iän karttuminen, oikeiden ihmisen (=miesten) tapaaminen ja paljon myös fyysiset seikat. Jotenkin sitä usein ajattelee asiaa juurikin siltä kantilta, että haluaako lapsia, mutta kun kysymys vaihtuu haluamisesta siihen, että voiko saada lapsia, muutti se ainakin allekirjoittaneen ajattelutapaa.

Char and the city, lapset, vauva, raskaus, ero

Kirjoitin teille monta vuotta sitten Kun lääkäri sanoo koepalat ja syöpä -postauksessa, että perus Papa-kokeessa minulta löydettiin solumuutoksia, jonka jälkeen sairaalassa otettiin koepaloja, seuraavaksi odottelin ikuisuudelta tuntuvan ajan koepalojen tuloksia patalogilta ja kun tulokset olivat mitä olivat, poistettiin lopulta kohdunkaulansyövän etuasteet sähkösilmukkahoidolla…

Se, mitä en ole blogiin kirjoittanut on, että ikävä kyllä kudosmuutokset eivät omalla kohdallani loppuneet siihen. Vikka kuinka sinisilmäisesti menin leikkauksen jälkeiseen tarkistukseen varmana siitä, että kaikki oltiin saatu pois, ei sitä oltu. Kaikki on kuitenkin ihan ok ja seurannassa tällä hetkellä, mutta ajattelutapani on sen sijaan tämän myötä muuttunut. Kiitos lääkärien sanojen: jos haluat lapsia, olisi paras tehdä ne asap/NYT/mahd. pian/ennenkuin-on-liian-myöhäistä.

Eli vastaus otsikossa olevaan kysymykseen olenko vela? En todellakaan, päin vastoin. Ja näin lopuksi haluaisin vielä muistuttaa kaikkia vauvakyselyitä tai onkohan-se-raskaana -heittoja esittäville, että koskaan ei voi tietää, kuinka kipeään paikkaan jokin utelu osuu. Vaikka itselleni aihe on ainakin tällä hetkellä täysin ok, ei se ehkä kaikille ole.

INSTAGRAM (@charandthecity) / FACEBOOK / PINTEREST

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*